Lauantaina sataa aina

Lauantaina heräsin TAAS sateen lotinaan. Alkoi olla huumorintaju vähissä, sillä jälleen jouduin muuttamaan etukäteissuunnitelmia. Yleensä en jaksa säästä stressata, se kun on niin turhaa. Mutta nyt huolettaa loman lähestyminen ja lomasuunnitelmat. Tai ei niissä mitään huolestuttavaa ole, mutta jos en ehdi tehdä hamstraus- ja säilömispuuhia ennen loman alkua, voi mennä lomasuunnitelmatkin ihan uusiksi. Eikä sekään niin katastrofi olisi, mutta kun jo lehtien palstoilla kirjoittelevat, että mustikat pitäisi kerätä NYT. Viikon kuluttua on jo myöhäistä.

Se uutinen oli ikävä uutinen. Olen niin mustikkaihminen henkeen ja vereen, ettei uskoisikaan. Ehdin jo säikähtää, etten koko kesänä pääsisikään toteuttamaan saalistusviettiäni mustikkamättäille....

Mutta eipäs taas mennä asioiden edelle. Mustikoista kerron vasta sunnuntaipostauksessa. Tässä tarinassa ollaan vasta lauantaissa.

Tarkoitus oli ollut aikainen aamuherätys, rivakka pyöräily lapsuusmaisemiin ja armoton marjan- ja sientenkeruu.  Mutta kun taivas sylki vettä tauotta, ei pyöräily houkutellut. Piti keksiä anivarhaiseen aamuhetkeen muuta askaretta. Päätin siis keittää edellisenä päivänä mehumaijasta liruneet mehut sokerin kanssa ja pullottaa valmis liemi. Steriloin puhtaat pullot yleensä pitämällä niitä jonkun aikaa kuumassa sähköuunissa. Niinpä tälläkin kertaa tyrkkäsin pullot uuniin kuumenemaan.

Jokin meni pieleen.

Kun jonkin ajan kuluttua kurkkasin uuniin, patenttikorkillisten pullojen korkkien muoviosiot olivat sulaneet!!! Yksi möykky oli tippunut jopa uunin pohjalle ja muut olivat muuten vain muuttuneet käyttökelvottomiksi. Tässä vaiheessa teki mieli painua takaisin sänkyyn ja vetää peitto korviin koko päiväksi.

Mutta eihän niin voinut tehdä. Marjat on poimittava pois puskista. Satoi tai paistoi, vapaapäiviä ei ole liikoja tuhlattavaksi jonninjoutavaan pähkäilyyn. Siispä houkuttelin sedän lähtemään autoillen kanssani kohti Luotojärveä ja marja-apajia.

Ensimmäisen sankollisen punaherukoita poimin sateen jatkaessa tanssiaan. Onneksi herukat eivät vettä pelkää! Sitten sade kai sai tarpeekseen ja vetäytyi muille maille. Toinen ämpärillinen punaherukoita täyttyi sukkelaan ilman taivaalta vihmovaa vettä, mutta marjapensas oli niin märkä, ettei kerääjä kuivumaan päässyt.

Kun punaherukkaämpärit olivat kukkuroillaan vaihdoin lajia. Pinkaisin märkään metsään etsimään kantarellejä. Ja voi hyvänen aika! Niitä olikin ihan älyttömästi! Ikinä en moista sienisaalista ole nähnyt enkä saanut. Ensimmäinen hinkillinen täyttyi jo ennen kuin pääsin edes varsinaisille sienipaikoille. Taisin kerätä kantarellejä parikymmentä litraa ja sitten ei ollut enää minkäänlaista kippoa, johon olisin voinut saalista laittaa. Pakko oli jättää kuusikon reunaan upea esiintymä, jossa oli sieni toisen vieressä niin että näytti kuin maassa olisi ollut valtavan kokoinen keltainen matto!

Mustaherukat sain vanhemmilta valmiiksi poimittuina.

Kotiin tultua olikin hirmuinen työmaa saaliin siivoamisessa ja säilömisessä. Sienien siivoaminen varsinkin alkoi jo maistua puulta, kun siivottavaa riitti ja riitti. Metsässä en ennättänyt minkäänlaista esiputsausta tehdä, sillä vaikka olin sonnustaunut hyttysenkestäviin vaatteisiin kiireestä kantapäähän, kasvot olivat suojaamatta. Pieniä siivekkäitä ja turhan tuttavallisia hyönteisiä puski iholle tauotta ja sellaisella innolla, että herkempi olisi jo hermostunut. Ilkeät itikat pistelivat otsaan ja silmäkulmiin luonnon botoksia armotta enkä minä edes ymmärtänyt arvostaa toisten avuliaisuutta...

Onneksi sain osan sienisaaliista ujutettua muutamalle tutulle. Se helpotti omaa urakkaa.

Kun oli paljon tekemistä keittiössä, oli välillä pinkaistava puutarhaan hengähtämään. Koska sade (onneksi) piti edelleen taukoa, napsin kuvia pihan kuulumisista. Ensimmäisenä kuva pienestä Vuokko-omenapuusta, joka rusakon järsimisestä ja pakkastalvesta huolimatta on jaksanut tehdä kokoonsa nähden runsaan omenasadon.

Kesäkurpitsat kukkivat iloisesti hehkuvin kukin ja tuottavat myös runsain määrin satoa.

Vihreä kesäkurpitsa on tuikitavallinen, joten en sitä kuvannut. Mutta seuraavassa otoksessa on kuva keltaisesta kesäkurpitsasta... kuten jo aiemmin kertoilin, en ole koskaan nähnyt näin vihreää keltaista...

Talvikurpitsakin edelleen kukkii, vaikka vain yksi kurpitsanmollukka on tulossa...

... mutta se onkin jo nyt tosi iso!

Pensasmustikoista on myös tulossa tänä kesänä ennätyssato. Puskia meillä on vain kaksi ja toinen ei ole aiemmin tainnut tehdä marjan marjaa. Nyt sen oksat aivan notkuvat marjojen painon alla.

Karviaiset ovat herkkua! Mutta kun niitä kypsyy iso puskallinen kerralla, ei niitä millään jaksa kaikkia syödä!

Keväällä ostin tosi halvalla (alle 3 €) ruukkuruusuja Prismasta. Istutin ne isompiin ruukkuihin ja niistä on riittänyt valtavasti iloa koko kesäksi. Kaikki ovat erilaisia, mutta upeita!

Kerroinkin jo perjantain vedenpaisumuksesta. En ihan muista, oliko vesimittari tyhjennetty ennen sitä, mutta nyt veden yläreuna on 70 mm kohdalla!

Pilarikatajissa on tosi paljon marjoja. Eivät vain taida olla vielä kypsiä...

Terassin keijunkukat ovat innostuneet kasvamaan jättiläisiksi.

Kun olin pitkin  märkää pihanurmea tossutellut puutarhakengissäni eli ikivanhoissa feikki-crocseissani, oli pihalta tarttunut lisäkoristeita mukaan. :)

Eikä oikeasti lauantaina sada aina. Laulussakin lauletaan, että sunnuntaina sataa aina... Ja vaikka sataisikin, eihän tässä sulavasta sokerista olla, joten onnistuvat ne hamstraushommat vähän keljummassakin kelissä.