sunnuntai 6. elokuuta 2017

Ihana kauhea kahina

Kotosen tädillä on ollut ihan kauhea kutina päästä käymään Rantasalmen Wirtaamossa. Siellä on ollut toinen toistaan mielenkiintoisempia näyttelyjä ja ihan harmittaa, kun kattava kansallispukunäyttelykin meni sivu suun. Se oli esikoisen hyvän ystävän äidin pystyttämä kokonaisuus, joten siinäkin mielessä olisin sen mieluusti nähnyt.

Kun alkukesästä bongasin uuden näyttelyjulisteen, päätin pitää huolen siitä, että tämä näyttely tulisi käytyä katsomassa. Näytteillä oli Pirjo Valisen paperisia näyttämöpukuja otsikolla Ihana kauhea kahina. Keksin, että vasta äidiksi tullut, pukuompelijan koulutuksen saanut serkku saattaisi olla aiheesta kiinnostunut. Joten ei kun kysymään! Idea otti heti tulta ja vauva kulkisi matkassa mukana siinä missä me muutkin.

Niinpä torstaina pakkauduimme esikoisen kanssa serkun autoon ja ajelimme koko konkkaronkka Rantasalmelle. Wirtaamo löytyi helposti kylän keskustasta, päätien varrelta.






Pääsylipun hinta ei päätä huimannut.


Olihan siellä ihmeellistä nähtävää!













Rantasalmelta ajelimme vielä Mikkeliin hakemaan kuopuksen koiraa meille hoitoon. Mikkeliin mennessä kävimme vimmattua keskustelua siitä, minne menisimme syömään. Yksi halusi kunnon hampurilaisen, toinen kalaa, kolmas kiinalaista ja minulle kävi melkein mikä vain, mikä ei olisi hirveän kallista. Ynnäilin päässäni loppusummaa ja ehdottelin edullisimpia vaihtoehtoja. Lopulta päädyimme yksimielisesti menemään rautatieaseman Vaiha-ravintolaan, jossa oli tarjolla lounas noutopöydästä. Hyvä valinta! Tarjolla oli monipuolista ja maukasta ruokaa, josta kyllä löytyi kunnollinen vaihtoehto meille kaikille. Miljöö oli viihtyisä ja palvelu mainiota, joten tuolla voisi hyvin murkinoida toistenkin. Kuvaaminen jäi, jotenkin oli siinä jotain muutakin ajateltavaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti