tiistai 14. marraskuuta 2017

Kakkua ja kukkia

Tänä vuonna vietin isänpäivää ja sattumoisin samalle päivälle sattunutta Elli Kotosen reaalimaailman vastineen nimipäivää vanhempieni ja lasteni isän, eli Kotosen sedän kanssa. Kokkasin lounaaksi hirvipaistia, perunoita ja uunijuureksia. Erillistä jälkiruokaa en tehnyt, sillä kukaan ei olisi sen jälkeen enää jaksanut syödä kakkua. Ja kakkuhan on oltava!

Paistoin ihan perinteisen neljän munan sokerikakkupohjan jo viikolla. Yleensä täytän kakut koristelua edeltävänä päivänä, että maut tasoittuvat. Koska reissusin edellisen päivän, nyt piti oikaista. Kostutin kakkua tavanomaista reilummin sipaisemalla kakkulevyille laktoositonta maitoa ja levittämällä väleihin kunnon kerrokset sokeroimatonta mansikkasurvosta, joka imeytyi mukavasti kakkulevyyn. Varsinaiseksi täytteeksi tuli sokeroituja, pakastettuja mansikkalohkoja ja banaaniviipaleita sekä vaniljanmakuisella Eila Viola-tuorejuustolla maustettua laktoositonta kermavaahtoa.

Koristelusta ei taaskaan ollut minkäänlaista suunnitelmaa. Kipaistiin kaupasta espanjalaisia mansikoita, mutta muuten ei ollut yhtään ajatusta päässä. Kermaa kakun päälle levitellessäni sain aikaan ikään kuin pieniä aaltoja ja siitä se ajatus sitten lähti. 


Mansikoiden lisäksi kakun päälle pääsi muutama karpalosuklaakarkki puolitettuna, vihonviimeiset kultaiset koristerakeet, pikkuisen tummaa suklaata murusteltuna ja pihalta pakkasen kourista selvinneestä sitruunamelissasta lehdyköitä.

 


Kanssamme kahvittelemaan kutsuin kummitädin, jolta sattui sopivasti hetkeä ennen kahviaikaa tulemaan nimipäiväonnittelutekstiviesti.



Kukkakauppaan menin hakemaan isälle ja puolisolle onnittelukukkia. Siellä oli vastassa runsaudenpula ja valitseminen meinasi käydä ylivoimaiseksi. Isälle ostin ylvään kauniin sinisen orkidean ja lasteni isälle ison sinisen krysanteemin ja samaan kimppuun itselleni pinkin gerberan ja vähän muita hörselöitä.


Kummitäti toi tullessaan lisää kukkia, viinipunainen on joku kaunis ja hauska uutuuskukka, mutta enhän minä enää sen nimeä muista.



Isä ja äiti toivat nimipäiväonnitteluksi ihmeellisen käpykukan. Olen ihan hassu, mutta tästä tulee mieleen ihan herkullinen ja mehevä lohifile...




Niin kului isänpäivä ja nimipäivä rauhallisissa ja herkullisissa merkeissä. Ei hullumpaa.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Monta kärpästä samalla lipulla

Perjantaina päivä hämärtyi jo, kun palailin töistä kotiin. Vielä fillaroin, vaikka se on tähän aikaan vuodesta hieman pelottavaa. Pyörässäni on valo, mutta sen teho on sen verran heikko, ettei sen valossa hurjastella. Katuvaloista on paljon apua, mutta jos kadulla tulee auto vastaan, ajovalot häikäisevät niin, että joudun ajamaan käsikopelolla. Tuttu reitti, eihän siellä tarvitse nähdäkään...?

Työpaikkani näyttää kyllä hienolta ja kutsuvalta iltavalaistuksessaan. Kuvasin kännykällä, joten kuvien laatu on mitä on, mutta en järkkärilläkään osaisi pimeässä ottaa kunnon kuvia.




