tiistai 25. huhtikuuta 2017

Pärnu, 3. päivä

Lauantaina, kolmantena reissupäivänä, meillä oli ollut vakaa aikomus mennä retkelle Riikaan, Latvian puolelle. Mutta koska lähtijöitä ei ollut tarpeeksi, matkatoimisto ei järjestänyt retkeä. Omatoimiseikkailu olisi ollut mahdollinen, mutta melko nopeasti päätimme pysytellä samassa paikassa vähän kauemmin eli vielä toisen kokonaisen päivän ajan. Se oli ihan hyvä päätös, sillä olisi tuolla Pärnussa ollut näkemistä pidemmäksikin ajaksi.

Kuinkas muutenkaan, aloitimme aamun a:lla eli aamupalalla. Edellisen illan villisika ei vielä ollut kokonaan sulanut ja olo oli kovin kylläinen, mutta pitihän sitä päivää varten tankata. Tämän aamun erikoisuutena oli tarjolla myös kevätkääryleitä ja letturullia. Namskis!



Jälkiruokapöydässä ei tänä aamuna ollut kakkuja vaan tolkuttoman kokoisia lehteviä leivonnaisia. Otimme äidin kanssa yhden yhteisen ja puolitimme sen. Sisus oli rahkasta raskas ja tuhti, joten nyt närvöstelin ja jätin sisuksen syömättä.


Aamu oli valjennut kauniina ja aurinkoisena, mutta säätiedotus tiesi kertoa iltapäiväksi saapuvan sadetta ja jopa räntää. Siksi suunnistimme heti aamupalan jälkeen jälleen liikekannalle. Tutkimme karttaa ja opimme, että Karussellin rinnakkaiskatu Karja veisi meidät melko suoraan torille. Päätimme siis lähteä sinne.

Mitään toriaukiota emme onnistuneet löytämään, mutta kauppahallin kylläkin. Olimme niin aikaisin liikkeellä, että kaikki myyjätkään eivät vielä olleet heränneet ja tori osoittautui pieneksi pettymykseksi. Pääsi siellä kuitekin ilmaiseksi vessaan ja se toiletti kyllä veti sanattomaksi. Eri syystä kuitenkin kuin yleiset käymälät yleensä. Se oli niin siisti ja hieno kuin kalliimman hintaluokan hotelleissa.



Torilta matka jatkui kohti vanhaa kaupunkia. Matkalla tuli vastaan tällainen hieno rakennus, joka on entinen Pärnun poikalyseo, nykyinen Pärnun Kuninkaankadun peruskoulu. Rakennus on valmistunut vuonna 1875 ja rakentaminen oli kestänyt suunnilleen kolme vuotta. Arkkitehti on joko J. Gayer tai J. Hagen.

Talon edessä kasvaa surujalava valtiomies Jüri Vilmsin (1889-1918) muistoksi. Jalava on istutettu paikalleen 20 vuotta Vilmsin kuoleman jälkeen vuonna 1938. Jalavan vieressä on virolaisen shakkimestari Paul Keresin (1916-1975) muistomerkki. Molemmat miehet ovat käyneet koulunsa kyseisessä rakennuksessa.



Saloissa liehuvat Viron ja Pärnun liput

Halusin käydä kurkistamassa Pärnun pääkirjastoon ihan ammatillisen kiinnostuksen vuoksi. Äitiä kirjasto ei kiinnostanut, mutta lähti hän mielikseni sielläkin käymään. Matkalla törmäsimme sanomalehteä lukevaan patsasmieheen. Kyseessä on pärnulaisen koulumestarin ja vironkielisen sanomalehdistön perustajan J. V. Jannsenin patsas. Luonnollisen kokoisen patsaan on veistänyt Mati Karmin.


Matkan jälkeen luin, että pärnulaiset uskovat, että itselleen voi varmistaa pelkkiä hyviä uutisia päivän ajaksi koskettamalla Jannsenin kädessä olevaa Perno Postmees -lehteä. En tiennyt tuota patsaan ääressä ollessani, mutta vaikka en lehteä koskenutkaan, päiväni sisälsi vain hyviä tapahtumia.


