Hupsun hommaa

Öisin on lämpötila alkanut painua pakkaselle. Muutamana aamuna maa on ollut kuurassa ja ilma raikkaan kirpeä. Silti ja siitä huolimatta piti vielä kerran ottaa pyörä alle ja polkaista 38 kilometrin päähän puolukoita ja suppilovahveroita haalimaan isän ja äidin kodin tietämiltä. 

Joskus aiemminkin olen harrastanut syyspyöräilyä viilenneessä säässä ja silloin huomannut homman varjopuolen. Siis vaatteiden alle pyrkivän kylmyyden. Nyt varustauduin ponneikkaasti kylmyyttä vastaan pukemalla reilusti vaatteita päälle. Kuinkas kävi?

Oli ihan hirveän kylmä ja ihan hirveän kuuma. Ulkona kylmä ja polkijalla kuuma. Matkan teko oli tällä kertaa tavanomaista takkuisempaa. En tiedä, johtuiko se liukkaasta tien pinnasta, vastatuulesta vai liiallisesta vaatetuksesta. Kymmenen kilometrin pyöräilyn jälkeen riisuin nahkahanskojen päältä pois lapaset ja vähän helpotti helle. Kylmyyttä hönkivä, talven tuloa enteilevä tuuli oli niin pureva, etten enempää uskaltanut vaatteita vähentää. Jos olisin avannut takin, olisin laskenut pakkasen ihan iholle, enkä uskaltanut ottaa paleltumisen riskiä.

Alkumatkasta tien vierellä olisi ollut kuvattavaksi herkän kauniita kuurakukkia, mutta en malttanut jarrutella. Kun pääsin järvialueelle, oli kuitenkin pysähdyttävä ja kaivettava kamera kassista. Kuvaussessio ei ollut ajallisesti pitkä, mutta jo ehti vilu vällyjen alle.

Tässä vaiheessa ohitseni oli kiitänyt kiireinen paloauto. Hetken kuluttua se palasi takaisin ja ehdin ajatella, että taisi olla väärä hälytys. Mutta hetken kuluttua tien poskessa näkyi vilkkuvia valoja ja tuli jo ontto olo... Ambulanssihan siellä oli. Talvi ja liukkaus oli taas yllättänyt autoilijan ja tien penkassa oli auto nokka lytyssä ja turvatyyny lauenneena. Pyöräilin pian ohi muina miehinä. Toivottavasti kolarista on selvitty pelkällä säikähdyksellä!

Kun määränpää jo vähitellen lähestyi, huomasin taas matkamittarissa hauskat lukemat. Seitsemän kilometriä oli vielä jäljellä perille.

Perille päästyä ei pintaan puskenutkaan jälkihiki vaan jälkikylmä. Tuntui, että olin jäätynyt sisuksia myöten. Vaihdoin pian ylle hikoilemattomat vaatteet, mutta silti vilu ei väistynyt.

Laitoimme äidin kanssa ruoan valmiiksi, söimme ja suunnistimme metsäiseen aarreaittaan. Olin salaa huolissani, kuinka mahtaisin tarjeta, kun oli jo valmiiksi kylmä. Mutta metsässä tallustellessa lämpö palasi jäseniini ja olo oli mitä mainioin. Poimimme puolukoita ja poimimme suppiksia. Puolukat olivat jo aika paljon karisseet, joten saalis ei loppujen lopuksi ollut suuren suuri, mutta kyllä siitä yhdet Pulmu-puolukat pyöräytetään, kahdeksasta litrasta tulee jo kunnon satsi. Suppiksia sen sijaan tuntuisi löytyvän ihan hillittömästi ja niitä sain varmaan 12 litraa.

Kaikenlaisia kantosieniä oli metsässä runsain määrin. Ne näyttivät hauskoilta, mutta en niitä kerännyt kuin kameralla.

Saaliin jälkikäsittely oli iso homma ja vei tolkuttomasti aikaa. Äiti auttoi puolukoiden siivoamisessa, mutta yksin puhdistin sienisaaliin ja nyt käteni haisevat ihan sieniltä.

Setä haki minut, pyörän ja saaliini takaisin kotiin. Huomisen hommaksi jää puolukoiden jalostaminen sekä sienien säilöminen. Paitsi että ensin olisi lähdettävä tien päälle taas...