sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Valmiina, paikollanne, LOMA


En tiedä onko lomassa parasta sen odotus vai itse loma...? Nyt sitä on taas odotettu melkein koko kesä ja huomenna se alkaa!


Tarkkaan olen miettinyt, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Ja aion noudattaa Roope Lipasti mainiota ohjetta. Suunnitelmia on sata, saa nähdä mitkä kaikki toteutuvat. Ehkä jonkinlaista reissunpoikasta on tulossa, jos näitä kirjastosta lainattuja kirjoja voi pitää vinkkinä.



Perästä kuuluu! Nyt on kutinaa jalkapohjissa.

Yksi kesäinen viikko

Sen verran on ollut kesäistä hässäkkätä, etten ole pysynyt ajan tasalla blogipäivitysten kanssa. Otetaan siis pikakelaus viime viikkoon ja aloitus jo edellisen viikon lauantaista... Silloin pidimme sedän kanssa piha- ja autotallikirppistä. Se on kätevää, kun ei tarvitse roudata myytäviä romppeita yhtään minnekään ja tulee siivotuksi autotallikin siinä sivussa.

Olemme pitäneet tällaista kirppistä ennenkin, mutta edellisestä on jo ihan hirveän pitkä aika. Sen muistin kuitenkin, että kotipulla teki aina hyvin kauppansa, joten ajattelin testata, vieläkö leivonnaisilla olisi menekkiä. Heräsin hirveän aikaisin (ennen viittä) ja ensitöikseni alustin pullataikinan. En ole leiponut pitkiin aikoihin, ja nyt taikina päätti innoissaan tulla ulos astiasta... Puolitoista litraa kauramaitoa ja vallan helteinen keli, niin kävi suurinkin kulho pieneksi.


Tein korvapuusteja ja voisilmäpullia. Puustit paistuivat uunissa toinen toistaan tukien eli väsyneinä kyljellään. Onneksi suurin osa onnistui ihan hyvin, mitä nyt viimeisistä tuli ihan jättipuusteja.



Toin pullat tarjolle tarjottimilla ja pyyhkeillä peitettynä. Takana lasikuvun alla on mustikka-valkosuklaamuffinsseja, jotka olivat ihan törkeän hyviä.


Kymmeneltä avasimme kaupan. Katselijoita ja ostajia kävi tasaisena virtana pitkin päivää. Jotain myytiin, aika paljon jäi vielä seuraavaan kertaan...


Sunnuntaina ajoimme Mikkeliin, kuten edellinen postaus jo kertoikin. Tullessa takapenkillä matkusti kaksi murusta.



Murusten kanssa olen lenkkeilyt lähimaastossa aamuin illoin ja napsinut kuvia ihan liikaa. Päivisin on ollut niin helteistä, että silloin ei ole voinut näitä karvaisia kavereita juoksuttaa vaan pissihommat on hoidettu ihan omassa pihassa.

Mutta kyllä näissä maisemissa kelpaa koiria kävelyttää!




Maanantaina pääsin herkuttelemaan Sulosaareen Kalliolinnan lettukahvilan superhyvillä letuilla ja mukaan sain töistä hyviä tyyppejä. Kuvia ei ole todistusaineistoksi, mutta se on lukijoiden kannalta vain hyvä, ettei tarvitse kuolavanoja pyyhkiä suupielistä.

Kahvilassa oli oikein ruuhkaa ja lettuja sai odottaa kauan, mutta ei se haitannut. Meillä oli niin rattoisaa, että aika meni ihan siivillä. Lopulta minun oli ihan pakko olla ikävä ihminen ja lähteä ulkoiluttamaan kesävieraita eli koiralapsia.

Koiralasten kanssa meillä on tietty kallioleikkaus, jossa pitää joka kerran pysähtyä saamaan pikkuisen kiltteyspalkkaa.






Helteellä koiria helpottaa, kun saa vatsan alusen viileäksi. Vaalea koira on oikea vesipeto ja ui innoissaan pitkät tovit, mutta tummalle koiralle riittää kahlailu. Molemmat kyllä pinkovat veteen niin vauhdilla, että jos ei taluttaja pidä varaansa, voi hänkin olla pian polviaan myöten järvessä.









Perjantai-iltana pääsin Kalastajankojulle hyvässä seurassa kuuntelemaan the Bowties-duoa ja nautiskelemaan herkullisista muikuista. Tällä juhlistin sopivasti maanantaina alkavaa lomaa.



Lauantaina ennen kampaajaa kävimme Kotosen sedän kanssa vähän katselemassa alennusmyyntejä ja nautiskelemassa Sokoksen Kulma-kahvilassa suussasulavat kakkupalaset. Näilläkin juhlistettiin lomaa, sedän jo viikon kestänyttä ja minun pian alkavaa.



Kun niitä herkkuja on tullut pisteltyä, on hyvä, että nämä toimeliaat personal trainerit pitävät huolta tädin liikunnasta. Taas mentiin!


Heh heh, olipas hauska juttu!


Ja kesäilta. Se on kaunis.








Näin on päästy tämän päivän aamuun. Meinipä viikko nopeasti!



Huomenna palautetaan koiralapset emännälleen. Mitä sitten tapahtuu, se onkin jo toinen juttu!

Pikareissu Mikkeliin

Viikko sitten sunnuntaina meillä Kotosilla oli ohjelmassa päiväajelu Mikkeliin. Piti käydä hakemassa kuopuksen koiralapset lomalle "mummolaan", sillä kuopuksella oli suunnitelma, johon eivät koirat sopineet.

