Juhannusruusun varaslähtö

Eilen meni ylitöiksi ja kun vihdoin kiireellä kotiuduin, säntäsimme saman tien sedän kanssa ruokaostoksille. Kotiin palatessa olin pudottaa silmäni. Autotallin oven vieressä, pihaan nousevien rappujen pielessä juhannusruusu oli jo täydessä kukassa! Tällaisena keväänä, jolloin tuntui, ettei talvi lopu ikinä tämä piikkisten oksien puska oli puhjennut kauniisti kukkaan ennen kuin toukokuu vaihtui kesäkuuksi... Ihmeellinen luonto!

Vuosia sitten kummisedältä saamani juhannusruusun taimi tuli aikanaan istutetuksi tonttimme aurinkoisimpaan ja lämpimimpään paikkaan ja vuosi toisensa jälkeen ruusut ovat juhannukseen mennessä jo lakastuneet. Mutta on se hieno!

Pitkästä aikaa kirppislöytöjä

Joko olen itse tullut vanhaksi ja hitaaksi tai sitten elämä on muuttunut ylettömän hektiseksi ja kiireiseksi, mutta millään en nykyään ehdi tekemään puoltakaan niistä asioista mistä ennen olen saanut paljon iloa. Edellisestä kirpparikäynnistäkin oli suorastaan ikuisuus, mutta onneksi sentään viime perjantaina pääsin pistäytymään Kympintorilla, kaupungin parhaalla kirpputorilla.

Sunnuntainakin sain samoilla myytävien vanhojen tavaroiden valtameressä, kun serkun ja kuopuksen kanssa teimme toivioretken Mikkelin torille suurkirppikselle ja samalla reissulla Rantakylän siistille ja pinta-alaltaan valtaisalle Ajaton-kirpparille. Toivioretken materiaonnellisuus jäi niukaksi, mutta koska seura oli parasta A-luokkaa, päivä oli oikein onnistunut.

Mitähän edelliselle omistajalle tarpeetonta sitten löysinkään?

Löytyi kaksi pokkaria 0,20 €/kpl. Outi Pakkasen Rakkaudesta kuolemaan ja Anne B. Ragden Aion tehdä sinut onnelliseksi kirjat pääsevät joskus hamassa tulevaisuudessa kanssani reissuun.

Löytyi punaraidallinen keittiöpyyhe eurolla ja uutukaiset farkut neljällä eurolla. Kotona on jo samanlainen pari tuolle pyyhkeelle ja koska tykkään siitä kovin, hankin yksinäiselle kaverin.

Pienet, mutta pirteät kukkakorvikset olivat ainoa ostokseni itselleni Mikkelin torin suurkirppikseltä. Myyjä oli varmaan itse nämä korut tehnyt, sillä samantapaisia oli myynnissä enemmänkin. Hintaa oli hyvinkin maltillisesti vain 1€.

Kympintorilta ostin hauskan ja hienon vanhan avaimen 0,50 €. Minulla on jo pidempään muhinut päässäni ajatus yhdestä näpertelyjutusta ja tämä avain sopisi suunnitelmaan mainiosti. Olihan se ostettava pois kuljeskelemasta.

Vihreästä pellavalangasta pulitin kaksi euroa ja se oli kipurajalla. Mutta jotenkin en vain voinut jättää lankaa ajelehtimaan kirpputorin pöydälle. Pieni lintuhäkki lähti mukaani eurolla ja Marimekon ihana muki maksoi paaaljon eli 8 €. Olen saanut samanlaisen joskus esikoiselta, joten oli mukava löytää entiselle mukille pari.

Ajaton-kirpparilta kotiutin vielä yhden kirjan eli Virkkaa uusvanhaa. Tänä kiehtova virkkausopas maksoi vain kaksi euroa ja löysin sieltä jo monta houkuttelevaa ohjetta tuleviin näpertelyihin.