Lauantaina oli vapaapäivä, mutta kello herätti jo viideltä, kesken makeimman unen. Kuudelta suljin kotioven ja tallustin tomerana valtatien varteen bussia odottamaan. Ei ollut vielä ruuhkaksi asti liikennettä.


Ihan ajallaan Kososen vihreä linja-auto poimi minut kyytiin. Olin matkalla jälleen Helsinkiin, tällä kertaa messukeskukseen, jossa samalla lipulla sai kokea niin lemmikki-, kädentaito-, outletexpo-, metsä- kuin Elma-messutkin. Elma-messuilla oli esillä kuntia matkailukohteineen ja herkkuineen ja eläinhallissa oli monenlaisia kotieläimiä alpakoista possuihin. Lemmikkimessuilla oli esillä lemmikkieläinten maailma. Outletexpon hallissa oli notkuvat rekit ja pöydät täynnä tunnettujen merkkien poistomyyntituotteita ja toisessa hallissa kädentaitoja esiteltiin omalla osastollaan. Metsämessut tarjosivat tuhdin tietopaketin niin metsän omistajalle kuin metsässä virkistäytyjällekin.

Alkumatkan matkustin itsekseni neuleen kanssa seurustellen, Mikkelistä sain mieluisan matkakaverin, kun kuopus kiipesi kyytiin.


Kuortin ABC:llä pidettiin kahvin ja piirakan mittainen tauko. Olimme Itä- ja Länsi-Savo -lehtien lukijamatkalla ja tämä kattaus kuului matkan hintaan. Kiitos Itukka!


Vessassa oli tuoreita ruusuja!


Messukeskukseen saavuimma aikataulussa klo 11.30. Taivas ripeksi vettä, mutta kuski kuskasi meidät ihan oven eteen, joten emme päässeet kastumaan. Niin oli hirmuinen vilinä ja tungos messujen käytävillä, että en edes yrittänyt kuvia napsia.

Suunistimme ensin hyötyeläinpuolelle, sillä kuopuksella oli selvät suunnitelmat. Paimensukuisten lapinkoirien esittelypiste löytyi ja saimme rapsutella lutuisen suloisia koirakavereita. Kuopuksen oma koiralapsi jäi kotiin hoitajan hoiviin, mutta kulki koko ajan ajatuksissamme mukana. Kuopus osti itselleen ensi vuodeksi uuden seinäkalenterin suloisin lapinkoirakuvin kuvitettuna ja sai esittelypisteestä mukaansa kiinnostavan lehden.

Lemmikkiosastolla kuljimme esittelypisteeltä toiselle ja keräsimme nyssäköihimme näytteitä ja tarjoustuotteita. Koiralapsella on edessään jännittävä elämä, kun pääsee maistamaan uusia makuja ja ruokatuttavuuksia. Myös biohajoavia Hauska-koirankakkapusseja saimme näytepakkauksen, ja ne ainakin tulevat kaikki hyvin hyödynnettyä. Koiralapsi sai messutuliaisina myös tarpeellisen uuden kaulapannan sekä uudet valjaat ja nimikyltin, jossa on  myös kuopuksen puhelinnumero. Entinen nimikyltti putosi jonnekin meidän pihaan ja katosi.

Samoiltuamme eläinosastoilla tajusimme äkkiä, että aikaa oli mennyt jo kolme tuntia niistä viidestä, jotka meillä oli käytettävänä. Metsämessut skippasimme suosiolla, muut yritimme juosta pikaisesti läpi. Kässämessujen anti oli tänä vuonna ehkä vielä heppoisempi kuin viime vuonna. Kuopus osti uuden puisen voiveitsen, muuta emme keksineet ostettavaksi. Ehkä syynä oli se, että oikeasti emme tarvinneet mitään. Tai olisin ostanut Dropsin pinkkiä Fabel-lankaa, mutta ei sitä kukaan myynyt. Säästyipä rahat.