Kuopus oli töissä neljään saakka, joten sitä ennen emme hänen residenssiinsä päässeet. Se ei ollut ongelma vaan mahdollisuus. Päätimme näet ryhtyä turisteiksi!





Tintit kisailivat kivasti kivellä, mutta en ehtinyt kunnolla niitä kuvata kun jo lennähtivät eteenpäin.




Ihan ensin suunnistimme Greeneri-ravintolaan kahvikupposelle. Samaan seurueeseen liittyi myös sedän veli ja veljenpoika, joille toimme matkalaukkuja lainaan. Kenenkään meistä ei tarvinnut käyttää takaovea, vaan rohkeasti marssimme sisään pääovesta.


Eilinen viineri oli niin herkullinen, ettei sitä olisi uskonut yönylinukkuneeksi. Pistimme pullan puoliksi sedän kanssa, sillä tulomatkalla poikkesimme Juvan ABC:llä murkinalla ja nyt ei ollut lainkaan nälkä.


Kahviteluamme kiersimme vielä puistoa. Vähän oli pettymys mallipuutarhojen määrä... niitä oli aika vähän. Mutta ne mitä siellä oli, olikin tosi hienoja!










Kärhöt olivat niin upeita, etten meinannut päästä ollenkaan eteenpäin... Otin tuhat (vain hieman liioittelua) kuvaa, joista oli vaikea valita tänne laitettavat.








Mikkelissäkin on ratikka!



Tosin tämä ei ajele pitkin kaupunkia, vaan nököttää paikoillaan Mikkelipuiston vieressä. Helsinkgin kaupungin liikennelaitos on lahjoittanut nämä käytöstä poistetut ajopelit Mikkelin kaupungille ihan viime vuoden lopulla.


Pääsiskö kyytiin?


Ei ainakaan tästä ovesta.


Tervetuloa!


Kuskin penkiltä olisi tällaiset näkymät. Aika paljon erinäisiä nappuloita...


Ei tule matkustajan aika pitkäksi, sillä matkalukemista on tarjolla talon puolesta. Tosin ei ihan tuoreita painoksia, heh.




Onneksi ei ollut vaunukahvila auki, koska kerkesimme eliksiirimme nauttia Greenerissä.




Vaunusta toiseen piti siirtyä ulkokautta. Siinä olikin sopivasti pyörällinen silmäniloa.




Saattaapi olla, että tätikin on pienenä tyttönä kummin luona kyläillessä istuskellut tämän vaunun punaisilla penkeillä.


 
Vaunuissa oli saunamaisen helteistä, joten ihan mukava oli hypätä taas ulkoilmaan.

 
Seuraava etappimme oli Naisvuorella. Sinne piti päästä, sillä Rita-siskon blogipostaus herätti mielenkiinnon tornin värikästä taidenäyttelyä kohtaan.






Tänne ei museokortti käy, joten kävimme lunastamassa lippumme riihikuivalla rahalla. Tai siis muovikortilla. Eikä edes saatu mitään lippuja, joita olisi voinut kuvata. Maksu kyllä kelpasi.


Setä laski 143 porrasta alhaalta ylös. Minä ihailin betoniportaikon ruutuikkunaa ja poikkesin kesken kapuamisen näyttelytilaan.


Ovi on auki, tervetuloa!


Läksin kiertämään näyttelyä myötäpäivään ja lopussa huomasin olleeni vastavirran akka. Näyttely olisi pitänyt kulkea vastapäivään. Siksiköhän en oikein innostunut tästä blingbling-taiteesta. Oli siellä muutama hieno oivallus, mutta jotenkin tuntui liian muoviselta ja tekokorealta minun makuuni.


Ilon enkeli oli mainio idea ja setä nappasi minusta kuvan siipimimminä. Tämä sopii omaan ajatusmaailmaani kuin nenä päähän. En aina jaksa olla ilon enkeli, mutta olen täysin vakuuttunut siitä, että ajattelemalla positiivisesti, elämä on paljon helpompaa.





Tämä "Pyörre" on hauska, iloinen ja värikäs. Mutta tornin huonokuntoinen seinä syö osan Pyörteen iloenergiasta.


Ja sitten se taideteos, jonka halusin omin silmin nähdä: Sateenkaarikirjasto.


Tästä tykkään!





Seuraavaksi muutamia kuvia niistä taideteoksista, jotka eivät minuun kolahtaneet. Liikaa krumeluureja ja tavoittamattomia sfäärejä.




Pitkästä piknikpoppanasta tykkäsin!


Näyttelystä jatkoin matkaani kohti korkeuksia ja mahtavia maisemanäköaloja. Tornista näkyi mm. kirkko...


... kuopuksen kotitalo...


...tuolla jossain kaukaisuudessa piippujen tällä puolen Kenkävero ja Mikkelipuisto...


... värikässeinäinen sairaala tavallisten talojen puristuksessa...



...ja tornin oma varjo.


Tornista näimme alapuolella olevan patsaan, jota laskeuduimme takaisin maan pinnalle katsomaan.


Mutta ei kyltissä kerrottu, miksi tämä alaston ukkeli patsastelee Naisvuorella. Onneksi kuitenkin Wikipedia tietää kertoa, että kyseessä on Johannes Haapasalon pronssiveistos Vaeltaja vuodelta 1920.


Sitten olikin jo aika suunnistaa kuopuksen luo kahvittelemaan ja koirien kanssa kotimatkalle. Se oli sellainen pikapistäytyminen naapurikaupungissa. Ei pöllömpi päivä!