Tiesin, että kirjasto sijaitsee Akadeemia-kadulla, mutta talon numeroa en ollut tullut pistäneeksi muistiin. Mutta sieltähän se kirjasto löytyi!


Viron uusi pääkirjasto on valmistunut kahdessa osassa. Ensimmäinen osa on avattu vuonna 2003 ja toinen osa 2008. Rakennuksen ovat suunnitelleet Markus Kaasik, Kalle Komissarov, Andres Ojari, Mihkel Tüür ja Ilmar Valdur. Rakennus on palkittu vuonna 2008 Viron kulttuurirahaston palkinnolla.

Oli hauskaa katsella modernilla otteella tehtyä taloa. Paljon ikkunoita, joten paljon valoa. Myös oman kotikirjaston tapaan betonipintaa löytyi. Hyllyt olivat korkeampia kuin meillä ja kirjoja oli paljon, vuonna 2012 kirjaston kokoelmissa on ollut 300 000 nidettä. Samoja kirjailijoita näköjään luetaan niin Virossa kuin Suomessakin.

Myös vaihtokirjahylly löytyy samalla tavalla meiltä kuin Pärnunkin kirjastosta.


Kirjaston porrasgalleriassa ja ensimmäisen kerroksen näyttelytilassa oli Vaasalaisen digikamerakerhon jäsenien kuvia. Aika hienoja! Tässä muutama maistiainen:











Aika pikainen oli kirjastovisiittini. En halunnut suotta pitkästyttää reissukaveriani. Joten taas tallustelemaan!


Koko päivän ajan satoi ja paistoi vuorotellen. Olin ajatellut, että voisin ostaa uuden sateenvarjon, jos sopiva löytyisi. Samoin haaveilin uusista korvakoruista ja oikein mainioista postikorteista, joita voisin muutaman laittaa maailmalle. Ei löytynyt. Onneksi ilman sateenvarjoa pärjäsi, sillä sade sattui kohdalle aina silloin, kun olimme jossakin sisätiloissa.

Kierellessämme löysimme pienen kotiruokaa tarjoavan kahvilan, jossa äiti oli aikoinaan siskojensa kanssa käynyt. Mietimme lounastaukoa, mutta ajattelimme kasvattaa vielä nälkää. Hetken kuluttua saimme niskaamme sen mahdottoman räntäsadekuuron, jotta palasimme juoksujalkaa jälkiämme takaisin ja astuimme kahvilaan sisään.



Söimme kahvilassa maittavan ja todella edullisen lounaan. Äiti sai viimeisen jauheliha(?)pihvin ja minä söin muhevaa kanaa. Perunoita annoksessa oli niin runsaasti, ettei kumpikaan meistä niistä selvinnyt. Jälkiruoaksi oli sekametelisoppaa kermavaahdon kera.

Kiertely alkoi jo vähitellen uuvuttaa ja olihan niitä kantamuksiakin kertynyt, vaikka ihan sitä ei löytynyt mitä etsittiin. Siispä mutkan kautta suorinta tietä takaisin hotellille... ja mitäs siellä puiston penkissä oikein kasvaakaan...? Jouluruusuja!






Kunnon märkä räntäsadekuuro päätti kastella hotellille kävelevän kaksikon ja tuuli puski meille takaa päin vauhtia. Onneksi tuuli tuli takaa eikä ollut vastainen. Olimme nimittäin litimärkiä selkäpuolelta, mutta ihan kuivia etupuolelta, kun pääsimme hotellille.

Hotellilla vaihdoimme kuivaa ylle ja kipaisimme myöhäiselle iltapäiväkahville ennen kuin suunnistimme kylpyläosastolle lämmittelemään. En viitsinyt viedä kameraa allasosastolle, joten kuva on hotellin esitteestä.

Välillä tosin kipaisin vielä hoitolan puolelta kysäisemässä, olisinko päässyt kahvikuorintaan ja suklaakylpyyn. Tuota hauskalta kuulostavaa pakettia katselin toiveikkaana jo aiemmin, mutta koska meillä oli suunnitelma pistäytyä myös Riiassa, luulin ettei aika riittäisi. Nyt oli sitten liian myöhäistä hoitoa varata, muut olivat olleet nopeampia.


