sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kotiseutupäivillä

Alluvuodesta hehkutin Jukka Itkosen runoja, joissa oivallus johtaa sanaleikkiin tai toisinpäin. Riimit soljuvat, mutta loppusointuisuus ei ole vaivaannuttavaa pakkopullaa. Samaan syssyyn törmäsin tietoon, että Itkosen kirjoittamaa näytelmää Kotiseutupäivät esitetään Varkauden kaupunginteatterissa.

Siitä se ajatus sitten lähti, Serkun puolisoineen sain houkuteltua kaveriksi ja ensimmäinen kalenteriini sopiva esityspäivä oli eilen. Onneksi se sopi seuralaisillekin.

Kolmen korvilla lähdimme ajelemaan kohti Varkautta. Suunnitelmissa oli käydä syömässä ennen esitystä ja serkun ehdotuksesta saapastelimme Oscariin. Ajoituksemme oli täydellinen. Paikalla oli vain muutamia ruokailijoita ennen meitä, mutta tovin kuluttua paikka täyttyi äärimmilleen.

Meille sattui maan mainio ja mahdottoman mukava tarjoilija, joka oli niin oikeassa ammatissa. Ylen yksimielisesti jätimme alkupalat nauttimatta ja siirryimme suoraan pääruokaan. Silti saimme aloitella leipäpöydän antimilla.


Samanmielisyytemme jatkui ja tilasimme jokaiselle saman annoksen. Maalaissalaatti.



Serkun kanssa taktikoimme jättämällä alkupalat välistä, joten jaksoimme kruunata ruokailun jälkiruoalla. Sitruunatartalettia ja lakritsijäätelöä. Syntisen hyvää!




Jälkiruoan jälkeen olisimme olleet valmiit maksamaan. Teatteriesityksen alkamisaikakin lähestyi... Mutta tarjoilijamme oli tiukasti kiinni muualla. Alkoi jo huoli hiipiä puseroon, että noinkohan myöhästymme... Mutta juuri kun olimme päättäneet lähteä kyselemään baaritiskiltä, saisimmeko maksaa sinne, tarjoilijatar kiirehti kiirettä pahoitellen paikalle ja saimme maksaa ruokailumme. Eihän se iloisen ja ystävällisen tarjoilijan vika ole, että ravintola on niin täynnä, että juoksujalkaa saa kiirehtiä asiakkaan luota toisen luo. Hirmuisen hyvä maku jäi tuosta ruokailuhetkestä Ravintola Oscarissa.

Onneksi Varkaus on pieni kaupunki ja nopeasti pääsimme siirtymään teatterin parkkipaikalle, jonne autokin mahtui ilman suurempia hankaluuksia. Ripeästi siirryimme sisätiloihin ja kävimme lunastamassa lippumme.


Kotiseutupäivät on Jukka Itkosen kirjoittama ja Ville-Veikko Valtasen ohjaama näytelmä näyttelemisestä ja jonkinlainen kotiseuturakkaudentunnustus Varkaudelle. Näytelmäryhmä matkustaa linja-autolla yötä myöten kohti Varkauden Kotiseutupäiviä. Linja-autolavastus ja - kohtaus oli oivallisesti keksitty, mutta sitä riitti ja riitti... kaipa siinä kuvattiin loputonta matkantekoa vessassa käynteineen ja hirvivaaroineen.

Näytelmäporukka pääsee lopulta perille kohteeseensa ja sitten saatiinkin aikaan omituinen sillisalaatti, johon oli sotkettu niin kunta- ja maailmanpolitiikkaa, kuin irrallisia laulun- ja näytelmänpätkiä ja jonkinlaista rakkaustarinan kolmiodraamaakin. Soppaa hämmensi takavasemmalta lavalle putkahtanut pelle, joka kaukosäätimineen sai ihmiset sätkimään vastoin alkuperäistä suunnitelmaa.

Juoni ei vienyt minnekään, sivuhenkilöitä ja tapahtumia putkahteli ja ilmestyi ilman päätä tai häntää. Välillä melkein päästiin vauhtiin ja välillä (enimmäkseen) elettiin tylsää suvantovaihetta. Sääliksi kävi näyttelijöitä, jotka tekivät kaikkensa ja jopa enemmänkin, sillä kaikilla oli useita rooleja esitettävänä  ja hahmon vaihtaminen tapahtui hetkessä.

