Kotoset eivät ole olleet kovinkaan aktiivisia asuntomessukävijöitä. Siitä on jokunen vuosikymmen vierähtänyt, kun sedän kanssa kaksin edellisen kerran messuilimme. Vuosi oli tuolloin 1991 ja järjestävänä kaupunkina Varkaus. Sujuvasti onnistuimme skippaamaan jopa oman kaupungin loma-asuntomessut 2002.
Mikä lie mielenhäiriö nyt sitten iskikään, kun ostin jo hyvissä ajoin etukäteen koko perheelle nettiliput Mikkelin asuntomessuille, jota mukavasti markkinoitiin sloganilla Katso sineen Saimaan. Lopulta kävi tietenkin niin, ettei esikoinen ehtinytkään mukaan, mutta onneksi serkku pienen poitsunsa paikkasi aukon.
Jo edellisellä Mikkelin reissulla serkku oli unelmoinut Siiskosen kotileipomon Punaisen piipun kievarin kermamunkeista. Silloin aikataulu ei antanut myöten poiketa Siiskosella, mutta nyt pidimme paussin. Harmi kyllä, kermamunkkeja ei ollut saatavilla, mutta makoisalta maistui mansikkaviineri.
Kuopuksen luo ehdittyämme kävimme pähkäilemään messualueelle menemistä. Messujen parkkipaikka oli kovin kaukana ja vaikka sieltä olikin ilmainen kuljetus messualueelle, se vaihtoehto ei meitä nyt houkutellut. Kuopuksen kotoa messualueelle olisi ollut neljän kilometrin kävely, joka sinänsä olisi ihan kohtuullinen matka, mutta hylkäsimme kävelyvaihtoehdon, koska messualueella pitäisi myös kävellä ja vauva matkassa asettaa aina omat kuvionsa.
Onneksi meillä oli hyvä paikallisopas, joka tiesi esitellä muitakin vaihtoehtoja. Eniten innostuimme laivaristeilystä, joten kipaisimme lyhyen matkan Mikkelin satamaan ja astuimme laivaan. Siinä sitä oli hyvä leppoisasti istuskella maisemia katsellen kohti messualuetta.
Kenkäveron laiturista kävimme hakemassa muutaman matkustajan ja matka jatkui.
Eikä aikaakaan kun jo saavuimma Kirkonvarkauteen eli messualueelle.
Rannassa oli hyvin pinkkiä taidetta kalliolla.
Rannasta messualueelle oli puolen kilometrin kävely. Kävelytien reunoille oli kylvetty valtavasti ruiskukan siemeniä ja jos kesä olisi ollut lämpimämpi, kukkameri olisi luultavasti ollut valtava. Nyt monin paikoin kukat olivat vasta nupullaan.
Asuntomessualueella oli 31 uutuuttaan hohtavaa ja modernia kotia. Koska meillä oli mukana vaunuissa pötkötellyt pieni mies, kuljimme messukohteissa vuorotellen ja aikaa kului tietenkin jokaista kotia kohti tuplaten. Siksi emme lopulta ehtineet tutustua kuin noin kahteentoista kohteeseen. Se ei kyllä hirveästi haitannut, sillä aika pian iski turtumus.
Talo toisensa perään ja kaikkien sisätilat tavallaan toinen toisensa kopioita. Sehän tässä hämmentävintä olikin. Yleensä olen tottunut, että asuntoalueiden talot ovat hyvinkin toistensa kaltaisia, joskus jopa niin, että jos pimeässä et ole tarkkana, voit hyvinkin sovitella avaintasi naapurin ulko-oveen. Kirkonvarkaudessa talojen ulkonäkö oli rajusti toisistaan poikkeavaa, vaikkakin valtavat ikkunat, jopa lasiset seinät oli yhdistävä tekijä. Itse en haluaisi suihkutella koko seinän korkuisen ikkunan edessä, ikkunan takana aluetta halkova tie ja naapurin piha.
Jos talojen arkkitehtuuri poikkesikin huomattavasti, sisustukset noudattelivat hyvin paljon samaa kaavaa eli avaruutta, mustavalkoisuutta ja jopa kliinisyyttä. Toki talojen sisustus oli nyt näyttelysisustus, mutta varsinkin keittiöiden tunnelma oli minusta kylmä, vaikka olihan sinne yritetty pienillä asetelmilla luoda kodikkuutta.
Huomiota kiinnitti myös kuntan yleistyminen pihamateriaalina. Onhan se nurmikkoa helppohoitoisempaa ja istuu hyvin tällaiseen luonnon helmaan rakennettuun alueeseen.
Mutta mennäänpä katsomaan!
Ensimmäisenä Sievitalo Tunturikoivu.
Näkemissämme saunoissa oli lähes poikkeuksetta sama väritys kuin meillä kotona. Eli mustien seinien sisäpuolella puunväriset lauteet. Vain yksi täysin valkoinen sauna nähtiin ja se ei kyllä omaa silmää miellyttänyt.
Tunturikoivussakin oli joitakin seiniä korvattu pelkällä lasilla.
Terassi oli houkuttelevan kotoisa.
Toinen kohde, jossa me itse asiassa kävimme ihan ensin, oli Desing-Talo Pala.
Hyvin mustavalkoinen tunnelma täälläkin.
Pihan kukkaistuksista tykkäsin.
Kolmas kohde oli Omatalon Ajatus.