Olipa autuasta lämmitellä jäseniä saunan lämmössä ja uida rauhassa isoimmassa altaassa. Sen verran tungosta oli porealtaassa koko vierailumme ajan, että sinne en päässyt kertaakaan. Ei se mitään, hierovan altaan poreet riittivät aivan hyvin ja lämpimillä laavakivituoleilla oli mukavaa köllötellä. Höyrysaunan kostea lämpö oli kuin ystävän lämmin halaus. Oikein hyvä allasalue on Strandissa, suosittelen!

Loppuillan vietimme rennosti omassa huoneessamme lueskellen ja telkkaria katsellen. Huoneessa olevalla vedenkeittimella keittelimme teetä ja nautimme elämästä. Riikaan ei tänään päästy, mutta hyvin kului päivä siitä huolimatta!

ps. Tietoja rakennuksista ja patsaista kaivoin Tapio Mäkeläisen kirjasta Tapion matkassa Pärnuun.

Pärnu, 2. päivä

Ei ole tänä vuonna kevät aikaisessa, ei. Ei edes Pärnussa, vaikka se onkin omia kotikontuja etelämpänä hurjasti. Reissua varatessa kyllä kuvittelin pääseväni nauttimaan läntisen Viron keväästä, mutta toisin kävi. Säätiedotus uhkaili jopa räntäsateella ja sitä saatiinkin. Onneksi ei koko aikaisesti ja suurimmaksi osaksi saimme kipitellä pitkin katuja auringon paisteen lämmittävien säteiden saattelemana. Kuuma ei tullut, siitä piti raikkaasti puhallellut vinha vihuri huolen.

Toisen matkapäivän aamuna heräsimme vesisateeseen. Onneksi sääennuste tiesi kertoa, että pilvet väistyisivät puoleen päivään mennessä, joten pääsisimme kiertelemään kaupunkia ihan sydämemme kyllyydestä.


Aamu alkoi aamupalalla ja voi hyvänen aika millaisella aamiaisella! Ruhtinaallisiahan nuo hotelliaamiaiset ovat lähestulkoon aina, mutta nyt oli "oikeiden" syömisten lisäksi makeaakin tarjolla mahan täydeltä.



Kerrottakoon jo tässä, että kolmena huhtikuisena päivänä pistelimme poskiimme hotellin Strandin aamiaskattauksen herkkuja ja jokaisena aamuna tarjolla oli jotain, mitä ei aiemmin ollut ollut. Hyvin vaihtelevaa ja monipuolista tarjottavaa näytti irtoavan keittiömestarin hihasta.

Perinteisesti kuvasin tietenkin aamiaiseni:



Syötyämme kävimme varaamassa hoitoja kauneushoitolasta ja saimme molemmille illaksi niin jalkahoitoa kuin hierontaakin.

Koska ensimmäiset hoidot olivat jo neljältä, piti kiirehtiä kaupungille, että ehtisimme edes jotain siellä tehdä. Taas tallustettiin pitkin loputonta Karussellia, mutta nyt tien toisella puolen. Bongasin kadusta kivan opasteen, Kolmen karhun kauppamaja oli nuolen osoittamassa suunnassa. Kurja kyllä, puoti ei vielä ollut auki, eihän paras turistisesonki ollut vielä alkanut.

Tässä vaiheessa jo huomasin, että kuvaajan sopi olla vikkelä, jos meinasi äidin matkassa pysyä. Aina kun pydähdyin kuvia räpsimään, äiti ennätti vähintään kahden korttelin päähän karkuun. Siksi kaikki maisemakuvani ovatkin tyyliä "missä äiti luuraa" eikä yhtään lähikuvaa ollut muistikortille tallentunut.


Lydia Koidulan patsas töröttää Koidulan puistossa. Lydia Koidula oli virolainen kirjailija ja on Viron kansallisrunoilija, joka eli vuosina 1843 - 1886.




Heti Koidulan puiston jälkeen alkoi olla puoti toisensa perästä täynnä houkutuksia. Tai no... kesällä on varmaan enemmän. Nyt osa kaupoista oli vielä talviteloillaan.


