keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Enkelimetsä


"Äiti, voiko enkelit kuolla?"


Huh, Tuire Malmstedt teki sen taas. Eli kirjoitti jo kolmannen henkeäsalpaavan ja iholla kihelmöivän jännittävän Isa Karos -sarjan psykologisen trillerin. Minulla oli varaus kirjaston kirjaan ennen kuin edes tiesin mitään kirjan sisällöstä. Kun sitten sain kirjan käsiini, jo pelkkä takakannen lukeminen sai ihon kananlihalle. 


En ole suuri dekkareiden ystävä, mutta koska näiden kirjojen tapahtumapaikkana on rakas Savonlinna, kuuluu ihan yleissivistykseen tutustua sisältöön. Syy siihen, etten kovin paljoa lue jännäreitä, johtuu ehkä siitä, että voin miltei fyysisesti pahoin ihmisen uskomattoman julmuuden ja pahuuden edessä. Nytkin tunsin voimatonta tuskaa ajatellessani pienen pojan tunteita, kun hän turvallisessa kotimetsässä leikkiessään löytää nuoren morsiuspukuisen naisen roikkumassa hirttosilmukassa puusta.


Malmstedtin tyyliin kuuluu kuljettaa pääjuonen ohella paria sivujuonta. Tässä kirjassa "joku" avasi lapsuudenkokemuksiaan. Lapsuus ei ollut kovin onnellinen. Mutta kenen kertomuksista oikein oli kyse? Sitä joutui pitkään ihmettelemään. Ja omat oletukset sekoittivat pakkaa vielä  lisää, sillä kuvittelin kertojaksi eri sukupuolta olevan ihmisen, kuin oikeasti olikaan.


Toinen sivujuoni oli "Laulu lumesta", joka sijoittui Marinmaahan 1600-luvun loppupuolelle. Tämä tuntui hirveän irralliselta ja vaikeaselkoiselta. Ihmettelin, kuinka tämä polku lopulta oikein yhdistyisi kokonaisuuteen. Mutta kirjailijalla on syynsä ja lisäksi taito punoa irralliset tarinat yhteen. Eli lopulta kaikki liittyi kaikkeen ja salaisuudet selvisivät. Yllätyksiltä ei vältytty.


Enkelimetsä on loistava kirja. En yhtään ihmettele, että Malmstedt sai esikoisestaan (Pimeä jää, 2018) Vuoden esikoisdekkari -palkinnon. Uutuudenkin juoni imaisee mukaansa ensimmäiseltä sivulta alkaen ja pitää tiukasti otteessaan. 

Ensimmäisen uhrin jälkeen löytyy toinenkin. Samasta paikasta löytyy toinen nuori nainen, myös hääpukuun pukeutuneena. Itsemurha muuttuukin sarjamurhaajan tekosiksi. Vai muuttuuko? Rikosta selvitettäessä löytyy yllättäen ihan eri miljööstä vielä kolmaskin ruumis, jota kukaan ei ollut kaivannut. Malmstedt pyörittää juonilankoja niin ovelasti, että lukija on ymmällään. Mikä liittyy mihinkin vai liittyykö mikään mihinkään?

Omassa elämässään Isa Karos kipuilee edelleen. Menneisyyden haamut eivät päästä irti. Jos mieli on joskus säröytynyt, niin voi käydä uudelleenkin. Mutta käykö kuitenkaan? 

"Ihmisen sisällä on kääntöpiiri. Kauniin kääntöpiiri. Se rajaa meissä alueen, jonne valo tulee suoraan. Alueen, jonne valo tulee epäsuoraan. Alueen, joka jää valon viereen. Valo tekee meistä kauniin. Pimeä ruman. Mikä sysää ihmisen sille radalle, jossa kaunis kääntyy rumaksi? Valo varjoksi?
Se, mikä on joskus ollut kaunista."

Tuire Malmstedtilla on uskomaton mielikuvitus, kertojan lahja sekä kyky kirjoittaa helposti luettavaa, miellyttävää tekstiä. Lukeminen on nautinto, vaikka aihe onkin puistattava. 

Kuinka julma voikaan ihminen toiselle olla. Missä empaattisuus ja toisen ymmärtäminen? Paha ihminen kykenee hirvittäviin julmuuksiin. Ja jotenkin puistattavinta on, että siihen pahaan kykenee ihminen, johon on joskus eniten luottanut. Niin kävi Isalle Malmstedtin esikoisessa ja taas...


Enkelimetsä on oikeastaan aika monitahoinen romaani. On se ensimmäinen kuolema, josta ei vielä tiedetä, onko kyseessä rikos vai itsemurha. Sitten se toinen kuolema, joka käynnistää tutkimukset sarjamurhaajan kiinni saamiseksi. Sitten se toinen rikos, joka selviää vähän kuin vahingossa. Sitten se kolmas rikos, joka ei edes liity millään lailla näihin edellisiin. Lisäksi on Isan kipuilu uuden onnensa kanssa sekä entinen elämä, joka ei laske hänestä irti. Toivoisin jo, että sarjan seuraavassa osassa Isan henkilökohtainen elämä olisi pikkuisen helpompaa ja selkeämpää. Ei yhden ihmisen hartiat loputtomiin murheita jaksa kannatella, vaikka onkin romaanihenkilö ja mielikuvituksen tuotetta. Mutta kirjailijahan sen lopulta päättää, saako Isa edes pienen viipaleen normaalia perheonnea sarjan seuraavissa osissa. Sitä jään jännityksellä odottamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti