perjantai 2. elokuuta 2019

Tuliaiskori

Kun suunnittelin etukäteen Kotosten kotimaankierrosta, Kurun seudulla yöpyminen tuotti päänvaivaa. Ei ollut meitä miellyttäviä yösijoja tarjolla, sillä enimmäkseen matkailusivustot tarjosivat mökkimajoitusta ja se ei kahdelle hengelle yhdeksi yöksi ollut ollenkaan järjevä vaihtoehto. Tuskailin tilannetta Facebookissa, sillä siellä aina joku tietää jotain, josta voi seurata nappijuttu. Nyt kävikin niin, että vanhempieni kummityttöjen isosisko tarjosi majapaikkaa heillä, Ylöjärvellä. Hetki tuumailua ja tartuimme tarjoukseen ilomielin.

Tyhjin käsin ei mennä yökylään, joten kävin pähkäilemään sopivaa viemistä. Jos jotain paikallista... Muhosen luomuruisleipä ja Kansakoulun Jyrkin jyväleipä olisivat olleet vallan hyvät tuliaiset, mutta koska lähdimme liikkeelle maanantaiaamuna ennen kauppojen aukeamista, leivät eivät tulleet kysymykseenkään.

Lopulta päädyimme ajatukseen virkkaamastani ontelokudekorista ja paikallisen pienpanimon oluista sekä Laurikaisen lörtsyistä eli maailman parhaista lihapiirakoista. Setä kävi olutostoksilla, minä soitin varauksen leipomolle ja sitten käynnistin virkkuukoukun.

Olin jo virkannut pitkät matkat, melkein korin valmiiksi saakka, kun aloin tuskailla korin "löperyyttä". Aikani asiaa ajateltuani muistin joskus ostamani metallirenkaat, joista piti tulla paperinarukranssien sisukset, mutta ei tullut. Niillähän voisin koria napakoittaa kovasti. Siis testaamaan! (Heti kun vain löysin kranssitarpeet... oli tullut laitettua ne melko hyvään jemmaan!)


Oli siis purettava! Halusin saada metallirenkaan alareunaankin.


Aika monta kertaa piti yrityksen ja erehdyksen kautta ryhtyä purkuhommiin. Pohjasta piti saada napakka, ettei se heti kävisi roikkumaan. En millään meinannut uskoa, että pohjaympyrääkin sai purkaa monta kerrosta.



Niin paljon tein purkuhommia, että setä jo totesi, ettei kori tuolla vauhdilla valmistu ikinä. Heh.

Mutta valmistui se. Ilman purkamista minulla tosin olisi varmaan valmiina jo kolme koria... Suurikin siitä tuli, metallirenkaiden halkaisija oli 30 cm ja renkaat on virkattu ala- ja ylälaitojen sisään. Koristereunus on kopioitu Lankavan Asteri-korista ja kahvipaketti pääsi kuvaan mittasuhteiden hahmottamista varten.






Toivottavasti saaja keksii korille vielä jatkokäyttöä!

3 kommenttia:

  1. Kaunis kori. Olisi tuonne vissiin se Muhosen leipä mahtunut? Sitä myökin aina kotiinviemisiksi käydään ostamassa, on niin hyvää. Ja Laurikaisen lihapiirakan ei ole voittanutta Ü

    VastaaPoista