Täällä vallitsevaa mustavalkoisuutta oli piristetty muutamilla väripilkuilla.
Ajatuksessa, kuten monissa muissakin kodeissa, oli lasiseinäinen oleskelutila. Ulkosalla olevat porealtaat oli monessa talossa, joten se näyttää olevan tämän ajan trendi. Käytännöllisyydestä Suomen ilmastossa on paha mennä sanomaan... Vähän epäilyttää.
Neloskohde oli jäänyt tyystin rakentamatta meille tuntemattomasta syystä, mutta kohde nro 5 Wave oli hyvin erikoista ja kokeilevaa arkkitehtuuria. Talo oli hauskasti ja luovasti sijoitettu kallioiden ja luonnon keskelle. Tämä kannatti nähdä, vaikka jonot olivat pitkät ja kulkivat hitaasti.
Talossa oli erillinen joogahuone, jossa voi vaikka halata keloa.
Olohuonessa istutaan luonnon keskellä. Minusta se on aika karmivaa. Ensinnäkin siksi, että Suomessa eletään pimeää aikaa iso osa vuodesta. Valaistussa olohuoneessa oleillaan kuin teatterin lavalla kaiken kansan katseltavissa. Toisekseen ikkunalaseissa on loputon peseminen, jos haluaa niiden näyttävän hyvältä. Ei olisi minun kotini tämä, ei.
Keittiö näyttää siltä, ettei siellä oikeasti ole tarkoituskaan kokata tai ainakaan leipoa.
Kesäkeittiö on kotoisasti ja viehkosti talon viereisellä kalliolla ihan naapurin kupeessa.
Vessassa ja pesuhuoneessa oli kivaa kylpylämaista tunnelmaa.
Waven jälkeen Kannustalon Harmaja Saimaa oli jo paljon perinteisempi kohde, vaikka moderni olikin.
Harmaja Saimaan parvekkeelta näkyi hyvin Wavessa tungeksivat ihmiset.
Portaita pitkin pääsee suoraan laiturille Saimaan rantaan.
Kuntosalihuoneessa oli hauskat the Flintstones -teemaiset kahvakuula ja käsipainot.
Seitsemäs kohde oli Sievitalon Villa Kotikallio. Isoja ikkunoita täälläkin!
Suuria ikkunoita saimme hämmästellä myös kohteessa 8, Villa Saimaanhelmessä.
Kohteella 9 oli hauska nimi, Villa Sukka. Talossa tai sisustuksessa ei ollut mitään erityisen silmiinpistävää, mutta keittiöpuutarha oli huippu!
Kontion Toive -kodissa emme koskaan käyneet, sillä tässä vaiheessa väki oli niin nälkäistä, että piti suunnistaa kohti messuravintolaa.
Messuravintolassa oli messuhinnat ja ihan kukkaroa kuristi maksaa ateriamme. Syötävä oli, joten ei auttanut itku markkinoilla. Onneksi ruoka sentään oli oikein maukasta hyvää.
Ruokailun jälkeen oli vielä vähän aikaa tutustua messukohteisiin ennen kuin pitäisi kiiruhtaa takaisin rantaan odottamaan paluukyytiä keskustaan. Syödessämme olin ihastellut vastapäistä, huikean sinistä Älvsbytaloa, jonka nimi on Uusi aamu. Sinne siis!
Tämä talo olikin mukavan viehko ja sympaattinen. Vierashuoneen lattialla oli niin kaunis matto, että sellaisen ottaisin itsellenikin vaikka heti. Tämän talon kuvat on ottanut kuopus, sillä minulla oli vauvankantovuoro.
Sohvapöytänä oli kekseliäästi koronapeli.
Vanhempien makuuhuoneen sängynpäätynä oli hieno puinen Jukolan seinäreliefi.
Vielä oli aikaa tutustua yhteen taloon ja palasimme takaisin omia jälkiämme kohti kohdetta 12, Honka Ankkuri. Mutta piti siinä kesken kaiken katsella markkinamiestenkin touhuja ja ihastelimme kovasti betonisia puulta näyttäviä kalusteita. Tällainen pöytä puutarhassa olisi aika nasta juttu.
Ankkurin takapihalla oli hauska tynnyrisauna.
Ankkurissa sisustus ei ollut niin mustavalkoinen kuin yleinen suuntaus näytti olevan, vaan pikemminkin ihastuttavan, avaran vaalea.
Mutta ne suunnattoman suuret ikkunat! Kyllähän niistä ihanasti tulee valoa ja luonto on ihan kädenojennuksen päässä. Mutta entäs sitten kun on pimeää ja ankeaa ja sataa märkää räntää?
Poikkeuksetta jokaisessa talossa oli vähintään yksi ulkoterassi. Ankkurissa se sijoittui hauskasti kuin yhdeksi huoneeksi talon yhdelle kulmalle.
Ankkuria vastapäätä olisi ollut Toive-talo, mutta sinne emme enää ehtineet, sillä halusimme vähän harrastaa shoppailua markkina-alueella.
Lopulta olimme rannassa puoli tuntia ennen laivan lähtemistä, mutta meillä ei taida olla riittävästi turnauskestävyyttä tällaiseen tuntikausien hitaaseen kävelyyn ihmisjoukkojen keskellä. Sen verran metsäläisiä olemme. Seuraavassa postauksessa menemmekin metsään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti