Hiljennä tok, tää on Seinäjok'

Kaskisista autoilimme Lakeudelle. Maisemat tien molemmin puolit olivat sellaista aakeeta laakeeta, ettei idän ihminen voinut kuin ihmetellen katsella. Sanaleikki-ihmisenä olin valinnut meille Seinäjoelta majoituspaikaksi hotelin, jonka nimi on Lakeus. Mikään muu ei voinut tulla kysymykseenkään.

Mielessäni mietiskelin ajomatkan aikana, että miten nämä läntiset paikannimet oikein taipuvat. Jos ihminen on kotoisin Kaskisista, onko hän kaskislainen? Seinäjoen väki lienee seinäjokisia. Kuulostaa korvaani oikeammalta kuin seinäjokelaiset. Ja kun täältä parin yön jälkeen lähdemme, ajamme ohi Alavuden. Asuuko siellä alavutisia? Isojoella asuva postcrossig-tuttu kysyi, ajammeko reissullamme Isojoen kautta. Hän lienee isojokinen? Ihan meinasi pää mennä pyörälle moisen pohdinnan kanssa. Kun tottumattomaan korvaan nuo muodot kuulostavat kummilta, mutta en oikein keksi muutakaan muotoa. Olen niin kaukana kotoa, että kieli on vierasta, höh.

Samalla tulin pohtineeksi sitäkin, että tänä kesänä kuulin tai luin sellaisen väittämän, että Kaustinen on ainoa paikka, joka muuttuu monikoksi, kun sinne mennään eli mennään Kaustisille eikä Kaustiselle. Mutta eikös tuo Kaskinen toimi samoin? Olen ainakin ajatellut, että ajoimme Kaskisiin emmekä Kaskiseen. Olimme yötä Kaskisissa emmekä Kaskisessa.... Jos vielä vähän aikaa jatkan tätä, olen niin pyörryksissä, ettei loppujutun kirjoittamisesta tule yhtään mitään, joten lienee parasta siirtyä itse asiaan.

Paitsi että ennen kuin oikeasti siirryn itse asiaan, totean vielä, että oli niin ihanaa, kun paikallinen murre näkyi ja kuului. Tykkään murteista ja vaikka itse en osaa pohjanmaan kieltä, se kuulostaa korvaani kutkuttavan mukavalta. Ihan harmittaa, ettein tullut kuvanneeksi murteella kirjoitettuja tekstejä muistoksi itselle ja iloksi blogin lukijoille.

No niin. Lähdimme siis aamulla Kaskisista ja kohtalaisen ajomatkan jälkeen saavuimme Seinäjoelle. Täällä viettäisimme kaksi seuraavaa yötä Sokos Hotelli Lakeudessa. Ajatus oli, ettei joka kerran tarvitse lähteä kaikkine kimpsuineen tien päälle, vaan saadaan vähän rauhoittua ainaisesta majapaikan vaihtamisesta.

Olimme Seinäjoellä vähän jälkeen puolen päivän. Mitä tehdään ja mihin laitetaan auto parkkiin? Päätimme mennä kysymään hotellista, josko voisimme jättää auton sen parkkipaikalle. Sehän sopi. Tosin myös yöpyjät joutuivat maksamaan parkkimaksun, joka tuntui omituiselta... Onkohan käytäntö äskettäin muuttunut? Helsingissä lentokenttähotellien parkkipaikoille on ennen ainakin saanut auton parkkiin jopa lomamatkan ajaksi maksutta, kunhan yöpyy reissullansa vaikka yhdenkin yön kyseisessä hotellissa.

No, saimme auton pysäköityä ja huoneemmekin oli jo valmiina. Kivaa, saimme käydä viemässä sinne tavarat ja hengähtää hetken.

Mutta nälkähän meillä jo oli. Lähdimme etsimään ruokaa. Matkan varrella tuli vastaan Mannerheim.

Hei, tuolla on joku ostoskeskus! Sieltä varmaan löytyy ruokapaikkoja.