Vaikka näytelmässä oli hetkensä (oivallisia oivalluksia, nokkelaa sanailua), on vain todettava, että noh... tulipahan nähtyä. Ei mitään suuren luokan luksusta tai supersensaatiota. Hyvätkään näyttelijät eivät voi tehdä ihmeitä. Olisi pitänyt uskoa ennakkoaavistustani. Nimittäin viime kesänä Kasinonsaaren kesäteatterissa esitetty Emmauksen tiellä ammensi alkunsa samankaltaisesta alkutilanteesta. En syttynyt sillekään. Näytelmät näytelmän tekemisestä eivät ole minun juttuni. Sen opin eilen.

Lopuksi vielä muutama kuva näytelmän kuvista.



Teatteritalon kuvaaminen jäi kiireen vuoksi päivänvalossa tekemättä, mutta tunnelmalliselta tuo näyttää illan jo pimennyttyä. Vanha puutalo pitää yllättäen sisällään ihan hyvän kokoisen ja tunnelmallisen teatterin.


Vaikka esitys ei meitä sytyttänytkään, reissu oli kuitenkin mukava ja hyvä mieli jäi. Ei pöllömpi tapa viettää lauantai-iltaa!

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Sijaistoimintosukat

En tiedä, muistaako kukaan haavettani neuloa Lapasesta lähtöö -vihkosen lapasohjeet kannesta kanteen? Neulottuani kuopuksen Kenkävero-lapaset valmiiksi, seuraavaksi olisi ollut vuorossa lapaset Kangasniemen kansallispuvun malliin. Ohjeessa on erikoista kierreneuletta ja jotenkin siitä kehitin itselleni ongelman. Uusi tekniikka... en osaa. En edes ole yrittänyt aloittaakaan urakkaa ja tarvikepaketti nököttää toimettomana ja surullisena takan viereisellä kivihyllyllä. 

Kuitenkin varmaan osaisin, jos opettelisin.

Ei vain ole ollut olevinaan sopivaa saumaa uuden opettelulle, kun piti noita sukkia tehtailla... Opetella Broken seeds -tekniikka ja tehdä hyväntekeväisyyssukkia vauvoille ja pitsisukkiakin ihan muuten vain... Kaikilla ajomatkoilla olen kilisytellyt innoissani puikkoja ja onhan noita varpaanlämmittimiä valmistunut. Kuka vain tarvitsisi?


Perjantaina tempaisin sukka-arsenaalin ulos kuvattavaksi vaikken ollut edes ehtinyt tekeleitäni silittää. Vähän viimeistelemättömän näköisiä, mutta ehkä emme anna sen haitata.






Syntyi mustat, valkoiset ja turkkoosit aikuisten sukat, joissa varsi vasta opeltua Broken seeds-neuletta. Musta pari hyvin häviää kuvan varjoihin...




Syntyi kahdet marjapuuronpunaiset pitsineulesukat, toiset vähän isommat kuin toiset. Nämä neuleet olisivat muuttuneet sata kertaa kauniimmiksi, jos olisin ensin vähän silitysrautaa sukille esitellyt ennen kuvausta.


Vauvasukkia innostuin kokeilemaan, kun Taito Shopilla käydessäni kuulin Suomi 100 -tempauksesta. Jokainen tänä vuonna syntyvä pienokainen saa lahjaksi sinivalkoset sukat. Halusin kantaa korteni tähän kekoon, mutta myöhästyin. Alun perin keräyksen piti kestää koko vuoden, mutta ahkerat savonlinnalaiset käsityöharrastajat olivat jo valmistaneet niin paljon pieniä sukkia, että keräys paikallaisessta Taito Shopissa lopetettiin ennen kuin ehdin omat tekeleeni sinne kiikuttaa.

Vähän harmi. Minneköhän nämä nyt sitten ujuttaisi?


Mallin nimi on junasukka. 
Pieniin sukkiin sain sopivasti käytettyä jämälankoja. Vaaleansininen Nalle-lanka loppui kokonaan, sillä Broken seeds - sukkien varsi on juuri niin pitkä, kuin lanka antoi myöten. Valkoista lankaa jäi jäljelle hyvin pieni nyssäkkä. Sekin löysi paikkansa seuraavasta jämälankatyöstä, joka ei vielä tässä postauksessa pääse esille.


Nyt voisi hyvinkin jo siirtyä vaikka kesäisempiin käsitöihin. Mutta tottumus on toinen luonto, ja loin jo puikoille uudet sukkasilmukat.... Voi voi.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kuulumisia

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään erikoista. Ihan tavallista vaan. Elokuviin meinasin mennä, mutten mennytkään. Töissä vaan olen ollut ja kotona. Olo on ollut auvoisan onnellinen. Allekirjoitan niin tosissani Virkkukoukkusen tuotteiden toteamuksen, positiivisille ihmisille tapahtuu positiivisia asioita. 

Töissä aina sattuu ja tapahtuu, mutta kun siellä maailman parhaiden työkavereiden kanssa pakerretaan, työkin on melkein huvia vaan. Olen päässyt asiakaspalvelijana siihen pisteeseen, etten menetä yöunia enkä elämäniloani haasteellisempienkaan asioiden tai asiakkaiden kanssa. Se on voitto, jos onnistun kääntämään huonotuulisen asiakkaan suupielet ylöspäin. Jos en onnistu - se on sen asiakkaan ongelma, ei minun.

Kotona olen saanut ihastella Viherlandiasta ostamaani esikkoa. Erikoinen väri miellyttää silmää.





Maanataina kevätpäiväntasauksen aikaan päivä oli jo yhtä pitkä kuin yö. Vaikka valoisampaa aikaa kohti mennään, sää on ollut tällä viikolla keväisen oikukas. Taivaalta on tullut vettä, räntää ja auringonpaistetta. Ja silloin kun paistaa, maailma näyttää ihan uudelta. Ja aika pölyiseltä.


Viikon näpertelyosastolla askartelin sokerimassasta koristeita kakkuun, jonka teen tulevana viikonloppuna. Tuli vähän liikaa...


Keskiviikkona ja torstaina oli torilla kevätmarkkinat. Siellä kunnallisvaaliehdokkaat aloittelivat jo kovasti vaalityötään ja yksi ehdokkaista jakoi tulppaaneja. Joku asiakkaamme kiikutti saamansa kukan iloksi kaikelle kirjastokansalle ja keväinen tulppaani ilahdutti meitä ja asiakkaita asiakaspalvelupisteessä.



Itse ajattelin ensin jättää markkinatohinan kokonaan väliin, mutta kävelin kuitenkin torstaina kotiin markkina-alueen läpi. Sorruin ostamaan pussillisen markkinarinkeleitä ja kahvin kanssa söin KOKONAISEN rinkelin!




Tänään olin työntäyteisen työviikon jälkeen aika väsynyt ja kävelin kotiin automaattiohjauksella. Pisätydyin ohimennen Taito Shopilla ostamassa Lilli-ontelokudetta virkattua mattoa varten ja hiekan rahistessa jalkojen alla lampsin raskaita kasseja raahaten kohti kotia eikä päässäni ollut yhtään ajatusta. Kunnes...

Heräsin kuin syvästä unesta nähdessäni puhtaaksi lakaistun katuosuuden! Raja oli todella selvä ja teräväreunainen. Eli lakaisukone oli ihan hetki sitten käynyt pyörähtämässä paikalla. Lumien alettua haihtua olemattomiin, hiekoitushiekka on useampana päivänä hiertänyt kivenä kengässäni vaikka saapikkaitteni varsi onkin jalanmyötäinen. Jotenkin vain nuo tappajasepelin sirut onnistuvat aina ujuttautumaan kenkään sisään ja pienikin muru saa aikaan hankalan olon. Ihanaa, että katujen kevätsiivous on alkanut! Jokohan pian voisin korkata pyöräilykauden?


Seison hiekalla, mutta askelen päässä odottaa tasaisempi taival.

Semmoista se on, elämä - hyvää.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Uutta purtavaa

Juu, kevättä kohti pitäisi keventää, mutta Kotosella vain herkutellaan! 

Vastaisen varalle olen tutkisellut Matleena Lahden eväskirjaa ja vähän ihmetellyt... Kirjan takakannessa kerrotaan, että Eväskirja tarjoaa eväsideoita töihin, harrastuksiin, matkoille ja niin kesäisille kuin talvisillekin retkille. Noh, jos pikkelsin keittämisestä lähdetään, niin monenkaltaista evästä kirjan kansien väliin mahtuu. Lainasin kirjan suurin toivein patikkamatkojen evästelyjä ajatellen, mutta ei kirjasta montaa hyvää vinkkiä löytynyt. Muutama kuitenkin ja nyt testasin kirjan ohjetta Kotoiset myslipatukat.



Kotoisat myslipatukat


100 g voita
2 dl ruokosokeria
0,5 dl hunajaa
2 tl kanelia
5 dl kaurahiutaleita
1, 5 dl pekaanipähkinöitä paloiteltuna
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kuivattuja karpaloita

Meillä ei sattunut olemaan tavallisia kaurahiutaleita, joten sovelsin ja käytin ohjeessa 5 dl Alku-sadonkorjuupuuroaineksia.




Voi sulatetaan ja sen joukkoon sekoitetaan muut ainekset. Pekaanipähkinöiden lisäksi veitsen terän alle joutuivat karpalot. Olisivat olleet liian isoja kimpaleita kokonaisina.


20 x 30 cm kokoisen uunivuoan pohjalle laitetaan leivinpaperi ja sen päälle painellaan seos tiiviiksi levyksi. Paistetaan 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia niin että pinta saa vähän väriä.



Levyn annetaan jäähtyä ja leikataan sen jälkeen paloiksi.  Voi olla, että puoli tuntia oli meidän uunissa pikkuisen liian pitkä aika... Mutta ei haitannut, hyvää tuli!







Ilman uunia valmistui sitten toinen herkku. Koska en ole tehnyt kakkuja pitkiin aikohin ja nyt tuli pyyntö leipoa pienen pojan ristiäisiin gluteeniton juustokakku, piti vähän testata. Onneksi isän 75-vuotispäivät sattuivat tähän samaan saumaan sopivasti, joten tuli ikään kuin tilaus koekakullekin.





Tämä kakku on oma sovellukseni Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjan Mantelisuklaakakusta. Alkuperäisen ohjeen kakku ei ole gluteeniton, mutta kun vaihdoin pohjan keksit gluteenittomiksi ja suklaan laktoosittomaksi tummaksi suklaaksi, niin oltiin jo aika lähellä toivetta. Alkuperäisen ohjeen täytteeseen olisi tullut myös sulatettua valkosuklaata, mutta koska sitä ei näiltä leveyspiireiltä löydy laktoosittomana, valkosuklaa piti jättää pois tyystin.

Niin ja se suklaa tässä kakussa oli Maraboun Premium karpalo-pekaanipähkinäsuklaata. Vähänkö hyvää!

Näin tein:

Gluteeniton suklaamurukakku


pohja:
200 g gluteenittomia Domino-tyyppisiä keksejä
100 g voita

täyte:
4 dl laktoositonta kermaa
1 dl sokeria
200 g laktoositonta vaniljarahkaa
100 g suklaamurua
6 liivatelehteä

Keksit jauhetaan muruiksi esim. monitoimikoneella. Voi sulatetaan ja sekotetaan keksimuruihin.
Irtopohjavuoan pohjalle pingotetaan leivinpaperi ja pohjaseos painellaan sen päälle. Laitetaan pohja jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.
Liivatelehdet ensin likoamaan runsaaseen kylmään veteen
Kerma vaahdotetaan ja maustetaan sokerilla. Vaniljarahka lisätään. Suklaamurut käännellään seoksen sekaan.
Puristetaan liivatelehdistä vesi pois ja sulatetaan ne 0,5 desiin kiehuvaa vettä. Annetaan jäähtyä vähän.
Liivateseos kaadetaan täytteen sekaan ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen.
Kipataan täyte vuokaan keksimurupohjan päälle.
Annetaan hyytyä jääkaapissa yön yli.
Seuraavana päivänä irrotellaan kakku vuoasta ja laitetaan se tarjoiluastiaan ja koristellaan.
Herkku on valmis!

(Ainoa harmi tässä on, että kun kakun on itse tehnyt, tietää tasan sen, ettei kaloreissa ole säästelty... Eli ei mikään jokapäiväinen leipä!)