Taidelaiturilla

Koska meillä oli tulevalle viikolle yhteisiä suunnitelmia, kummityttö tuli meille yökylään sunnuntaina. Saimme samalla oivan tilaisuuden lähteä käväisemään Punkaharjulla, Luston Wanhan aseman Taidelaiturilla. 

Asema on yksityisomistuksessa, vaikka juna edelleen pysähtyykin seisakkeella. Omistajat ovat intohimoisia taideharrastajia ja ovat yleisön suureksi iloksi avanneet ovensa niin taiteilijoille kuin taiteesta nauttivillekin. Tänä vuonnna esillä on Miina Äkkijyrkän, Nanna Suden, Katja Rauhamäen, Kristian Venäläisen, Päivi Latvalan ja Savonlinnan taidelukiolaisten teoksia.

Päärakennuksen ja junanradan välissä herättää huomiota Miina Äkkijyrkän autonromuista kokoon hitsaama valtava lehmäpatsas.

Talon toisella puolella kisailevat Äkkijyrkän pronssiin valamat vallattomat vasikat.

Näyttelyn pääsymaksu on viisi euroa tai nimi vieraskirjaan. Ei voi todellakaan puhua ryöstöhinnoista!

Päärakennuksen sisäpuolella on esillä Nanna Suden tauluja ja Äkkijyrkän veistoksia.

Talon entinen elämä asemana sai näkyä nykypäiviinkin.

Pällisteltyämme tarpeeksemme sisätilojen taidetta, poistuimme pihalle ja jatkoimme kohti ulkorakennuksia.

Muutaman oven takana oli taidelukiolaisten töitä, myös kummitytön tauluja ja metsäiset kengät.

Kummitytön omakuva

Keskimmäiset kengät ovat kummitytön käsialaa.

Tämän taulun kummityttö voisi myydä, jos sopiva ostaja löytyisi

Kettu on jonkun toisen taidelukiolaisen työ.

 Taidokkaat patsaat taidelukiolaisten näyttelyssä olivat vähän pelottavan puistattavia. Ero on kuin yöllä ja päivällä jos käyttää kuvatessa salamaa tai ei käytä...

Yhdessä liiterissä oli lumoavaa halkotaidetta.

Vielä taidelukiolaisten taidetta, Tuo punatukkainen naishahmo villi ilme silmissään näytti siltä, että se voisi ihan noin vain lähteä tuosta alustalta pikkujaloin purjehtimaan hameen helmat maata viistäen.

Kun astuimme sisään tilaan, jossa oli Päivi Latvalan eläinmaalauksia, piti ihan henkäistä. Niin elävän ja ilmeikkään näköisiä töitä, etten olisi yhtään ihmetellyt, jos kukko olisi käynyt kiekumaan tai lehmät ammumaan. Mikä taito ikuistaa siveltimellä kankaalle eläimen sisin olemus!

Tätä kaunokaista teki mieli silittää!

Tässä tilassa viivyimme todella pitkän tovin eikä sittenkään olisi maltettu lähteä jatkamaan matkaa.

Pidättelemättömien kyynelten kellarissa oli kauniin haikea tunnelma. Menneisyys kellui katosta lasisina kyynelkarpaloina. Vau!

Viimeisimmäksi pyörähdimme hämmästelemässä Kristian Venäläisen taidetta, epämukavan näköistä sänkyä ja valtavia pörriäishahmoja. Tai mitä ne sitten oikeasti olivatkaan.

Taidenäyttelykäynnin lopuksi pistimme kummitytön kanssa päämme tintamareskiin ja Kotosen setä nappasi siitä kännykällään kuvan muistoksi.

Hellepäivänäkin pitää ihmisen syödä, joten ajomatkalla takaisin kotiinpäin keksimme mainion tuuman. Kävisimme herkuttelemassa torin kupeessa Kalastajan kojun muikuilla. Hyvä valinta ja hieno päätös hienolle päivälle!