torstai 25. elokuuta 2016

Perjantaina perillä (Kulturelli-Elli 16)

Perjantaiaamuna heräsin pitkästä aikaa omasta sängystä. Olipa siinä nukuttanut makeasti!

Kotitöitä, siivousta, pyykinpesua ja puutarhahommia olisi ollut listalla vaikka muille jakaa. Mutta e-hei, lomalaisella ei ole aikaa sellaiseen! Oli viimeinen mahdollisuus kuopuksen nähdä isovanhempiaan pitkiin, pitkiin aikoihin. Siksi lähdimme heti aamusta ajelemaan Luotojärvelle.

Siellä saalistimme punaherukoita, sieniä ja oivia otoksia kameralla. Joka kesä ihana auringonkukkapelto ilahduttaa loistollaan, mutta tänä kesänä myös aitan edessä kasvaa näitä upeita kukkia, siihen ne ovat ihan itsestään kylväytyneet lintujen talviruokinnan jäljiltä. Kun rohkea neitoperhonen laskeutui iloisena hehkuvalla auringonkukalle, annoin kameran laulaa...









Punaherukoita en tänään kuvannut, mutta päivän sienisaalis on tässä:


Minulla ja kuopuksella oli illaksi ohjelmaa, joten oli jouduttava takaisin kotiin hyvissä ajoin.

Jo viime vuoden puolella ostin meille liput Elojubilee tapahtumaan lauluyhtye Rajattoman konserttiin Olavinlinnaan. Silloin tuntui, että konserttiin on kauemmin kuin ikuisuus, mutta nyt oli vihdoinkin koittanut h-hetki.


Sää helli meitä, lämpöä ja aurinkoa riitti.  Oli ihanaa astella Tallisaaren kautta itse linnaan. Olimme hyvissä ajoin, mutta juuri sopivaan aikaan. Pääsimme lähes saman tien etsimään paikkamme D-katsomosta mainiolta paikalta.



Tässä konsertissa Rajaton esiintyi yhdessä Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Orkesteri valmistautui jo lavalla ja viritteli soittimiaan huippuvireeseen.



Kuvausarsenaalia ei ollut mukana, mutta sentään nappasin kännykällä muutaman otoksen,

Itse konsertti sitten... Konsertin teemana oli Beatles ja minähän en koskaan ole ollut mitenkään erityisen ihastunut Beatlesin musiikkiin. Konsertista nauttimista se ei kyllä haitannut. Ensimmäinen puolisko oli melko lailla tuntemattomampaa materiaalia, tunnistin vain yhden kipaleen eli Lucy in the Sky with Diamonds. Toinen puoliaika oli sitten silkkaa ja pelkkää Beatlesin suosikkikappaleiden ilotulitusta alkaen kappaleesta A Hard Day's Night ja jatkuen muilla tunnetuilla biiseillä.

Kaikki kunnia Kuopion kaupunginorkesterille, mutta ei sille mitään voi, että minun mielestäni Rajaton on parasta a cappellana. Muutama ilman säestystä esitettu kappale sai ihan kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa.

Oli miten oli, yleisö piti kuulemastaan ja lopuksi tuhatpäinen yleisö osoitti suosiotaan seisten. On ne taitavia!

Perjantain puuhat päättyivät konsertin jälkeen pian, kun täti kömpi petiin ja unten maille. Mutta en malta olla tunkematta tähänkin postaukseen vilahdusta seuraavan päivän asioista... Kuopus ja vävykokelas hyppäsivät linja-autoon puolen päivän jälkeen matkustaakseen Mikkeliin. Heti sen jälkeen me sedän kanssa lastauduimme Avensikseen ja menimme metsään. Pitihän edellisenä päivänä kankaille jääneet sienisaaliit käydä haalimassa talteen. Olikin melkoinen mesta!



Melkein samoilta jalansijoilta keräsimme ensimmäiset 15 litraa metsän keltaista kultaa. Eikä kauas tarvinnut samota, että vielä yksi kymmenen litran astia täyttyi! Kyllä on metsä antelias!

Piti vielä vähän punaherukoitakin haalia mukaan, olihan yksi työkaverini lupautunut ottamaan marjoja vastaan. Heti helpotti, kun ei näitäkään herkkuja tarvinnut jättää puskiin putoamaan.


Näin alkoi ensimmäinen lomaviikko olla pulkassa. Olipa monipuolista ja mukavaa menoa!

2 kommenttia:

  1. OHMY! OHMY! Ohmy!!!

    Ensin alkuun lataat tuollaisen upean kuvakimaran auringonkukasta ja neitosesta. BEAUTIFUL <3

    Sitten kaikki saaliit. Wau! Ja konsertti linnassa... oooooooooooo...

    Mikä päivä tuo olikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo... se oli sellainen mukavanpuoleinen lomapäivä... :D

      Poista