Torstaina taipaleella

Torstaina meidän oli aika sanoa Verlalle hyvästit. Olimme olleet sangen tehokkaita lomailijoita ja torstaipäivälle suunnitellut aktiviteetit oli jo saatu pakettiin keskiviikkona. Mitäs sitä sitten tehtäisiin? Ei kai suorinta tietä kotiinkaan vielä ajettaisi?

Somen voima näyttäytyi tämän päivän ohjelmarungon kasaamisessa. Huhuilin Facessa vinkkejä, mitä voisimme kotimatkan varrella tehdä. Hyviä ehdotuksia tuli useita ja poimimme niistä kaksi.

Vaikka taivas Verlassa vettä vihmoi, päätimme yrittää lyhyttä patikkaretkeä heti aamupäivän iloksi. Auton keula kohti Heinolaa ja hämmentävän kuuloista kohdetta. Olimme menossa katsomaan Pirunkirkkoa.

Tietenkään tällaiselle luontokohteelle ei ole varsinaista osoitetta. Fonectan ajo-ohjeiden ja auton navigaattorin avulla lopulta muutaman harha-askeleen jälkeen olimme paikassa, jossa luki puisessa viitassa etsimämme paikannimi.

Muita ihmisiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla, joten vaihdoimme autolla yllemme patikointivermeet. Sää oli edelleen harmaanja sateen uhka leijui yllä. Emme halunneet koko päivää matkustaa kastuneilla vaatteilla ja onneksi oli mukana vedenpitävämpääkin varustetta.

Sitten matkaan!

Polku oli märkä ja pitkospuut liukkaat. Niinpä osuin polulla kirjaimellisesti naulan kantaan ja olin mennä rähmälleni... Sen siitä saa kun "hiihtää" pitkin luistavaa puupintaa eikä näe edessä törröttävää naulan kantaa...

Matkalla oli vähän haastetta. Yli ja ali puiden kävi kulku patikoitsijoiden.

Eikä aikaakaan kun alettiin jo saapua perille. Että sitä voi ihminen tuntea itsensä pieneksi! Näissä kuvissa on ihmisiä ihan siksi, että mittasuhteet edes jotenkin hahmottuisivat.

Mä olen niin pienoinen...

Vihainen vesisilmä... tuo se voi olla syväkin. Tai sitten ei. En uskaltanut kokeilla.

Vihainen juurakko...

Tarpeeksi kalliomuodostelmaa ihasteltuamme käännyimme ympäri ja palasimme takaisin omia jälkiämme.

Luontoretkeilyn jälkeen maistuisi kahvi. Niinpä autoilimme Mäntyharjulle Miekankosken kahvilaan, jota kaksikin eri ihmistä oli meille suositellut.

Joo-o. Mummolatyyppinen miljöö ja hyvät leivonnaiset. siitä plussaa. Mutta paikan isännällä tuntui olevan monta asiaa hampaankolossa ja suureen ääneen hän päivitteli ensin matkapuhelinoperaattoreiden toimintaa ja sitten Suomen koulujen pöljää kesälomaikaa. Ei selvinnyt, olivatko keskustelukumppanit isännälle ennestään tuttuja vai kahville poikenneita asiakkaita. Mutta en olisi välttämättä halunnut kahvin kyytipojaksi tätä paasausta.

Käsityövajassa oli myynnissä monenmoista. Mutta koska vasta olin hypistellyt Verlan myymälöiden korkealaatuisia käsitöitä, nämä olivat, harmittaa ihan sanoa, harrastelijamaista laatua. Osa jo rikkikin, vaikka olivat myyntihyllyssä. Lisäksi jäin miettimään, oliko osa tuotteista oikeasti vanhoja (esim. lakanat ja pyyhkeet), mutta myynnissä ikään kuin antiikkina.

Käsityövajan takana oli uittomuseoa. Astuin ovesta sisään ja hämmennyin... siellä museoesineiden keskellä sulassa sovussa näytti olevan sangen nykyaikainen polkupyörä, lasikuituiset (?) kanootit ja nykyajan pelastusliivit. Kapusin vielä portaat vintille, mutta pikainen silmäys riitti. Kontrasti edellisen päivän Verlan ruukkimuseoon oli pöyristyttävän huomattava. Oikeastaan en ollutkaan yhtään kiinnostunut uiton historiasta...

Vielä pikainen visiitti sedän veljen perheen luona ja sittenpä ajelimme takaisin kotiin. Kotimiehet olivat pitäneet hyvää huolta kukistani ja koti oli muutenkin kuosissaan. Kyllä se niin on, että kylässä hyvä, mutta kotona paras!