506 ikkunaa

Siitä on jo aikaa, kun vessaistunnolla (! heh, todellakin :) ) selasin Yhteishyvän välistä tipahtanutta paikallisen osuuskaupan etulehtistä ja juutuin sellaisen mainoksen kohdalle, jossa tarjottiin asiakasomistajille lippuja etuhintaan Mikkelin teatterin kesäteatteriproduktion esitykseen. Hintaetu oli huomattava ja sitäpaitsi esityksellä oli vetoava nimi, 506 ikkunaa. Miljoonasateen hittibiisirenkutus alkoi välittömästi popittaa päänsisäisessä jukeboksissani. Mutta liput piti hankkia etukäteen ja niitä oli myynnissä vain Mikkelin Stellassa ja Prismassa ja maakunnan S-marketeissa. Olisiko vähän hankalaa?

Ajatus ei suostunut jättämään minua rauhaan, joten kysäisin varovasti kuopukselta, että kiinnostaisiko kenties lähteä minulle teatteriseuraksi. Kiinnosti. Hyvä! Mutta ne liput... Kuopus tietysti voisi käydä ne ostamassa, hän kun kerran majailee Mikkelissä, mutta ajattelin kuitenkin selvittää, saisinko homman hoidettua täällä naapurikaupungissa.

Astelin Prisman neuvontaan ja siellä kahden mahdottoman ystävällisen asiakaspalvelijan kanssa asiaa pähkäiltiin. Heiltä olisi kyllä saanut ostettua liput, mutta normihinnalla, joka olisi ollut kahdessa lipussa 24 euroa enemmän kuin etuhintaiset liput. Hyvän asiakaspalvelijan tuntee siitä, että hän ei heti luovuta ja niinpä minulle luvattiin, että heti arkiviikolle päästyä asia selvitettäisiin ja saisin sitten sähköpostilla tiedon, että kuinka kävi. Ensin sain mukavan tiedon, että liput toimitetaan minulle "omaan" kauppaan ja arvion, koska liput olisivat perillä. Sitten tuli viesti, etteivät ne saapuneetkaan niin nopeasti kuin oli arveltu ja lopuksi vielä ilmoituksen, kun liput olivat odottamassa, että käyn ne lunastamassa. Aivan loistavaa palvelua!

Eilen oli sitten se kauan odotettu kesäteatteripäivä. Tolkuttoman pitkän ja kuiva hellejakson päätteeksi sattui sitten tietysti sadepäivä. No, eipä haittaa, sade vain raikastaa ja sitoo pölyt rutikuivaan maahan.

Setä kyyditsi minut linja-autoasemalle, ettei tarvinnut jo menomatkalla kastua. Linja-auton ikkunasta katselin sateista maisemaa ja nappasin pari kuvaa Laitaatsillan siltatyömaalta.

Kun kurvasimme Mikkelin matkakeskukseen, sade oli jo mennyt menojaan. Takki päällä ja vedenkestävät lenkkarit jaloissa tunsin oloni enemmän kuin ylipukeutuneeksi. Vähemmälläkin olisin tarennut!

Kuopus tuli bussille vastaan ja suunnistimme ennen hengenravintoa täyttämään kupumme oikealla ruoalla. Lauantaipäivänä ruokapaikkoja ei ole kovin paljoa valittavaksi asti ja koska meillä oli jo vähän kiire, päädyimme Amarilloon.

Siellä tulee alkupalaksi, vaikkei olisi tilannutkaan, lautasellinen nachoja salsan kera. (meinasin kirjoittaa natsoja... eipä kuulostaisi ollenkaan herkulliselta, huh.) Mukava ele! Nappasin nachon, kaapaisin siihen salsaa ja ohjasin suuta kohti. Mutta mitä ihmettä? Minne se hävisi? Ei ehtinyt ruoka suuhun asti, vaan lastu murtui ja suuri kokkare asettui rinnuksilleni salsapuoli alaspäin! Eiiiii! Tietenkin juuri silloin, kun olin uskotellut itselleni selviäväni yhden yön reissusta ilman varavaatteita! Ja tietenkin minulla oli päälläni upouusi, juuri Tallinnasta ostettu, ihana t-paita. Jäisikö siihen ikuinen muisto tästä ruokailusta?

Teatterireissu piti selvitä likaisella paidalla, mutta kuopukselle päästyä paita päätyi pesukoneeseen Vanish Oxi Actionin kanssa ja tuli koneesta tahrattoman puhtaana pois! Kiitos kuopukselle pyykkäämisestä!

Pääruoaksi tilasin Hill Billy's country chicken -annoksen, jonka lämpimät vihannekset varsinkin houkuttelivat. Tämä oli sitten pettymys. Ensinnäkin odotimme annoksiamme niin kauan, että alkoi jo hirvittää, ennätämmekö edes kunnolla syödä ennen kuin olisi lähdettävä porhaltamaan kohti Naisvuorta ja kesäteatteria. Annoksen liha oli kyllä mehevää ja hyvää, mutta ne lämpimät vihannekset... Ne olivat erilaisia purkkipapuja ja vähän paprikaa. Olin odottanut jotain ihan muuta, kuten porkkanaa, lanttua, kukkakaalia, bataattia, perunaa tms. Mutta papuja! Ei pavuissa mitään vikaa ole, mutta annosesittelyssä olisi voinut kyllä lukea, että lisukkeena on papuja eikä lämpimiä vihanneksia.

Lopulta hätäilimme ruokamme sellaisella vauhdilla menemään, että ennätimme oikein hyvin Naisvuorelle ennen esityksen alkua. Jopa niin hyvin, että kerkesimme käydä näkötornin juurella pyörähtämässä ja suunnittelemassa torniin kapuamista teatterin jälkeen.

