Tiistaina Tallinnassa

Tiistaiaamuna kello oli soimassa jo viideltä. Niinkään kauan en tohtinut nukkua, sillä matkavarpaaseen iski kova kutina ja suonenveto jo ennen kellon soimista. Ei setäkään sikeästi nukkunut vaan havahtui, kun katsoin kelloa. Hiljaa kuin pahantekijät puimme päällemme, petasimme petimme ja olisimme livahtaneet vähin äänin aamuyöhön alakerran ovesta, ellei olisi ollut mentävä asioimaan vessaan yläkertaan. Tarkkakorvainen vahtikoira heräsi heti ja alkoi vimmatun jälleennäkemisen riemusta kertovan pyörimisen. Isäntäväki tietenkin heräsi koiran intoiluun. Hyvä niin, saimme kiiteltyä ja hyvästeltyä kummitädin puolisoineen ennen kuin poistumme hyvästä ja vieraanvaraisesta majapaikastamme.

Auton navigaattoriin ohjelmoimme Länsisataman osoitteen ja lähdimme hortoilemaan pääkaupunkiseudun aamuruuhkiin. Onneksi olimme niin varhain liikkeellä, ettei pahin ruuhka-aika vielä ollut rysähtänyt käyntiin. Muutaman harha-askeleen jälkeen olimme onnellisesti satamassa, jätimme auton parkkiin ja suunnistimme terminaaliin hakemaan etukäteen ostamiani lippuja.  Ne piti hakeman Matkapoikien tiskiltä...

...mutta siellä nukuttiin yhä. Mikäs nyt neuvoksi?

Onneksi olemme lukutaitoisia! Pienessä lapussa tiskillä kerrottiin selvällä suomenkielellä, ett liput oli noudettavissa toisen kerroksen lipunmyyntipisteestä. Sieltähän ne löytyivätkin!

Olin ostanut meille etukäteen aamiaisen seisovasta pöydästä. Jono oli piiiitkä, mutta veti hyvin, joten eipä aikaakaan, kun jo istuimme nauttimassa buffet-pöydän antimista. Olipa onni, että olin ollut kaukaa viisas ja tilannut aamupalan netistä, sillä kaikkialla näkyi lappuja, että seisovan pöydän aamiastarjoilu oli loppuunmyyty.

Syötyämme vietimme laivalla aikaa ihan muuten vain. Ostoksia ei ollut mitään järkeä suorittaa tässä vaiheessa. Palaisimmehan samana päivänä takaisin kotimaahan samalla laivalla. Siksipä huvitin itseäni opiskelemalla Guide-lehdestä viron sanastoa.

Vajaan kahden tunnin seilaamisen jälkeen pääsimme jo purkautumaan laivasta Viron maaperälle. Satoi. Tuuli. Sateenvarjot kääntyilivät nurin niskoin ja puhuri puhkui pontevasti. Suunnittelin jo lentäväni varjon avulla vanhan kaupungin kujille kuin Maija Poppanen konsanaan. Mutta perinteinen patikointi oli silti turvallisempi vaihtoehto.

Ennen kuin kunnolla pääsimme vanhan kaupungin porteista sisään, näimme käsityötorin. Sen olisi pitänyt olla jo täydessä käynnissä, mutta kai sadesää oli karkottanut myyjiä ja moni kojuista ammotti tyhjyyttään.

Kiersimme torin ja sitten suunnistimme ihmettelemään vanhaa kaupunkia. Välillä pistäydyimme jossakin putiikissa, mutta mitään ostettavaa emme löytäneet. Paitsi sitten takaisin tullessa vihoviimeisestä matkamuistomyymälästä. Siitä, josta olen ennenkin hyviä löytöjä tehnyt, mutta joka mennessämme oli vielä suljettuna, koska kello ei vielä ollut kymmentä.

Ihan sattumalta kapusimme korkealle mäelle, jossa oli Neitsyttorni, kahvila ja museo. Emme kuitenkaan menneet sisään kumpaankaan, tyydyimme ihmettelemään aluetta ulkopuolelta.

Olimme kattojen yllä!

Jatkuvassa tihkusateessa kyllästyimme pian maisemien katseluun. Lisäksi alueella oli tosin paljon suuria opastuskierroksella olevia turistiryhmiä, joten kaltaisillemme metsäläisille tuli ahtaanpaikankammo, heh. Päätimme poistua vanhan kaupungin kujilta ja suunnistaa modernimpaan kauppakeskukseen. Vielä piti viimeisimmäksi napata kuva kauppakujalta, jossa vuodesta toiseen myyjät jaksavat kaupata aina vain samoja tuotteitaan.

Kauppakeskuksessa pyörimme hetken ja kyllästyimme siihenkin, Jos ei ole mitään ostettavaa, kaupoissa lomuamisessa ei ole mitään mieltä. Tosin melkein ostin itselleni uudet Conversen tennarit, ne kun olivat puoleen hintaan alessa. Olisin ostanutkin, jos mieleisempää väriä olisi ollut sopivaa kokoa. Nyt harmittelen, etten ostanut niitä toisia, siis sopivan kokoisia, mutta vähän "väärän" värisiä. Nätit nekin olisivat olleet!

Kun shoppailu ei maistunut, halusimme kahvia. Mistäs löytyisi hyvä kahvittelupaikka?

Viru-keskuksen yläkerrasta löytyi ihana kirjakauppa, jossa oli myös sympaattinen kahvila Gustav Gastro Cafe ja vitriinissä herkku herkun vieressä.

Meinasi iskeä valinnanvaikeus! Mutta päädyin jälleen Pavlovaan. Se vaan on niin hyvää!

Itse tilasin cappuccinon, mutta setä halusi tavallisen kahvin. Kahvilassa oli tosi ystävällinen henkilökunta ja kun tarjoilijapoika toi kahvejamme pöytään, hän kysyi tuoko hän meille myös piimäsoikon... Meillä saattoi olla näkemisen arvoiset ilmeet, sillä hän toisti kysymyksen englanniksi: "Milk?"

Toki tiesin ennestään, että maito on viroksi piim, mutta olemme monet kerrat nauraneet tilanteen koomisuudelle.

Kylliksi kahviteltuamme suunnistimme Kalevin tehtaanmyymälään ja Rimi-kauppaan tuliaisostoksille.

Ihan en totuudessa pysynyt, kun väitin, ettemme vanhasta kaupungista mitään ostaneet. Ostin sentään pari korttia, joita en malta olla esittelemättä.

Kaiken kulkemisen ja ostamisen jälkeen tuli nälkä. Helpointa oli mennä pikaruokaa popsimaan, joten haukkasimme hampurilaiset Hesburgerissa.

Samalla Superstarilla kuin aamulla purjehdimme etelään, seilasimme iltapäivällä pohjoiseen. Matkanteko kävi alamäkeen nopeammin, sillä aamun matka sujui vajaassa kahdessa tunnissa, mutta Tallinnasta Helsinkiin eli ylämäkeen meni samaan matkaan paljon enemmän aikaa. Kun meidän olisi pitänyt olla puoli seitsemältä satamassa, laiva lipui edelleen ulapalla. Lopulta pääsimme pois lautalta ja ajoimme Linnamäenkin ohi navigaattorin ohjeiden mukaan kohti Jaalaa ja uusia seikkailuja.

Pieni pysähdys oli pakko tehdä matkan varrella ja ostaa aamuksi evästä sekä energiaa ajomatkalle.

Kun vihdoin saimme auton seisauttaa määränpäässämme, oli jo pilkkopimeää. Käsikopelolla haahuilimme majapaikkaamme ja pänttäydyimme petiin. Seuraava aamu koittaisi yllättävän pian. Siitä kerronkin sitten toisen kerran.