Mölkkyä Sibeliuksen silmäin alla

Maanantaiaamun herätys oli tavanomaista varhaisempi. Kello moikui jo neljältä eikä auttanut jäädä lakanoiden väliin kupeksimaan. Kummitytön kanssa kampeuduimme siis jalkeille anivarhain, mutta vielä varhaisempia lintuja olivat vanhempani, jotka autoilivat kotoaan nappaamaan meidätkin kyytiin. Vähän ennen puoli kuutta nähtiin Pääskylahden rautatieseisakkeella näin iloisia ilmeitä.

Kummityttö piti matkan ajan ahkerasti päiväkirjaa ja sinne tallentuivat mukavasti matkan kiemurat ja hupaisat sattumukset. Junassa olikin aikaa keskittyä kirjoituspuuhiin, sillä matkantekoa kesti neljä tuntia.

Junamatka kohti pääkaupunkia oli siis alkanut aurinkoisissa merkeissä. Vähän meitä kismitti, että suurvaltajohtajat päättivät pitää kokouksensa tismalleen samana päivänä tismalleen samassa kaupungissa, jonne meillä oli ollut matkasuunnitelma valmiina jo paljon aikaisemmin. Olisimme halunneet käydä Suomenlinnassa, mutta Trumpin ja Putinin vierailun takia koko Kauppatori oli suljettu eivätkä Suomenlinnan lautat näin olleen päässeet normaalisti liikennöimään. Tämän vastaiskun selvittyä, teimme suunnitelman B. Koska esikoiselta ei ole pitkäkään matka Seurasaareen (vain pari kilometriä), voisimmekin viettää päivämme siellä. Epäonneksemme Mäntyniemi on saman reitin varrella eikä bussi Seurasaareen kulkenut. Jalkapatikointi helteen kourissa ei houkutellut ketään. Mitäs sitä sitten tehtäisiin?

Esikoisen Helsingin asumus on kivenheiton päässä Sibeliuspuistosta ja tuumimme, että sinne kai sentään pääsisi. Esikoinen oli etukäteen harmitellut, ettei hänellä ollut mölkky-peliä, sen parissa aika vierähtäisi mukavasti. Pistin vinkin korvan taakse ja niin sai esikoinen tuliaisiksi tämän suomalaiskeksinnön, jonka pelaamiselta olen itse toistaiseksi välttynyt kokonaan.

Kun junamme vihdoin kaikkien myöhästelyjen jälkeen (inhimillinen virhe Lahdessa ja aamupäivän sähkökatko Helsingissä, joka oli sekoittanut paikallisliikennepakan) oli Pasilassa, pääsimme halaamaan vastaan tullutta esikoista. Saman tien hyppäsimme bussiin, joka vei meidät melkein esikoisen kotiovelle.

Esikoisella oli meille tarjolla herkulliset itse leivotut riisipiirakat, sämpylät ja pullat. Kylläpä kahvi maistuikin matkustuksen jälkeen!

Vatsat kylläisinä siirryimme sitten Sibeliuksen puiston viheriölle etsiskelemään parasta pelipaikkaa. Sibeliusmonumentin äärellä oli vallaton tungos!

Mieleinen pelipaikka löytyikin ja pikaisen sääntöihin tutustumisen jälkeen pääsimme aloittamaan pelin. Ensin keilat järjestykseen...

...ja sitten niitä kapulalla kaatamaan. Jos keiloja kaatuu monta, pisteitä tulee niin monta kuin on kaatuneita keiloja.Toisiin nojaavia palikoita ei lasketa. Jos vain yksi keila kaatuu, pisteitä tulee sen luvun mukaan, joka keilassa on.

Seuraavaa heittäjää varten keilat nostetaan pystyyn siihen kohtaa, johon  ne ovat kimmonneet. Aika tehokasta hajontaa oli piankin nähtävissä.

Säännöissä sanotaan, että jos pelaaja ei kolmella perättäisellä heittokierroksella saa yhtään pistettä, hän putoaa pelistä. Teimme oman säännön ja peliä sai jatkaa hutiheitoista huolimatta. Tärkeintä ei ollut voitto vaan vastustajan totaalinen nolaaminen mukava yhdessäolo.

Peli olikin oikeasti tosi kiva ja koko porukalla asenne kohdallaan. Hutiheitot eivät saaneet ketään vetämään hernettä nenään ja pisteidenlasku ei ollut puuhan tärkein elementti. Tosin niitäkin laskettiin ja isä osoittautui melkoiseksi mölkkymestariksi.

Tyyli oli vapaa ja ainakin minulla tekniikassa opettelemista.

Niin oli kova into päästä ensimmäistä kertaa kalikkaa viskaamaan, etten edes reppua malttanut selästä heittää!

Kirkas aurongonvalo loi oman tunnelmansa ja haasteensa kuvaamiseen, Mölkkypölkyt näyttävät häviävän auringonläikkään.

Tuollaisella turistien kansoittamalla alueella pelailu ei ole ujon ihmisen ajanvietettä. Yksi jos toinen japanilaisturistiseurue jäi seuraamaan pelaamistamme ja jotkut jopa uskaltautuivat kokeilemaan keilojen kaatamista. Totesivat tosin, että heittäminen onkin vaikeampaa kuin miltä se näyttää. Jos meillä olisi ollut ylimääräisiä pelilaatikoita siinä vieressä, olisi voinut kauppa käydä...

Rattoisan pelisession päätteeksi menimme vielä esikoisen luo herkuttelemaan papubolognesella. Ruoka oli ihan uusi tuttavuus, mutta tosi hyvää, maukasta ja täyttävää. Sitten olikin jo aika tilata taksi, hyvästellä esikoinen ja jatkaa matkaa Länsisatamaan mukavan lupsakkaan pirssikuskin kyydissä.

Maihinnousukortit ja hotellikortit saattin sujuvasti Tallink Siljan asiakaspalvelupisteestä. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo hikisen kuumassa ja tupaten täydessä odotusaulassa nahistumassa. Kyllä tuntui pitkältä ja uuvuttavalta se puolituntinen!

Odotus päättyi lopulta ja pääsimme astumaan laivaan, Hyttimme olivat yhdennellätoista kannella ja ihanan vilpoiset! Laivan lähtöä satamasta seurasimme yläkannelta ja nautimme merituulen raikkaudesta.

Päivään mahtui vielä vähän putiikeissa kiertelyä, iltapalaa ja höpöttelyä auringon asetellessa siltaa meren loiville laineille. Lopulta nukahdin kirja kädessä alapetille kummitytön ollessa vielä pirteänä iltariennoissa.