Lähtöitkuja vailla

Sunnuntai oli pakkaus- ja tavarasta eroonpääsemispäivä. Kun koti pitää tyhjentää viimeistä kippoa ja huonekalua myöten, siinä riittää askaretta. Tytöt olivat ilmoitelleet ylimääräisistä huonekaluista ja keittiötarvikkeista Facebookin kirppissivustoilla. Aika monet tavarat oli haettu jo aikaa sitten, mutta välttämättömyystarvikkeista voi luopua vasta hetkeä ennen lähtöä. 

Homma olisi sujunut hyvin, jos varaajat olisivat muistaneet tulla paikalle silloin kun olivat ilmoittaneet. Ilmoituksessa oli lukenut, että asunto pitää tyhjentää sunnuntaina ja silti jotkut laittoivat viestiä, että tulisivat vasta joskus seuraavalla viikolla. Voi aikoja, voi tapoja!

Sunnuntaina asunnosta purjehtivat ulos niin sängyt kuin astiatkin ja jopa kahvinkeitin. Joten istuskelimme lattialla ja päivän muonaosasto hoitui tilauspitsalla. Yllättävän hyvää olikin!

Pakkasin ja pakkasin lapsen matkalaukkuja tähdäten jokaiseen suurempaan laukkuun täytettä 20 kilon ja pienempiin kymmenen kilon verran. Kun pakkaaminen oli tehty, meillä oli laukkujen sisuksissa 150  kiloa Suomeen lähtevää tavaraa ja yksi vajaa laukullinen (ei  kuvassa) jäi vielä työnantajien luo odottamaan myöhempää noutoajankohtaa.



Kun tavarat oli kutakuinkin pakattu ja tehtävänä oli enää odottaa noutajia ja maahan jäävää nykyistä kämppäkaveria katsastamaan, mitä jäljelle jääneistä tavaroista hän haluaisi itselleen, esikoinen patisti vanhempansa päiväkävelylle ihmettelemään Crystal Palacen lasipalatsin raunioita ja kunnostettuja sfinksejä.

Matkan varrella kuvasin hienon vanhan talon, jota parhaillaan kunnostetaan asunnoiksi. Olisipa hulppea koti!

Itse asiassa täällä Crystal Palacenkin alueella olisi riittänyt nähtävyyksiä katseltavaksi ainakin päiväksi. Meillä oli aikaa vain vajaa tunti, joten dinosauruspuisto ja minifarmi jäi näkemättä. Tosin emme niihin tainneet olla edes oikeaa kohderyhmää, heh.

Hulppea lukaali on ollut tuo 1930-luvulla tuhoutunut lasipalatsi. Crystal Palacen asemalla on jopa jäänyt yksi raide pois käytöstä, koska palatsia ihmettelemään tulleiden turistien virta on tyrehtynyt. Kansalaiskeräyksellä on kuulema yritetty saada varoja palatisin uudelleen rakentamiseen, mutta ainakaan toistaiseksi hanke ei ole ottanut tulta alleen.

Crystal Palacen alueella kasvoi vähän kaikkialla parhaillaan kypsyviä karhunvadelmia.

Näiden muhkeiden hortensioiden ohitse kävelimme melkein joka päivä ja aina ihastelin niitä. Viimeisenä päivänä rohkaistuin sitten kuvaamaan hillittömät kukinnot.

Esikoisen kotikadulla on suuri St Johnin evankelinen kirkko, jossa esikoinen kertoi olevan huippu-urut ja kirkossa järjestetään korkeatasoisia urkukonsertteja. Kirkko itsessään olisi pikaisen peruskorjauksen tarpeessa, sillä kuten kuvasta näkyy, yhdellä kulmalla rakennusta on tuettu tukipuin seinän lähdettyä lohkeamaan.

Entinen aktiivinen postrossaaja haluaa vielä julkaista kuvan esikoisen kotitalon edessä nököttäneestä postilaatikosta. Vain kaksi vaivaista korttia ennätin loman aikana kirjoittaa ja laatikon nieluun pudottaa. Postimerkkejäkin olin ostanut enemmän, mutta ne taidan antaa esikoiselle sitä varten, että kun hän seuraavan kerran vierailee Lontoossa, hän voi lähetellä sieltä äidilleen mukavaa postia, kuten hänellä on ollut muutenkin tapana.

Hämmentävää, kuinka ystävällisiä ulkomailla asuvat suomalaiset voivatkaan olla. Olin tähän lopputulemaan tullut jo aiemminkin, mutta varsinkin kun esikoisen pomo lupasi lähteä kuskaamaan laukkuarsenaalin lentokentälle säilytykseen sunnuntai-iltana, olin kiitollisuudesta mykkä. Mikä helpotus meille! Yhdeksän matkalaukun kanssa taiteileminen bussissa ja junassa kohti Gatwickiä olisi ollut kyllä sulaa hulluutta ja melkoista extremeä.

Pomo siis poimi kyytiinsä niin kapsäkit kuin sedänkin, sillä kaikki emme mahtuneet millään kyytiin. Setä arpoutui henkilöautomatkustajaksi siksi, että hänellä on eniten habaa hauiksissaan nostelemaan painavia matkalaukkuja. Me esikoisen kanssa matkustimme perässä bussilla ja junalla. Molempia jouduimme odottelemaan, joten kun vihdoin olimme perillä Gatwickillä, miehet olivat jo hoitaneet laukut säilytykseen.

Saimme vielä kyydin viimeisen yön hotelliimme, joka oli lähellä lentokenttää sijainnut Skylane-hotelli. Näin siirtyminen esikoisen asunnolta lähtökuoppiin seuraavan aamun lentoa varten sujui helpommin kuin olisi voinut luullakaan.

Hotelliin sisäänkirjautuessa koimme ikävän takaiskun. Olin erikseen maksanut seuraavan aamun aamiaisen, mutta kävi ilmi, että aamiaistarjoilu alkoi vasta samalla kellonlyömällä kuin meidän lentokenttäbussimme lähtisi hotellin pihalta. Virkailija oli tympeän ylimielinen ja sanoi, että aamiasajat ovat selvästi nähtävillä heidän nettisivuillaan ja koska varaus oli vielä tehty Booking.com -sivuston kautta "nothing can do". Minä taas olen itsekin asiakaspalvelijana sitä mieltä, että jos on tahtoa, aina voi tehdä jotain! Paikalle pyörähtänyt nuorempi mies oli huomattavasti pahoittelevampi, mutta eihän hänkään voinut kollegansa yli kävellä. Sekä hotelli että varaussivusto on pyytänyt arviointia hotellista, joten saamansa pitää heti kun vain ennätämme palautteet muotoilla ja kirjoittaa.

Olimme ajatelleet syödä iltapalaa hotellin ravintolassa, mutta aamiaissekoilu suututti niin paljon, että marssimme läheiseen Sainsburyyn ja hankimme sieltä niin ilta- kuin aamupalatarvikkeetkin.

Yleensä en jaksa pikkuasioihin takertua, mutta harmitti niin, että havainnoin muutkin puutteet. Huone oli kolmen hengen huone, mutta laseja oli vessassa vain kaksi. Suihkussa vedenpaine oli olematon ja vesi norui ohuena liruna suuttimesta.  Suihkuttelu vei sen takia normaalia enemmän aikaa, mutta onneksi vesi sentään oli sopivan lämpöistä.

Hotellin hyväksi on sanottava, että huone oli ihan reilun kokoinen ja sängyt olivat erittäin hyvät. Se on tärkeä pointti. Lisäksi huoneessa oli vedenkeitin ja teen- ja kahvinvalmistustarvikkeet. Emmehän me siis mitään aamiaista tarvinneetkaan!

Iltapalaa...

Nukuimme yön oikein hyvin ja aamulla olimme nohevina odottamassa lentokentälle kuskaavaa bussia jo ennen seitsemää. Vaikka kentän säilytyksessä meitä odotti vuoren korkuinen matkalaukkupino, selvisimme bag droppista kunnialla ja suht' nopeasti. Sitten vain turvatarkastuksen kautta kansainväliselle puolelle ihmettelemään kauppoja ja ihmisvilinää. Nyt oli aikaa ja tilaisuus ostaa vähän tuliaisia, sillä niiden painoa ei enää laskettu sallitun matkatavaramäärän kokonaispainoon.

Lentomme olikin lopulta tunnin myöhässä ja meillä oli oivasti aikaa nautiskella aamiasta kentällä. Onneksi jatkoyhteys Helsinki-Vantaalta kotiin lähti niin myöhään ettei tunnin viivästyminen hetkauttanut meitä lainkaan.

Hei hei, Lontoo!

Lentokoneessa viihdytin itseäni Pakkasen Helle -pokkarilla ja ajankuluksi ostin kahvin ja muffinin, vaikka nälkä ei kyllä yhtään ollut.

Helsinki-Vantaalla laskimme laukkumme ja iloksemme näimme, että kaikki olivat saapuneet perille. Parin tunnin odotus lentoaseman aulassa ei ollut lainkaan liian pitkä sillä vuorottelimme laukkuvahteina.

Savonlinjalla matkustimme vielä viisi tuntia ja lopulta kömmimme kangistuneina ulos bussista kotoisalla linja-autoasemalla. Sedän veli eli esikoisen kummisetä oli meitä peräkärryn kanssa vastassa, joten saimme kaikki matkalaukut sievästi ja sulassa sovussa kyytiin. Sitten ei enää ollutkaan kuin lyhyt matka ikiomaan kotiin. Huh, reissu heitetty! Matkustaminen on antoisaa ja mukavaa, mutta myös hieman uuvuttavaa. Onneksi on vielä lomaa jäljellä toipua reissusta ja matkatuliaisina tuomastani vuosisadan flunssasta.