Maanantaina matkalla

Vaikka otsikossa höpistään maanantaista, kyllä Kotosen komppania lastautui Avensikseen jo sunnuntaina heti varhain aamulla.  Ensin oli auton keula kohti Mikkeliä.

Minne vie tämä tie?

Mikkeliin jäi matkaseurueesta puolet eli kuopus ja vävykokelas. Me sedän kanssa jatkoimme matkaa. Kahvihammasta vihloi, mutta sinnittelimme Heinolan ABC:lle saakka. Siellä sitten kauhoin lautaselleni kaksin käsin sekä makeaa että suolaista kahvileipää.

Heinolan jälkeen matka jatkui edelleen edespäin. Sateessa ja paisteessa. Tänä kesänä sää on vaihdellut nopeammin kuin naisen mieli. Sateenvarjo on päivittäinen vakiovaruste.

Päivän käännyttyä jo iltapäiväksi, saavuimme perille määränpäähän. Minulla on kolme kummitätiä, yksi on tämä lähellä asusteleva kumminen, jonka kanssa ollaan eniten tekemisissä. Yksi kummi asuu Sveitsissä ja hänen kanssaan olen vähiten tekemisissä, lähinnä joulukirjeen muodossa. Ja Nurmijärven nurkilla asuu yksi kummitädeistäni puolisonsa ja villin pienen koiransa kanssa. Sinne siis olimme matkalla.

Sunnuntai meni kuulumisia vaihtaessa ja mainiota lihapataa sekä maukasta pensasmustikkapiirakkaa popsiessa. Kun sitten päästiin maanantaihin, piti seurustelun oheen keksiä vähän ohjelmaa. Poikkesimme siis kylän parhaalle kirpputorille.

Vaikken varsinaisesti mitään tarvinnut, tein löytöjä...

Suloisista suloisin Kiskis-purkki (3 €, suolainen hinta, mutta en raaskinut jättää ostamatta), No nothing -kampaussuihke (3 €, tätä käytän jatkuvasti ja kampaamohinnat ovat kovat, joten suihke oli hyvä löytö), kolme alpakkalusikkaa (1,50 €) syksyn korukursseja varten ja vielä ihanan pehmeä, pitkähihainen Marimekko-paita (3 €).

Nallet (2 €, 1 € ja 1 €) pääsevät pian elämään uutta elämää. Eli hankin ne askartelutarkoituksiin. Karhukomppania istuskelee Aarikan puutarjottimen (3,50 €) päällä. Senkin ostin pohdiskellen jatkojalostusta.

Kummin piha on todella kallioinen, mutta valtaisan uurastuksen jälkeen siitä on tullut rehevä paratiisi.

Kasvit ovat tarkkaan katsoen taiteellisia. Seinälle nousevat kiipijäkukat heijastivat tyhjään kohtaan sydämiä pyykkinarulla -efektin.

Kun koko päivä oli mennyt sisätiloissa, halusin illalla pikaisesti pienelle kävelylenkille. Olin netistä tutkiskellut etukäteen paikkakunnan kulttuuritarjontaa, mutta se vaikutti laihanlaiselta. Vain joku taidenäyttely kirjastossa... Isabella Chydeniuksen tauluja. Koska olen taiteentuntijana surkea, nimi ei sanonut minulle mitään. Mutta esittelytekstissä oli tauluja kuvattu kauniisti: Chydeniuksen maalaukset ovat pieniä tutkielmia metsän ja luonnon mielentilosta. Ne ovat kurkistuksia pelloille ja niityille, illan ja aamun hämärään. Ne kuvastavat välivuodenaikoja kevättä ja syksyä, kun luonto herää tai valmistautuu uneen, kuten se tekee joka aamu ja joka ilta.

Suuntasimme kävelylenkkimme kohti kirjastoa, vaikka jänskättikin, olisiko ovi vielä auki.

No huh, auki oli, mutta pistäisivät puljun kiinni ihan muutaman minuutin kuluttua. Silti uskaltauduimme pistäytymään sisään. Pikkuruinen näyttelytila olikin heti ensimmäisenä ovesta astuessa vastassa. Hätäisesti ennätimme luonnon värejä toistavat taulut vilkaista. Kuvia en tohtinut ottaa.

Se on aina vain todettava, etten voi mitään sille, että olen ihan oikean, esittävän taiteen ystävä. Olihan näissä teoksissa kauniit värit, mutta eivät ne minulle mitään puhuneet. Ehkä meillä toisaalta oli liian vähän aikaakin, ehkä keskusteluyhteys olisi auennut paremmalla ajalla.

Iltareippailun jälkeen olikin hyvä pötkähtää pitkälleen. Aamulla oli tiedossa aikainen herätys. Mutta se onkin jo toinen tarina!