Kädentaitojen osastolla oli esillä projekti, josta olin jo kuullut monelta taholta eli  Suomen 100-vuotisen taipaleen kunniaksi pystyyn pykätty Kalevala CAL -peittoprojekti.  Löyhästi Kalevala-aiheesta innoituksensa saaneet ohjeet julkaistaan pala kerrallaan ja jokainen tekijä voi edetä omaan tahtiinsa ja valita peittoon mieleisensä värit. Kun kuulin asiasta ensimmäisen kerran, ajattelin, että liian työläs projekti kaiken muun puuhan oheen. Mutta nyt kun näin valmiita peittoja ja sen kuinka hienoja paloja peittoon kuuluu, alkoi tekeminen houkutella...






Vaikka messuiluun olisi kuinka vähän aikaa, oman osansa vaatii myös vatsa. Mokoma kävi kurnimaan ja vaatimaan täytettä kesken kiivaimman messuosastojen koluamisen. Onneksi ruokapaikkoja on messukeskuksessa runsaasti. Tosin nälkäisiäkin on paljon ja joka paikkaan piti jonottaa. Päädyimme hotkaisemaan juustohampurilaiset, joissa oli muhkea naudanlihapihvi. Muuten hyvä, mutta sämpylä oli vähän kuivahko ja kastikkeita olisi voinut olla vähän enemmän. Mutta nälkä lähti.


Syötyämme teimme täsmäiskun Outletexpoon ja Luhdan osastolle. Siellä sitä vasta ryysis olikin! Kuopus tarvitsi toppahousut selvitäkseen työharjoittelun ulkoiluista pakkaskaudella. Uusi talvitakki oli myös toivelistalla ja tungoksesta huolimatta molemmat löytyivät sekä vielä melkein etsimättä lisälämmikkeeksi kaunis fleece-takki. Vielä pyörähdimme silmäilemässä muita outlet-tuotteita, mutta sinne jäivät niin talvisaapikkaat kuin retrohenkiset peltipurkitkin. Meillä oli jo tarpeeksi kantamuksia.

Tässä vaiheessa kaipasin hetken hengähdystaukoa kahvin kera. Koska minulla on karvaita kokemuksia joistakin messukeskuksen kahviloista eikä Fazer ollut pettänyt kertaakaan, suunnistimme sinne. Maidotonta ruokavaliota noudattava kuopus valitsin vegaanisen mustikkamuffinin (loistovalinta!) ja soijacappucinon. Minä sorruin exotic-kakkuun ja tavalliseen cappucinoon. Nyt petti Fazer.

Kuopuksen juoma oli ihan kylmää ja minulla oli kupissa melkein pelkkää maitovaahtoa. Kakkuni ei maistunut muulta kuin makealta. Kuopuksen juomasta olisin mennyt valittamaan, mutta tyttö tyytyi kylmään juomaan. Ja vasta myöhemmin tajusin, että omatkin pettymykseni olisi voinut käydä kertomassa. Tosin tuskin siitä hyötyä olisi ollut. Hirveä härdelli oli koko ajan siellä tiskillä. Kiireessä ei kaikki mene aina ihan putkeen.



Kahvittelun jälkeen oli vielä aikaa pieneen kiertelyyn. En ollut ostanut itselleni vielä yhtään mitään kotiin vietävää, joten samoilimme elma-osastolla sillä silmällä. Löytyihän sieltä tuhdisti maustettuja kylmäpuristettua rypsiöljyä sisältäviä lasipurkkeja. Ja jotain joululahjaideaakin. Eli en poistunut paikalta tyhjin käsin minäkään.

Kotimatkalla pysähdyimme jälleen Kuortissa. Kahvi ei houkutellut, joten joimme teetä sämpylöiden kera. Kahvimuki on teenjuontiin liian pieni, joten nappasimme juomiamme varten hauskat Kiroileva siili -take away -pahvimukit ja niihin mahtui kunnolla juomaa.