Pieniä aarteita minulle nämä muutamat tavarat, jotka joku toinen on hyljännyt ja rahan toivossa kirpputorille kiikuttanut. Varsinkin kirjat olivat tarjolla naurettavan edullisesti, joten voin olla tyytyväinen viimeaikaisiin ostoksiini. Vai voinko?

Kesälomalaisten kotiinpaluu

Kuten jo aiemmin kerroin, kuopuksen koiralapset lomailivat "mummolassa" reilut pari viikkoa. Piti keksiä aktiivisille kaveruksille puuhaa ja hellepäivän mainio ohjelmanumero oli jäiden pureskelu. Niin kauan homma oli minustakin hauskaa, mutta siinä vaiheessa kun jääkokkareita kannettiin sisälle syötäväksi, piti viheltää peli poikki. Mutta olipa jäälohkareiden natustelu mukavaa puuhaa!

Pihi-Iitan piha on rakentunut vähä vähältä ilman suuria omia ponnnistuksia. Palaan aiheeseen paremmin myöhemmin, mutta en malta olla laittamatta vähän esimakua. Äidiltä sain terhakat esikasvatetut krassin taimet ja serkulta kirsikkatomaatin taimia. Tässä krassit. Nykyään ovat jo reippaasti runsaammat.

Karvaisilla vierailla on alkamassa talviturkista luopuminen. Vanhemmasta koirasta harjasin valtaisan määrän irtokarvaa päivä toisensa jälkeen. Koiran mielestä harjattavana oleminen ei ole niitä maailman mukavimpia asioita, mutta nöyrästi se alistuu hoitotoimenpiteisiin. Toisaalta luulen, että kyllä se siitä kuitenkin tykkää, mutta näyttelee vastahakoista, että saa sitten harjaussession jälkeen paremmat harjauspalkat.

Voi että kerrostalokoirat nauttivat elostaan ja olostaan omakotitalomme pihalla ja terassilla. Ihan meni suu hymyyn.

Pihalla annoin koiruleiden järsiä omenapuista karsimiani kuivia karahkoja. Ihan siksi, että sisällä oli pentu kalunnut vähän kiellettyä kohdetta... Jospa saisin ohjattua pureskeluinnon sallitumpiin ja halvempiin kohteisiin.

Tässä muisto pennun pienistä hampaista ja vahvoista leuoista.

Koristeomenapuuta ei tarvinnut karsia. Se piti siitä huolen kukkimalla täysillä.

Vaikka tänä vuonna pihan kanssa pihistellään, piti vähän kesäkukkia kuitenkin ostaa, kun hairahduin Prisman kesäpihalle. Viime vuonna vanhassa matkalaukussa kasvoi orvokkeja, tänä vuonna on petunioiden ja lobelian vuoro.

Olen tässä toukokuun aikana ohittanut 800 kirjoitetun blogitekstin maagisen rajan. Sitä juhlistin viime perjantaina juomalla vaniljalettipullakahvit. Oli aikomus tehdä rajapyykistä oma postauksensa, mutta tekemättä jäi...

Sunnuntai oli sitten se päivä, kun piti mummukan mussukat palauttaa takaisin omaan kotiinsa. Serkku ja serkun poitsu lähtivät kanssani saattelemaan koiria Mikkeliin ja samalla vietimme yhdessä mukavaa päivää.

Veimme koirat takaisin kuopuksen kotiin ja nappasimme kuopuksen mukaamme. Ensimmäinen etappimme oli torin suurkirppis. Serkku teki löytöjä, samoin kuopus, mutta minä vain kuljeskelin katselemassa. Ei mikään huudellut ostamaan... paitsi yhdet korvakorut.

Koska torin tarjonta ei meitä uuvuttanut, syötyämme suunnistimme vielä Ajaton-kirpparille Rantakylään. Tavaraa oli pöydät pullollaan, mutta ei paljon mitään ostettavaa. Kirppislöytöihin palaan myöhemmin, kuten piha-asioihinkin.

Päivän päätteeksi päädyimme kiertelemään Kenkäveroon. Myymälässä oli kaikkea kivaa kauniisti esillä. Onneksi juuri mitään ei tarvinnut ostaa.

