Voi ei, apua! Huomenna olisi palattava sorvin ääreen enkä vielä ole ehtinyt yhtään laiskottelemaan! Kirjaläjästäkin kerkesin lukea vain puolitoista opusta ja se ainokainen dvd-elokuvakin on edelleen katselematta. Olen viilettänyt tukka putkella kaikkialla, missä on pitänyt enkä silti ole ehtinyt joka paikkaan. Kai sitä vanhetessaan hidastuu, mutta että tällä tavalla... Enpä olisi uskonut! Nyt tarvitsisin lomaltapaluuloman.
Loman lopulla mustikat kypsyivät poimintavalmiiksi, mutta ei tässä härdellissä ole ollut saumaa marjastukselle kuin yhtenä päivänä. Torstaina ajelimme esikoisen kanssa mummolaan ja nappasimme matkan varrelta mukaan kummitytönkin.
Miltei heti perille päästyä jatkoimme matkaa mustikkametsään. Siellä piti keskittyä kuvamisen sijasta saalistukseen, mutta koska koiralapsi nautti silminnähden metsäoleilusta, piti edes sitä pikkuisen kuvata. Ensimmäinen kuva on valitettavan epätarkka, mutta koska koiran ilme on yhtä hymyä suupielestä toiseen, en malta olla lisäämättä sitä tähän.
Marjapaikan maasto oli yhtä ryteikköä. Jo mennessä polkaisin tyhjään niin että nenä kynti sammalikkoa ja pääsin tekemään lähempää tuttavuutta aluskasvillisuuden kanssa. Kesken touhukkaan marjastuksen lankesin uudelleen, sillä kertaa niin totaalisesti selälleni kuoppaan että takki hilautui olkapäiltä alaspäin tiukaksi paketiksi ja sain kunnon tovin sätkytellä kuin koppakuoriainen ennen kuin onnistuin kampeutumaan takaisin jaloilleni. Siinä sätkytellessäni mietin, että aika kivan postauksen saisi höpöteltyä otsikolla mietteitä mustikkamättäiltä, jos elämä ei olisi loputonta matalaliitoa. Luovaan kirjoittamiseen soisi olevan enemmän aikaa. Parhaat oivallukset syntyvät sattumalta eivät pakolla puristettuna.
Saimme mukavan saaliin, vaikka esikoinen joutuikin lähtemään metsästä kesken kaiken. Mummolassa poimin mansikkamaalta vielä puoli ämpärillistä makeita mansikoita. Saaliinemme palasimme kotiin, mutta ilta saapui niin pian, että yksi sankollinen marjoja jäi odottamaan puhdistusta ylihuomiseen eli lauantaihin. Perjantai oli reissupäivä ja siitä tulee ihan oma postauksensa.
Lauantaina nukuimme edellisen päivän rasituksista toipuaksemme aamulla suhteellisen pitkään. Aamun ensimmäinen homma oli rästityön selvitys eli siivosimme esikoisen kanssa sinimarjat ja ne olivat selvinneet oikein hyvin kylmässä. Nyt meillä on talven mustikat pakastimessa ja syöntimustikoita jäi vielä reilusti herkuteltavaksi heti.
Lauantai-illaksi minulla ja esikoisella oli ohjelmaa, joka oli lyöty lukkoon jo tammikuussa, kun hankin lapselle syntymäpäivälahjaksi lipun Olavinlinnaan katsomaan Joutsenlampi-balettia St. Petersburg Ballet Theatren esittämänä.
Hyvissä ajoin ennen esityksen alkua olimme jo jonottamassa linnaan vievällä sillalla sisäänpääsyä, kun ilmaa halkoi kuulutus: "Silta avataan. Yleisöä pyydetään poistumaan sillalta!" Tuli ihan epätodellinen tunne: voiko olla totta, että juuri nyt tulee syväväylää pitkin laiva, jolla pitää tie avata? Niin vain kävi, mutta onneksi olimme jo niin lähellä linnan oviaukkoa, että pääsimme sisään eikä tarvinnut palata takaisin rannalle.
Esityksen alkaminen viivästyi, sillä olihan loppujenkin katsojien päästävä paikoilleen ennen kuin baletti saattoi alkaa. Esikoisella oli hyvää aikaa ottaa meistä kuva ja postata hauska päivitys Facebookiin. Antamalla lapselle syntymäpäivälahjan, jonka voi lunastaa vasta reilun puolen vuoden kuluttua opetetaan lapselle kärsivällisyyttä. Hmm, enpä ollut tuolta kannalta tullutkaan asiaa ajatelleeks. mutta mainio pointti!
Takanani näkyvä olkapää ei ole minun... hauska hämäys kuvassa :) |
Esitystä ei saanut kuvata, mutta kyllä siellä yleisön joukossa oli jokunen, jota säännöt eivät koske. Itse mielelläni keskityin esityksen seuraamiseen. Niin taidokasta, sulokasta ja mahtipontista. Liikehdintä oli niin sulavaa ja henkäyksen keveän näköistä, että katsoja vallan hämmentyi. Valtava määrä työtunteja, verta ja hikeä takana, mutta niin onnellisen näköiset esiintyjät, että he ilmiselvästi nauttivat työstään.
Lopputaputusten aikaan kaivoin monen muun lailla minäkin kännykän laukusta ja nappasin kuvan. Saivarrellen voisin todeta, etten esitystä kuvannutkaan...
Baletista kotiuduttuani kävin vielä iltamyöhällä pikaisesti leipomaan. Vatkasin unohduskakun unohtumaan uuniin. Tänään on sedän syntymäpäivä ja sitä piti juhlistaa helpolla mansikkakakulla.
Tänään tein ruuaksi lihamureketta ja päätin samoilla lämpimilla kokeilla Kinuskikissan seeprapiirakkaa. Eihän siitä niin hieno tullut, mutta hyvältä maistuva mustikkapiirakka kuitenkin.
Niin se sitten on taas loma käsitelty. Perjantain reissuun palaan vielä, muuten laskeudun takaisin arkeen. Koiralapsi on meillä edelleen hoidossa, esikoinen ilahduttaa läsnäolollaan kuun loppupuolelle ja kuopuskin on käymässä. Koko perhe koossa, luksusta!
Kulttuuria ja herkkuja sopivassa suhteessa. Ihanaa!
VastaaPoistaTyöiloa sinulle :) Itse en millään uskoisi, että olen jo kaksi viikkoa ollut töissä... Ja ensi viikollakin olen taas melkein neljä päivää...
Kolmen työpäivän jälkeen voikin jo alkaa odottaa uutta lomaa :) Vielä kaksi ja puoli viikkoa töitä ja sitten olisi jälleen tiedossa viikon loma :)
PoistaMutta kuinkas sinun työviikossasi on vain neljä päivää? Se selvinnee aikanaa blogistasi. :)
Tuolla teiän hoitohauvalla on vähän sellanen ilme, että arvaa kummalla meillä on kivempaa ;-)
VastaaPoistaNiin sillä varmaan olikin =D
Poista