Koska äiti aikoi ostaa housut ja minä paidan, painelimme ensin uusiin ostoskeskuksiin. Kappas vain, siellähän oli tietenkin tasan samat kauppaketjut kuin koti-Suomessa ja suunnilleen samat asut ja asusteet ja ihan samaan hintaakin. Jokunen paikallinen yrittäjä oli joukkoon ujuttaunut, mutta lopulta teimme tosi vähän ostoksia noissa moderneissa ostosparatiiseissa.

Kirjakauppaa piti käydä kurkistamassa ihan ammatillisesta mielenkiinnosta. Yllättävin siellä oli näpsäkkä haastattelunurkkaus.


Hiki päässä piti sisätiloissa tuskastua, joten päätimme suunnata ulos vilvoittelemaan. Minulla pakotti kahvihammasta ja kiskoin äidin käsipuolesta kahvilaan, jonka olin jo tulomatkalla pistänyt merkille.




Vitriineissä oli herkku poikineen. Otettaisko marjakorvike? Hyvää se olisi varmaan ollut, mutta jättikokoiset Pavlovat huutelivat niin kutsuvasti, ettei niitä voinut olla ostamatta.


Kahvila oli pikkuruinen, mutta viihtyisä ja olimme siellä sopivaan aikaan. Eli mahduimme hyvin, kun ei ollut liikaa ruuhkaa.



Aamupalasta oli jo sen verran aikaa, että piti pikkuisen suolapalaa pistää menemään ennen kohtuuttoman kokoista imeläannosta.





Energiavarastot ladattuina jaksoimme jälleen kiertää vanhan kaupungin ihmeitä. Yksi tällainen ihme oli Maarja-Magdaleenan kilta.



Etukäteen valmistautuminen ja paikkaan tutustuminen oli jäänyt tekemättä, joten emme tienneet miten mainioon paikkaan ovesta astuimmekaan. Kaikkialle saisi katsoa, missä oli ovi avoinna... Ensin pujahdimme pottitehtaaseen ja lumouduin ihanien kippojen ja kuppien keskellä, Onneksi niissä ei ollut hintoja esillä, joten säästyin ostamasta hankalasti kotiin kuljetettavaa matkamuistoa. Nyt kyllä vähän harmittaa, sieltä olisi saanut upean, uniikin ja tarpeeksi suuren teemukin.

Vähän meitä nolotti kurkistella toisten työtiloihin, kun emme oikein tienneet olimmeko tunkeilijoita vai tervetulleita vieraita. Nolous oli turhaa, mutta sitä emme silloin tienneet. Seuraavaksi tupsahdimme huovuttaja Raina Subin valtakuntaan. Oooh... Toinen toistaan upeampia töitä tila pullollaan ja iloinen ja sympaattinen käsityöläinen viereisessä huoneessa tikuttamassa uusia luomuksia. Kuvaaminen tilassa oli kiellettyä, mutta kun tarjonnasta lumoutuneena ostimme sitä sun tätä, kuvauslupa heltisi. Katsokaa nyt näitä ihanuuksia!







Sen verran olen minäkin neulahuovutusta kokeillut, että tiedän siinä olevan valtavasti työtä. On siinä saanut ranne muutamankin kerran heilahtaa, ennen kuin kaikki nämä taideteokset ovat valmistuneet. Kukkamaljakkokuvassa näkyy myös taidokkaita pannunalusia. Taitelija kertoi sellaisen tekemiseen tarvittavan 14 000 tökkäystä tuplahuovutusneulalla. Huh!

Ostin putiikista itselleni upean huovutetun unikko-seinävaatteen, joka on aivan uskomattoman huolellista ja täydellistä työtä. Siitä ei nyt vielä ole kuvaa, kun en ole ehtinyt taulua purkaa pois pakaaseista ja ripustaa seinälle.

Huovuttajan luota poistuimme ostoksinemme onnellisina ja olimme ihan pökerryksissä. Nyssäköitä ja pussukoita oli kädet täynnä ja rahapusseissa paistoi pohja. Siksi emme kierrelleet talossa enempää ja näin jälkikäteen ajatellen se oli sääli ja virheliike. Olisi ollut aivan loistava tilaisuus seurata taitavien käsityöläisten työskentelyä ja ehkä päästä kokeilemaan jotain tekemistä itsekin. Mutta nytpähän tietää, että jos vielä joskus on mahdollista matkustaa Pärnuun, pitää varata runsaasti aikaa Maarja-Magdaleenan aarreaittaan tutustummiseen.

Tässäpä pari linkkiä, joista voi tutkia enemmän yllä kerrotusta asiasta:

viroksi (klik)

englanniksi (klik)

Takaisin hotellille kipaisimme jälleen Koidulan puiston halki. Nyt vasta näin keväisenä kukkivat krookukset penkissään.







Hotellilla olin jo monen monta kertaa ihaillut käytävän ikkunasta avautuvaa maisemaa. Se oli kuin vuoden- ja vuorokauden ajan mukaan elävä taulu. Nyt nappasin ohimennessä kuvan taulusta.


Hieman ennätimme henkäistä ennen kuin jo kiiruhdimme hellittäviksi. Äiti sai virkistävän jalkahoidon ja hieronnan samalta tekijältä, mutta minä kiipesin ensin jalkahoitajan tuoliin pedikyyriä varten ja sen jälkeen odottelin vartin ennen hierojan käsittelyä. Ihan hämmästyttävää, miten siloiset ja pehmeät jalat minulle hoidossa taiottiinkaan! Aika ylellistä tällainen hemmottelu!

Ilta oli jo pitkällä, kun viimein oli aikaa istahtaa aterialle. Päädyimme ruokailemaan oman hotellin ravintolaan. Ihan heittäydyimme villeiksi ja tilasimme ruoaksi villisikaa. Annos oli oikein herkullinen, vihannekset olivat ihanan rouskuvia, perunakakku maukas ja liha mureaa ja makoisaa. En ollut metsäsikaa ennen maistellut, mutta nyt totesin sen oikein oivaksi tuttavuudeksi.



Jälkiruokamme oli Creme Brulee. Emme tilatessamme tienneet, että annokset tuodaan pöytään liekehtivinä, mutta kyllä olikin hieno yllätys. Tulta oli vaikea kuvata, mutta kyllä se kai tuossa kuvassa vähän näkyy...


Vatsat kylläisinä hyvästä ruoasta olisi voinut jo heittäytyä sängylle selälleen lukemaan kirjaa tai katsomaan televisiota. Virolaisesta ohjelmasta emme paljoa ymmärtäneet, mutta kun telkkarista löytyi myös suomalaisen YLE:n kanavat, sai katsella ohjelmia ihan omalla äidinkielelläänkin.

Mutta e-hei. Nämä aktiivilomalaiset eivät punkassa pysyttele! Äiti meni uimaan ja minä lähdin rantaan kävelemään ja ottamaan selvää, mikä ihmeen lautarakenteinen polku oli tullessa bussin ikkunasta näkynyt.





Matkalla tuli vastaan seikkalupuiston rakenteet. Aika huimapäitä pitää olla, että tuonne menee urheilemaan... Seikkailupuisto ei vielä ollut avoinna ollenkaan, Sekin odottaa kunnon kesää ja suurempia turistivirtoja.





Vaikka kevät antaa odottaa itseään, rannalla oli silti kaunista.





Kun pääsin tarpeeksi pitkälle, rakennelman salaisuus selvisi. Jonkinlainen luonnonsuojelualue siis... Tosin nähtävää ei vielä ollut juuri mitään, mutta kunhan kasvukausi pääsee kunnolla vauhtiin, tämäkin paikka olisi ihan eri lailla täynnä elämää ja ihmeteltävää.

















Takaisin päin lähtiessäni aurinko oli jo melkein laskenut näkymättömiin.




Puiden ja pensaiden silmut odottavat kärsivällisesti lämpimämpää säätä. Ovat kyllä jo ihan lähtökuopissaan.



Hotellin käytävän ikkunan maisemataulu oli jälleen erinäköinen.


Olipa ollut touhun täyteinen, oikein hyvä päivä, Eikä olleenkaan pöllömpi syntymäpäiväksi. Voisi sitä merkkipäivänsä hullumminkin viettää.