Puutarha ei vielä ollut parhaassa loistossaan, vaikka siellä jo olikin monta kukkijaa.

Oli siellä myös tällaisia puolipukeisia torsoja, joille kesän mittaan kasvaa hameet päälle. Veikeä idea!

Kahvit piti tietysti käydä pappilan salissa särpimässä. Paitsi että valitsimme pöydän varjon puolelta terassilta. Orvokit hehkuivat kuistin kaiteella.

Kuopus ja serkku herkuttelivat mustikkarättänöillä, minun teki mieleni raikasta juustokakkua.

Niin saatiin kiva päivä kahviteltua somasti päätökseen. Meillä serkun ja poitsun kanssa oli vielä edessä kotimatka, mutta sekin sujui suit sait. Nyt on taas opeteltava elämään ilman jokapäiväisiä koiralenkkejä...

Luin sitten tämänkin

Ennen lomamatkaa metsästin kirjastosta Kreetalle sijoittuvia romaaneja. Hislopin Saari oli huippulöytö, mutta samaa ei voi sanoa toisesta lainaamastani opuksesta. Pehmeäkantinen lärpäke ei houkutellut tarttumaan kirjaan, vaikka kirjan nimi viittasikin suosittuun aurinko- ja lomasaareen. Siksi sain kirjan luettua vasta nyt, monta viikkoa loman jälkeen.

Pikkufirma Neirol-kustannuksen kustantama ja Anne Mäkilän kirjoittama kirja Nea Kreetalla on harrastelijamaista ja ajoittain töksähtelevää luettavaa. Ei Mäkilä ihan surkea ole tarinankertojana, mutta kustannustoimittajan palkassa on pihistelty. Teksti olisi kaivannut hiomista, että siitä olisi saatu edes tusinatimantti.

Yksinhuoltaja, kosmetiikkaedustaja Nea on matkustanut Kreetan lomasaarelle uuden, nuoren miesystävänsä kanssa. Loma alkaa hyvin, mutta sitten paratiisiin luikertelee käärme ja kaikki menee pieleen. Santerista löytyy ikäviä piirteitä ja sitten mies katoaa kokonaan jättäen kaikki laskut Nean hoidettavaksi. Asiaa selvittää komea, kiehtova ja puoleensavetävä kreetalaispoliisi, joka puhuu sujuvaa suomea, kiitos suomalaisen äitinsä... Vai olikohan se isänsä...

Tuolta pohjalta juoni on aika selvää pässinlihaa.

Juonessa oli hetkensä, muuten en varmaan olisi tätä harlekiini-tyyppistä höttöä jaksanut lukea alusta loppuun, varsinkin kun moneen kertaan ihmettelin mielessäni sitä tavaramäärää, mitä yhdellä ihmisellä voi olla mukanaan kahden viikon lomamatkalla. Mitä ilmeisimmin vähintään matkalaukullinen kenkiä, toinen laukullinen kosmetiikkaa ja vaatekaapillinen erilaisia asuja rantavaatteista juhlagarderobiin. Lentoyhtiöillä on rajoituksensa matkatavaramääriin, mutta toki rahalla voi ostaa lisäpakaaseja. Nealla on uponnut euro poikineen lisämatkatavaramaksuihin.

Nean hotellinjohtajan sukunimi on Tsimpimpakis. Ukko on yrmeä ja lievästi sanottuna omituinen, mutta miksi ihmeessä hänelle piti tuollainen nimi mätkäistä? Onko muka oikeasti olemassa Tsimpimpakisien sukukunta?

Hirveästi en tätä kirjaa kyllä lukuelämyksenä hehkuta, sen verran oli kankeita lauserakenteita ja tönkköä juonenkehittelyä. Plussaa oli vain miljöö, johon tarina sijoittuu, eli ihana Kreeta. Kannessakin on kuva Santorinilta, että siinäkin mentiin sitten vähän vierestä... Hyvä yritys, mutta ehkä enemmän intoa kuin aitoa taitoa.

