maanantai 15. huhtikuuta 2019

Mää mää ja bää bää


Lammastiloilla on keväisin kiirettä, kun karitsat syntyvät. Siitä huolimatta Tiisanmäen lammastila on ottanut tavakseen järjestää vähän ennen pääsiäistä teemapäivän tanhuvillaan. Kaikki ovat tervetulleita ihastemaan pieniä karitsoita ja tutustumaan tilan elämään muutenkin. Tarjolla on talutusratsastusta, paimennusnäytöstä, suuhunpantavaa ja tilamyymälässä voi suorittaa ostoksia

Monen vuoden ajan olen haaveillut, että pääsisin mukaan ja nyt onnisti. Serkku oli menossa poitsun kanssa eläimiä katsomaan ja otti minut kyytiin. Moni muu oli innostunut samasta asiasta ja ihmisiä parveili kaikkialla. Onneksi nähtävää oli useammassa paikassa, joten aina jonnekin mahtui määkijöitä katsomaan. Ensin mentiin lampolaan. Siellä oli emolampaita ja pieniä karitsoita sulassa sovussa.


Onko tässä sellainen mustapää?




Lampaat pysyttelivät niin kaukana aidasta, ettei niitä yltänyt silittämään. Mutta onneksi yksi pieni karitsa oli käynyt levolle aivan aidan viereen. Pääsi poitsu sitä paijaamaan.










Yksi pieni lammaslauma oli päästetty ulkoilemaan. Siellä ne isolla pellolla pysyttelivät ihan vieri vieressä. Laumaeläimet... katsoivatkin koko ajan samaan suuntaan.





Navettapihassa (?) kävi kuhina. Siellä oli kauniit koristeet viritelty vanhoihin maitotonkkiin. Siellä myös jonotettiin talutusratsastukseen, siellä oli tuttipullolla syötettävät karitsat, siellä oli kanttiini ja käynti myymäläpuotiin.





Pienet tuttipullokaritsat ovat syntyneet maaliskuussa. Niillä ei kuitenkaan ollut nälkä eivätkä malttaneet pysähtyä syömään. Ympärillä on niin paljon ihmisiä ja vilinää, ettei lammaslapsia tuttipullo kiinnostanut. Hirmu suloisia olivat!



Tuli niin mieleen Laura Latvalan runo:

Ulla, pieni karitsa
villakerä vanttera
emon lemmikki
vihreällä niityllä 
paimentytön perässä 
kulkee kiltisti,

Eikä Ulla olekaan
mikään tuhma lapsi
kukkia ei polekaan,
niitä poikki napsi.

Ruoho vaan ruokanaan
raitis vesi juomanaan
tahtoo pikku Ulla
suuremmaksi tulla.





Tilan emäntä nappasi yhden kainaloonsa ja kokeili, maistuuko maito. Ei oikein maistunut.


Noista söpöläisistä sitten tehdään paistia pääsiäispöytään. Elinkeino yrittäjälle, mutta minulle iski hellämielisyys. En haluisi Pikku Marjan eläinkirjan kilttiä Ulla-karitsaa pistellä poskeeni. En ole oikein koskaan ihastunut lampaan lihaan (maistuu villalta), joten en nytkään karitsapaistista innostunut. Mutta lammasnakkia maistoin ja hyväksi havaitsin. (Sitä paitsi ymmärrän, ettei tällaista määrää määkiviä pikkuisia kukaan tarvitsisi, jos niistä ei ruokaa laitettaisi. Joten jos ei olisi lihalle ottajia, ei olisi näitäkään teemapäivän suloisia tähtiä, pieniä villakeriä vantteria.)


sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Vauhdikas viikko takana

Maanantaina palasin takaisin töihin viikon loman jälkeen. Lyhytkin loma voi olla tehokas töistä irtaannuttaja ja tuntuikin, että olin kaikista asioista ihan pihalla, vaikka salasanat olivat mieleen tatuoituina muistijälkinä edelleen hyvin hanskassa. Sanotaan, että silloin loma on tehnyt tehtävänsä, jos sen aikana unohtaa työpaikan salasanat. Eivät unohtuneet, joten uutta lomaa odottelemaan...