Miltei ensimmäisten joukossa istuimme teatterin katsomossa seuraamassa kuinka penkkirivit vähitellen täyttyivät lähes ääriään myöten.

Odotellessa oli hyvää aikaa tutustua käsiohjelmaan, jonka lunastin kahdella eurolla. 506 ikkunaa on Miljoonasade-yhtyeen Heikki Salon kirjoittama kesäinen musiikkikomedia, joka ponnistaa Miljoonasateen musiikista. Mutta enpä tiennyt ennestään, että letkeä ikkunanpesubiisi 506 ikkunaa on syntynyt täytekappaleena puolen tunnin synnyttämisellä siivouskomerossa . Tai siis melodia oli ollut jo valmiina, mutta sanoitus on puserrettu kiirellä kasaan. Aika hyvin onnistuttu!

En tosiaan tiedä, olisiko esitystä saanut kuvata. Siksi nappasin kuvan etukäteen vain lavasteista.

Olihan se! Tv:stä tuttujen ammattinäyttelijöiden retvakan ravakkaa menoa ja meininkiä reilut kaksi tuntia väliaikoineen. Taitavia laulajia, uskottavia roolituksia, itkua ja naurua, kevyttä ja vakavaa rinta rinnan. Enimmäkseen nauratti, mutta melkein itkettikin, kun Keinonen kertoi ottaneensa selvää, että on enemmän kuin sopiva kantasoluluovuttaja rakkaalle Ruusalleen, joka ei edes tiennyt Keinosen tietävän, että hän sairastaa vakavaa syöpää. Hauskuuksien sivujuonteena kulki muitakin vakavampia aiheita, joten sopassa oli sopivasti särmää ja makua, eikä se jäänyt liian siirappisen imeläksi.

Kupletin juoni nyt oli kuten kesäteatteriin kuuluu, vähän heppoinen ja keppoinen ja loppu oli tietysti onnellinen, kuten pitääkin. Ihailla täytyy niin Marko Nurmen kuin Aarni Kivisenkin heittäytymistä päärooleihin. Risto Kopperi, Vintte Viitanen, Katriina Honkanen, Riitta Havukainen ja Tuuli Anikari solahtivat myös roolihahmojensa nahkoihin kivuttomasti, ainakin näin katsojan näkövinkkelistä.

Illan ja seuraavan päivän mittaan palasimme kuopuksen kanssa monesti näytelmän tunnelmiin, joten esitys jäi elämään mielissämme. Kyllä kannatti käydä katsomassa!

Se on vielä kerrottava, että vaikka Mikkeliinkin oli luvattu eiliselle sadetta, ei ennen esitystä satanut eikä ensimmäisellä puoliajalla. Vaan kun väliaika alkoi, aukesi kahvihanan lisäksi taivaan vesihanat. Väliajan loppuessa loppui myös sade - koko loppupäiväksi!

Mieli hyvää mieltä hykerrellen nousimme esityksen jälkeen uudelleen näkötornille ja lunastimme parin euron arvoiset piletit päästäksemme kapuamaan kivirappuja pitkin yläilmoihin. 506 porrasta tai jotain. mutta kylläpä riitti askelmia! Välillä jo tuli tunne, etteikö se portaikko ikinä lopu!

No loppuihan se ja pääsimme ihmettelemään laajalle levittäytyvää Mikkelin keskustaa ja tornin alapuolella vaeltavia pieniä ihmisiä. Siellä pään sisäiseen jukeboksiin ilmestyi uusi biisi: Veikko Lavin Ihmisiä on kuin muurahaisia eli Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Helteillä ei voi pitkiä koiralenkkejä kuopuksen karvaisten lasten kanssa tehdä, mutta halusimme tänään kuitenkin pienesti käydä vähän metsässä. Nappasimme mukaamme eväät Hesburgerista ja vaelsimme pienen lammen rannalle aterioimaan. Sillä aikaa koirat saivat puljata vedessä.

Voi hirvitys! Vaalea pentu oli sen puljauksen jälkeen ihan mutainen! Pesuhommia tiedossa...

Mietin, että jos kurainen koira pestään kuopuksen pienen vessan pienessä suihkussa, likaa on sen jälkeen joka paikassa. Niinpä suunnistimmekin satamaan, veneidenlaskupaikalla oli hyvä pestä enimmän kurat pois turkista. Vanhempi koira tykkää kahlailla, mutta ei ui.

Pentu tykkäisi uida enemmänkin, puljaisi varmaan aalloissa ihan ulapalle saakka, jos ei talutin pysäyttäisi menohaluja.

Uittamisen jälkeen pentu oli kuin... no - uitettu koira!

Sitten tulikin jo kiirus. Piti ehtiä vielä käymään kaupassa ja paluubussini lähtöön ei ollut kuin vajaa tunti! Äkkiä haukut kotiin huilaamaan ja me kuopuksen kanssa kiirehdimme lähimpään mahdolliseen kauppaan. Vähän ostoksia kuopuksen kotiin ja matkaevästä minulle. Hyvin ehdin lopulta matkakeskukselle ja bussiin, joka tulikin tupaten täyteen.

Hauska sattuma, että samaan autoon osui myös kummitytöistä vanhin (vaikkei hänkään mikään VANHA ole). Hänelle sattui mukavasti pari vapaapäivää, joten oli päättänyt matkustaa Jyväskylästä veljensä perheen luo Savonlinnaan ja vaihtoi bussia Mikkelissä, juuri samaan autoon kuin kummitätinsä. Matka sujui rattoisasti rupatellen ja olikin kiva päästä päivittämään kuulumiset.

Päätän päivitykseni Mikkelin matkakeskuksen viereisen talon sympaattiseen kuvaan. Siellä on ikkunat auki... kaikki 506.