Elämän pieniä sattumuksia

Tämän postauksen aihe on sade. Kesäsade, tihkusade, rankkasade, kaatosade. Ukkoskuuro, sadekuuro, koko päivän jatkuva ripottelu ja tipottelu. Raikastava ja puhdistava satunnainen sade. Ainainen, tolkuton, loputon ja märkä vedenpaisumus.

Aloitan lopusta ja kerron ensin, että tänään taivaan padot murtuivat ja Savonlinnaan saatiin hetkessä vettä niin, että kadut tulvivat, autot seilasivat upoksissa veden keskellä kuin veneet ja ihmiset kastuivat alusvaatteita myöten silmänräpäyksessä, jos sattuivat olemaan taivasalla. Tämä hanojen aukeaminen tapahtui hetkeä ennen kuin meidän piti sulkea työpaikkamme ovet. Tupa oli täynnä sadetta pitäviä hellevaatteisiin sonnustautuneita kesänviettäjiä. Teimme pikaisen päätöksen pitää kirjastoa auki puoli tuntia yli normaalin aukioloajan. Emme yksinkertaisesti voineet pistää ihmisiä siihen sankkaan rankkasateeseen emmekä toisaalta olisi itsekään lähteneet kuitenkaan töistä pois ennen kuin sade oli laantunut.

Ei se sade tyystin lakannut, vaikka odottelimme puolen tunnin ajan, mutta veden tulo ei ollut enää niin aggressiivista. Kun pyöräilin kotiin, pisaroiden tanssi kiihtyi ja kastuin siis kuitenkin. Mutta en läpimäräksi.

Vähän kyllä alan olla tympääntynyt sääukon pilailuun ja huonoon huumorintajuun. Työpäivän ajan on yleensä mitä mainioin kesäsää ja olisipa oivallista samota metsiä etsien sieniä tai marjoja. Tarpeellista olisi myös poimia pihan puskista pois niin vadelmat kuin herukatkin. Ehdin joka päivä iloita ajatuksesta, että kunhan kotiin ennätän, niin piankos pinkaisen puskaan ämpärin kanssa. Vaan annas olla kun kotiinlähtö lähenee, jo alkaa mustia pilviä kerääntyä kaupungin ylle ja kun Kotosen täti sulkee työpaikan oven takanaan, samalla avaa säidenhaltija hanan taivaalla. Kolmena perättäisenä päivänä olen nyt kastunut kotimatkalla. Pah!

Tarkennus pielessä eli meidän lehtikuusessa... taustalla näkyy, kuinka naapurin vesiastialla tulvii.

Kosmoskukatkin nyyköttävät sateen voiman alla.

Eilen satoi koko illan ja tänään on satanut koko illan. Herkulliset, pulleat vaapukat ovat muuttuneet pehmeäksi löllöksi. Herukoita sade ei onneksi pilaa, joten tänään uhmasin sadetta ja tungin itseni punaherukkapensaaseen sankon kanssa. Eilen keitin ensimmäisen satsin vadelmapunaherukkamehua. Se oli kovin vadelmainen osuus, joten halusin samaan kattilaan enemmän punaherukkaa. Päätin kerätä maijallisen marjoja, vaikka sitten sataisi pieniä ukkoja. Ukkoja ei näkynyt, mutta kylläpä kastuin taas!

Nyt maija porisee liedellä ja kotiin leviää ihana marjainen tuoksu!

Koska sade eilen kirjaimellisesi vesitti suunnitelmat, käytin tilaisuutta hyväkseni ja leivoin sämpylöitä. Tällä kertaa sämpylätaikinaan sujahti 1 litra vettä, suolaa, kaksi palaa hiivaa, kesäkurpitsaraastetta, puoli purkkia ranskankermaa, sämpyläjauhoja, vehnäjauhoja ja rapsiöljyä.

Kun laitoin ensimmäiset pellilliset uuniin, kurkkasin kelloa. Se oli varttia vaille seitsemän. Touhuilin ja puuhalin ja juttelin kuopuksen ja vävykokelaan kanssa. Kuinkahan kauan paistokseni olivatkaan olleet uunissa... no katsotaanpa kelloa... joka oli varttia vaille seitsemän! Hui, olin kai katsonut alun perin kellonajan väärin! Nyt ei auttaisi muu kuin päätellä paistoajan päättyminen leivonnaisten ruskettumisasteesta. Kun otin ensimmäiset pellit pois uunista, kello oli edelleen varttia vaille seitsemän! Se olisi varttia vaille seitsemän tälläkin hetkellä, ellemme olisi kuopuksen kanssa vaihtaneet kellovanhukseen uutta virtaa pariston muodossa. Mutta että se paristo loppuikin juuri paiston aikaan! Nimittäin kun laitoin ensimmäiset leivonnaiset uuniin, kello oli ihan oikeasti jotakuinkin 18.45.

Pakkasin ja pakastin sämpylät enkä älynnyt napata niistä kuvaa. Tosin olivat aika lailla saman näköisiä kuin sämpyläni aiemminkin, Eli ei mitään uutta taivaan kannen alla sillä saralla.

Toisin oli, kun kaivoin perunamaaltamme ensimmäiset omat perunat tälle vuodelle. Mullan alta löytyi sydän!

Leikkimökkikasvihuoneessa myös alkaa jo jotain valmistua...

Elämän pieniä iloja. Sateesta huolimatta!