Töiden jälkeen suunnistimme kahden työkamusen kanssa Paviljongille ammattiyhdistyksen jäseniltaan. Edellisen viikon ihana kevätsää oli muuttunut räntä- ja vesisateeksi, joten taitoimme matkan paikallisbussilla toisen kollegan kanssa. Toinen uhmasi sadesäätä ja fillaroitsi läpi sateisen kaupungin kohtauspaikalle.

Nautimme herkullisen salaattipäivällisen lämpimän piirakan kera. Jälkiruoaksi oli jotain jännää piimähyytelöä marjojen kera. Se oli taivaallisen ihanaa, ei olisi voinut uskoa syövänsä piimää, ennemminkin jotain vanukasta. Kuvia maanantailta ei ole todistusaineistoksi, sillä harmaa sää vei kuvausinnon.

Tiistainakin satoi.

Mutta oltiin kummitytön kanssa menossa elokuviin. Kummityttö tuli minua töihin vastaan ja yhdessä kävelimme keskustan toiselle reunalle elokuvateatteri Killalle. Matkan varrella oli hauskasti tuunattu tuoli. Kun olimme kävelleet sen ohi, kummityttö kävi ihmettelemään, enkö tosiaankaan kuvaa sitä. No, hiiteen sade ja surkea sää, voi sitä tihkusateessakin ihanuuksia ikuistaa.




Elokuvaelämyksemme oli tällä kertaa Savonlinnan seuduilla kuvattu Vedenneito, rakkaudentunnustus Saimaalle ja sen luonnolle.  Tarinassa ei ollut varsinaista juonta, jos ei sellaisena voi pitää päähenkilö Emikan toivetta nähdä norppa ilmielävänä. Elokuva oli upea järviluonnon kauneuden ylistys ja muistutus siitä, että ympärillämme tapahtuu ihmeitä, jos vain pidämme silmämme ja korvamme auki.


Elokuvalipun alaosassa Subway mainostaa lipulla saatavaa etua elokuvailtana. Elokuvateatterin sisäänkäynnin vieressä mainos tiesi kertoa, että tarjolla olisi kaksi 30 sentin subia yhden hinnalla. Tartuimme tarjoukseen ja kävelimme leffan jälkeen omia jälkiämme takaisinpäin kohti keskustaa.

Ja mitähän sitä ottaisi? Minulle aina hunajakauraleipä, mutta mitä sisuksiksi? Päädyin tilaamaan American Steckhouse Melt -leivän, kummitytön valinta oli Chickpea Quinoa. Oma valintani oli ihan mukiinmenevä, mutta kummitytön kasvisherkku oli niin hyvän näköistä, että ihan iski annoskateus. Kolmenkymmenen sentin sämpylässä on niin runsaasti pureskeltavaa, että jaksoin vain puolet. Toinen puolikas jäi oivaksi työevääksi seuraavalle päivälle.


Keskiviikkona oli iltavuoropäivä en kerkesin harrastaa vähän hortonomin hommia ennen töihin lähtöä.

Kun vuosi sitten vaihdoin kukkiin multia, irrottelin yhden paavalinkukan juurelta irti poikasen. Pieni poikanen päätyi pieneen ruukkuun, kun ei suurempaa sattunut sillä hetkellä olemaan saatavilla. Ajattelin, että siirrän sen siitä pikapuoliin väljemmälle kasvualustalle. Siirtämättä jäi, mutta hyvin pieni kasvoi ahtaassa ruukussaan eikä näyttänyt yhtään kituvan. Nyt kuitenkin oli sen aika muuttaa suurempaan yksiöön. Uusi koti löytyi lauantain Ikean reissulta.