Taiteilijan vaimo

En ollut ehtinyt edes aloittaa Kinsellan Yllätä minut -uutuuskirjaa, jolla oli kahden viikon laina-aika, kun jo tuli kirjastosta sähköpostia seuraavasta saapuneesta varauksesta. Uutuusromaani tämäkin ja kirjastomme varatuin teos eli Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan viimeisin osa Taiteilijan vaimo. Piti vähän kikkailla ja lainata Mustonen viimeisenä mahdollisena noutopäivänä, ettei lukemisesta tullut liian tiivistä ja urakkatahtista.

Enni Mustonen on Kirsti Mannisen taitelijanimi. Manninen tuntee historiansa ja tekee valtavasti perusteellista taustatyötä kirjoihinsa. Sujuva kynänkäyttö ja fiktion punominen todelliseen faktaan tasapainoisesti ja mielenkiintoisesti takaa aina vain jatkuvan valtaisan suosion.

Taitelijan vaimo on sarjan toinen kirja, jossa päähenkilöksi nousee alkuperäisen sankarittaren Idan tytär Kirsti. Kirsti asuu Pariisissa sulhasensa Iivon kanssa. Kirsti imee itseensä muodin viimeisimpiä virtauksia ja suunnittelee perustavansa Helsinkiin uuden muotiliikkeen ystävänsä Miilin kanssa. Sulho Iivo opiskelee kuvanveistoa tunnetun ranskalaisen kuvanveistäjän oppipoikana.

Kirja sijoittuu ajallisesti 1920-luvun loppupuolelle ja Ranskassa Kirsti ja Iivo seurustelevat muiden tuon ajan suomalaistaitelijoiden kanssa. Näistä nuorista kasvoi myöhemmin koko kansan tuntemia kuuluisuuksia, kuten mm. Mika Waltari ja Olavi Paavolainen.

Ida on vahva nainen, joka selviää vaikeuksista voittajana. Kirsti on perinyt äidiltään tämän ominaisuuden. Taitelijaluonteinen Iivo menettää ajoittain uskonsa itseensä ja kykyihinsä, mutta neuvokas Kirsti saa valettua tulevaan aviomieheensä lisää elämänuskoa.

Kirsti ja Iivo palaavat Ranskasta, asettuvat asumaan Kirstin äidin taloon ja järjestävät elämäänsä niin hyvin kuin se on mahdollista. Kohtalon käsikirjoituksessa on välillä yllätyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta sisukas ja näppärä Kirsti keksii ratkaisut niin omiin kuin läheistensäkin ongelmiin.

Takaliepeessä kirjasta kerrotaan:

Kirsti Eriksson palaa Pariisista mukanaan kihlattunsa Iivo, lupaava nuori kuvanveistäjä. Idan iloksi nuoripari asettuu ensin Albergaan, ja koko perhe on jälleen koossa.

Mannermaisissa muotitaloissa työskennellyt Kirsti on saanut idean, jota hän lähtee toteuttamaan vanhan ystävänäs Miilin kanssa. Ida epäilee aluksi hankeen järkevyyttä, mutta tukee tytärtään kaikin voimin.

Aviomiehen taiteellisella uralla on vastoinkäymisiä, ja taloudellinen taakka tuntuu lepäävän Kirstin harteilla. Eliaksen pirssiautobisnekset sen sijaan kukoistavat, etenkin öiseen aikaan. Se huolestuttaa Idaa, jolla on kädet täynnä työtä täysihoitolan ja koulunsa aloittaneiden kaksospoikien kanssa. Kirstin esikoislapsen syntymä hellyttää koko lähipiirin.

Mustosella on taito kirjoittaa historia eläväksi, olkoonkin että kaunokirjallisin keinoin. Teksti on nautinnollista luettavaa, kieli hyvää ja tapahtumat sekä henkilöt uskottavia. Turhaan ei ole Enni Mustonen suosiotaan saavuttanut.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja jatkuu. Jään malttamattomana odottamaan.