Kuopus jäi muiden mikkeliläisten kanssa kyydistä kotikonnuillaan vähän kahdeksan jälkeen ja me aiemmin kyytiin nousseet jatkoimme matkustamista. Itse hyppäsin pois linjapiilistä kaksikymmentä vaille kymmenen ja setä oli vastassa Avensiksella. Eikä aikaakaan kun olin kliseisesti väsyneenä mutta onnellisena jo kotisaunan lauteilla lämpimässä. Olipa maino päivä!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Laiska lauantai

Lauantaina oli tunne, että voimat olivat jääneet edellisenä päivänä Mikkeliin. Väsytti valtavasti, vaikka olin mielestäni nukkunut ihan hyvät yöunet. Niinpä annoin itselleni luvan ottaa löysästi ja pötköttelin sängyllä Rosamund Luptonin jännäri Hiljaisuuteen hävinneet seuranani.


Luptonin aikaisemmasta romaanista, Sisar, pidin valtavasti. Mutta tämä kirja oli hyvin hämmentävä. Olen poiminut kirjan kirjaston jännityskirjojen hyllystä, mutta kirja ei kyllä ole dekkari sanan varsinaisessa merkityksessä. Melkein 100 sivua sai lukea, ennen kuin tuli edes pienintäkään vihiä siitä, että jotain jännärin aineksia löytyisi.

Yasmin on surkeasta lapsuudestaan huolimatta taistellut itselleen kunnon koulutuksen ja elää hyvää elämää lähinnä kaksin 10-vuotiaan kuuron tyttärensä kanssa. Yasminin mies ja Rubyn isä Matt työskentelee kaukana perheestään, Alaskassa kuvaamassa alueen eläimistöä. Yasminin ja Mattin avioliitto rakoilee ja Yasmin päättää matkustaa tyttärensä kanssa tapaamaan Mattia kasvotusten. Laskeuduttuaan Alaskaan Yasminille kerrotaan, että hänen aviomiehensä on kuollut traagisessa onnettomuudessa. Yasmin ei usko sitä, vaan päättää lähteä tyttärensä kanssa etsimään miestään.

Kirja on samalla vähän kuin tietokirja, sillä Yasmin on opiskellut tähtitiedettä, fysiikkaa ja filosofiaa ja niitä kaikkia taitoja juonen kulku naiselta edellyttääkin. Juonessa sinänsä on niin poskettoman älyttömiä käänteitä, ettei sellaista voi ollakaan kuin mielikuvituksessa. Ei kai kukaan nainen nappaisi käyttöönsä vieraan rekkakuskin täysperävaunullista ajoneuvoa, jonka lastina on kokonainen talo ja lähtisi yhdistelmällä seikkailemaan Alaskan jäisille teille? Siis nainen, joka ei ole henkilöautoa suurempaa ajoneuvoa ennen ajanut. Lopuksi tämä rekka lasteineen vajosi jäihin ja se oli kuin pieni ikävä sattumus kaiken muun ohessa. Toisaalta, olihan nyt tässä vaiheessa jo vihdoin kysymys elämästä ja kuolemasta, joten mitäpä sitä satojen tuhansien eurojen autoa lasteineen murehtimaan.

Lisäksi minua häiritsi hirmuisesti se, että tapahtumat sijoittuivat Alaskaan napapiirille, jossa kirjan mukaan vallitsi hyytävän jäätävä kylmyys ja loputon yö ja säkkipimeys noin kuukautta ennen joulua.  Ihmisten ei ollut mahdollista selvitä ulkona ilman erikoisvarusteita eikä maisemassa näkynyt kuin autojen valokiilat. Onko ilmasto Alaskan napapiirillä niin paljon kylmempi ja pimeämpi kuin Rovaniemen napapiirillä? -20 astetta pidetään epäinhimillisenä ja sietämättömänä kelinä. No, britit eivät ole yhtä karaistuneita talviulkoilijoita kuin me suomalaiset.

Piti ihan googlailla Alaskan ilmastoa. Wikipedia kertoi, että kylmimmillään alueella päästään jopa -12 asteeseen. Höh? Wikipedia ei tietenkään ole paras tiedonlähde, joten googlasin lisää ja löysin Studio55:n sivuilta vertailua maailman kylmimmistä paikoista ja siellä kerrottiin, että Prospect Creekissä Alaskassa on rikottu useita Amerikan pakkasennätyksiä ja kylmimmillään siellä on ollut -62 astetta. Alueella on subarktinen ilmasto, joten suurimman osan vuodesta on talvi.

Olisiko kirjailijalla jotenkin mennyt puurot ja vellit sekaisin ja napapiiri sekoittunut pohjoisnapaan? Muutamankin kerran tekstistä olisi voinut tällaisen päätelmän tehdä:

"Yasmin oli jättänyt ajovalot päälle, ja ne saivat alkeellisen pysäköintialueen näyttämään aavemaiselta lumisessa autiudessaan. Hän näki kyltin, jossa luki POHJOINEN NAPAPIIRI. Tähän kai turistit pysäköivät kesäisin, vaikka hän kyllä epäili että mitään turistiryntäystä ei silloinkaan ollut. Hän ei ollut vuosiin uhrannut ajatustakaan avaruudelle, mutta sitä oli mahdoton olla ajattelematta täällä, kuuluisalla pohjoisen pallonpuoliskon ympäri kiertävällä leveysasteella. He olivat nyt saapumassa aivan pallon huipulle."


Porkkanoita rouskutellen seikkailin Alaskan lumisessa maisemassa Yasminin ja Rubyn matkassa.


Löytyihän kirjasta se jännitysosuuskin, vaikkei pelko käynytkään hyytäväksi. Kirja on mainio sinnikkyyden ylistys sekä muistutus siitä, että lapset oppivat monia asioita vanhemmiltaan, kunhan vain vanhemmat antavat lapsilleen aikaa. Vamma, kuten kuurous, ei ole este täydelle elämälle.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukava lukukokemus, vaikkei kaikkien aikojen parhaiden  listalle ylläkään. Mutta rattoisaa ajankulua sekä ajankohtainen muistutus siitä, ettei herkkä ekosysteemi kestä kaikkia ihmisen keksitöjä. Mistäkö puhun? Sen saat selville lukemalla kirjan.

Ihan koko päivää en lukenut, vaan puuhailin muutakin. Päivä päättyi näyttävään ilotulitukseen Riihisaaren laitamilla, sillä Veikkaus järjesti kaikkien aikojen upeimman ilotulituksen sen kunniaksi, että kuntaliitoksessa Savonlinnaan liittyneen Kerimäen R-kioskilta oli syksyn aikana ostettu Eurojackpotin kuponki, jolla joku onnekas rikastui 42 miljoonaa euroa. Me köyhemmätkin kaupunkilaiset pääsimme ilotulituksen loisteeesta osallisiksi. Kuvasin rakettien räjähtelyä kännykän kameralla ja olen näköjään jo hävittänyt parhaat otokset. Eikä koko taivaankannen yli levittäytynyttä valomerta mitenkään meikälaisen laitteilla saanut kunnolla kuvaan. Mikään kuva ei kovin hieno ollut, mutta vähän nyt tähän näitä näytteille kuitenkin laitan.











Räiskähtelevää viikkoa kaikille bogin lukijoille!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kaks mimmii män Mikkelii

Kun keskiviikkona serkun kanssa istuimme ex tempore -kahvilla, kehittelimme yhteistä tekemistä perjantaillekin. Päätimme pistäytyä naapurikaupungissa kaupoilla, koluamassa kirppareita ja moikkaamassa kuopusta, joka on serkun kummityttö ja serkun poitsun kummi. Liikkeelle lähdettiin heti aamusta, kun serkku poimi minut kyytiin kotipihasta puoli yhdeksän aikoihin. Matkanteko sujui mukavissa merkeissä, sillä lumi ja talviaikaan käännetyt kellot valaisivat matkaamme.




Mikkeliin on matkaa sata kilometriä. Eihän noin pitkää reissua voi tehdä ilman kahvitaukopysähdystä. Eihän?