Kun mullat olivat esillä, kylvin myös pääsiäisruohon. En ihan hirveän ihastunut ole tähän kirpputorilta pupuostosten kylkiäisenä tulleeseen aitaukseen, mutta siihen nyt kuitenkin päätin kylvöksen tehdä. Sisäpuoli on kevyesti muovitettu, mutta silti laitoin kehyksen sisään vielä jauheliharasian, josta olin leikannut pois ylimmän reunuksen. Ettei vaan kosteus pääsisi pöytää pilaamaan.



Pussista pitäisi riittää kymmeneen 10 x 10 cm:n kokoiseen astiaan. Vai niin. Kylvetään ne nyt kuitenkin kaikki tähän. Ettei tule harva nurmikko. Ehkä tästä tulee mahdottomuuteensa tukehtuva pöheikkö, mutta ei sillä niin väliä.



Otin vielä käsittelyyn kolme kesää samassa pienessä ruukussa kasvaneen kärsimyskukan, Ehkä se kärsisi vähemmän, jos saisi juurilleen uutta multaa ja väljemmät kasvutilat. Uusi muoviruukku vain ei ollut sopivista sopivin ulkoruukkuun, mutta lievää väkivaltaa käyttäen sain ruukun tungettua paikoilleen.


Santtu ei jää tähän, mutta pitihän tämä parivaljakko kuvata yhdessä uusissa mullissaan.


Kärsimyskukalta puuttuu vielä kehikko, mutta sen nyt nakkaa tuohon paikoilleen pikaisesti, kun siltä alkaa tuntua.


Hortonomiharrastusten jälkeen ennen töihin menoa pistyäydyin teatterin lippukaupassa. Nyt on kulttuuria tiedossa toukokuulle!


Torstai oli toivoa täynnä tukkapään suhteen. Edellisestä kampaajakäynnistäni oli vierähtänyt luvattoman kauan ja nyt en enää saanut lyhyttä lettiäni ihmismoisen näköiseksi vaikka olisin siihen työntänyt kaikki mahdolliset muotoilutuotteet. Saattoi kuontalo aamulla olla hetken aikaa suunnilleen siistin näköinen, mutta kun astuin ovesta ulos ihmisten ilmoille, hiukset heittäytyivät vallan villeiksi ja kurittomiksi.

Tiistaina soitin epätoivon vallassa Sokoksen Hyvä olo -kampaamoon ja pelkäsin, että seuraavaa vapaata leikkausaikaa joutuisi odottamaan tuskastuttavan kauan. Minulla kävi melkoinen mäihä, kun pääsin parturin pallille heti ensimmäisenä itselleni sopivana ajankohtana. Siis torstaina heti suoraan töistä.

Perjantaina livistin liukumien turvin töistä tuntia aikaisemmin kuin työpäivä olisi oikeasti päättynyt. Setä oli jo työpaikan pihassa odottamassa ja matkaan päästiin lähtemään saman tien. Pieni pysähdys Siiskosella Punaisen piipun kievarilla ja nam! Paahtopaistisämpylä täytti suolenmutkan tyhjän kohdan ja käsittämättömän herkullinen herkkupulla sai makuhermoni soittamaan sinfonioita.



Minne me sitten kiiruhdimme?

Mikkeliin tietenkin! Oikeastaan kävimme siellä vain kääntymässä. Haettiin karvaiset kaverit meille viikoksi hoitoon. Kotimatkalla takapenkillä oli näin iloista sakkia.


Nuorempi villokas olisi mieluusti tullut etupenkille matkustamaan. Onneksi turvavyövaljaat pitivät tytön omalla paikallaan.


Lauantaista kerron myöhemmin omasssa postauksessaan.

Suloinen sunnuntai sujuu kotosalla leppoisissa merkeissä. Flunssa kiusaa Kotosen setää, joten emme ole menossa minnekään, Jos sitä vähän pääsiäistä laittelisi, pyykkiä pyykkäisi, ruokaa suunnittelisi ja koiria rapsuttelisi. Tai vaikka neuloisi pari silmukkaa. Ei pöllömpi suunnitelma.