Koska TeaHouse of Wehmais ei ollut meille aamuvirkuille vielä auki, ajelimme Siiskosen leipomon Punaisen piipun kievarille. Siellä valitsin vitriinistä perinteiseen tapaan paahtopaistisämpylän, koska se nyt vaan on niin hyvää. Joulun lähestymiselle annoin jo pikkusormen valitsemalla makeaksi kahvileiväksi luumutortun. Eikä ollut huti sekään valinta, leivonnainen oli ihanan rapea ja silti herkullisen mehevä.



Aloitimme ostoskierroksemme Mikkelissä mahdollisimman "takaa", eli perimmäiseltä kirpparilta, jonka nimi on Ajaton. Se on ihastuttavan avara, siisti ja valoisa kirpputori. Pöydänvuokraajia on paljon ja tavaraa hypisteltäväksi näin ollen myös valtavasti. Onnistuimme vaeltelemaan pöytien välissä  niin kauan, että olimme molemmat asiasta aivan hämmentyneitä. Hyviä löytöjäkin sieltä poimimme mukaan, mutta niistä kerron myöhemminn

Koska aika oli jotenkin mystisesti huvennut tuolla Ajattomassa, teimme toisella kirpparilla, Reaalissa, vain pikaisen kierroksen. Silti onnistuin sieltäkin bongaamaan tuotteita, jotka oli ihan pakko ostaa. Muille kirppareille ei ajan puutteen vuoksi ollutkaan enää mitään asiaa.

Serkku heitti minut kuopuksen pihaan ja jatkoi itse poitsun kanssa matkaa lastentarvikeliikkeeseen. Minä olin luvannut lapselle koiran päivälenkityksen, joten piti olla paikalla, kun kuopus kotiutui työharjoittelustaan. Ja heti pinkaistiin pihalle koiralapsen kanssa. Voi sitä riemua, kun pääsi pitkän päivän jälkeen ulkoilemaan! Myyräjahdissa koko koiruus olisi varmaan painunut maan alle, jos olisin antanut jatkaa kaivamista.



Kun koira oli lenkitetty ja serkku oli saanut asioitua turvakaukalokaupassa, oli vihdoin ruoka-aika. Tuntematta kunnolla Mikkelin muonituspaikkoja, päädyimme torin laidalle Amarilloon, sillä nälkä oli jo sitä luokkaa, että pian olisin voinut pistellä alkupalaksi ruokalistan...



Onneksi Amarillossa kaikille ruokailijoille tuodaan nachoja ja salsaa pahinta nälkää tasoittamaan. Siitä ei ole kuvaa, sillä oli niin kiire syömään. Pääruuaksi tilasimme kaikki Amarillo Samplerit, jossa oli nachomuruilla paneroitua broilerinrintafilettä, sipulirenkaita, juustotikkuja ja jalapeno popperseja, hedelmiä, kurkkua ja ranskalaisia, dippeinä BBQkastike, salsa verde ja chipotlemajoneesi. Ruoka oli ihan syntisen hyvää ja sitä oli niin paljon, ettei kaikkea pystynyt millään ahtamaan kupuunsa hyvästä yrityksestä huolimatta.


Syötyämme tajusimme, että vielä oli juostava kilpaa kellon kanssa. Niin toinen lastentarvikeliike kuin Carlsonkin menisivät kiinni seitsemältä ja siihen oli aikaa vajaa puoli tuntia. Me kuopuksen kanssa pinkaisimme Carlsonille ostamaan tytölle ulkoiluhousuja, jotka olivat enemmän kuin tarpeen työharjoittelussa päiväkodissa. Serkku ja poitsu taas säntäsivät ostoksille lastentarvikeliikkeeseen.


Vielä piti pyörähtää niin Tokmannilla kuin Lidlissäkin ennen kuin pääsimme kotimatkalle. Vaan oli meillä ollut mahdottoman mukava höntsäilypäivä. Ihanaa, että ihmisellä on serkkuja!