Torikeskuksessa näkyi heti viihtyisän näköinen lounaskahvila Herkkukontti. Astelimme katsomaan, mitä siellä oli tarjolla ja jäimme saman tien syömään. Tarjolla oli herkullista kotiruokaa, hyvät salaatit, ihana perunamuusi ja jotain maukasta lihaa, josta nyt emme enää kumpikaan muista tarkemmin, mitä se oli. Mutta voi että maistui!

Lounaaseen kuului jälkiruokakahvi, mutta koska vitriinit pullistelivat kaikenlaisia leivonnaisherkkuja, piti vielä ostaa kakkupala kahville kaveriksi. Massu oli kyllä jo täynnä, mutta kuten serkkuni sanoo, jälkiruokavatsa on erikseen.

Kylläisenä oli hyvä lähteä katselemaan Seinäjoen nähtävyyksiä. Erityisesti uusi kirjastorakennus kiinnosti... Joten askeleet suunnattiin kohti Aalto-keskusta.

Alvar Aalto on piirtänyt kaupunkiin niin kirkon, kirjaston, kaupungintalon kuin teatteritalonkin. Kirkko, Lakeuden risti, ja sen kellotapuli toimii hyvänä maamerkkinä. Meillä oli aikomus nousta kellotapuliin katselemaan maisemia, mutta se aie jäi toteuttamatta. Samoin jäi käymättä vanhassa kirjastossa, siinä Aallon piirtämässä. Se on suuri harmi, sillä samalla jäi näkemättä suuri Aalto-lasikokoelma, jossa olisi ollut yli 200 Aino ja Alvar Aallon suunnittelemaan lasiesinettä. Miten sitä olimmekaan niin reissuväsyneitä, ettei ajatukset päässä pysyneet tai ainakaan toiminnaksi jalostuneet.

Uusi kirjasto kiinnosti, sillä se on valmistunut samoihin aikoihin kuin Savonlinnan Joeli. Seinäjoella on vanhakin kirjasto edelleen käytössä. Vanha ja uusi yhdistyvät kätevästi yhdeksi kokonaisuudeksi maanalaista käytävää pitkin.

Uudessa kirjastossa yksi seinä on pelkkää lasia. Siitä heijastuu hauskasti vanha puoli tai toisessa kohdassa seisten Lakeuden risti.

Vähän möhkäleeltä se näyttää näin ulkopuolelta ja kauempaa, mutta kun sisään menee niin vau!

Riittää valoa ja avaruutta! Oleskelupaikkoja on riittävästi ja aineistollekin on tilaa.

Lastenosaston kirjahyllyt kätkevät sisäänsä hauskat oleskeluneliöt. Mikä mainio idea!

Oleskeluneliöt on sisustettu kekseliäästi. Seinässä voi uida kaloja tai katossa voi roikkua huopikkaita.

Aikuisten puoleltä löytyi monenlaisia lukupaikkoja. Tuolit houkuttelevat istahtamaan.

Nuorten osasto ja musiikkiosasto ovat maan alla, vierekkäin. Sinne laskeudutaan leveitä portaita pitkin. Portaat ovat myös oleskelupaikka, mukavat tyynyt houkuttelevat viihtymään.

Musiikkiosaston vieressä on myös näyttelytila. Siellä oli nyt Heli Kurikan näyttely Maan ja taivaan värillä. Nappasin kuvat teoksista, joiden aihe, värimaailma tai muotokieli miellytti minua eniten.

"Hetki omaa aikaa, 2017"

Taideannoksen jälkeen matka jatkui nuorten osastolle. Seinissä oli hauskoja oleskelulokeroita, jotka olivat yltä päältä karvaisiksi ja pehmeiksi sisustettuja.

Nämä portaat eivät konkreettisesti vie minnekään, mutta kuvainnollisesti valoa kohti... Kyseessä on kuitenkin hätäpoistumistie.

Löytyi yllätyskasseja, joiden sisältö on arvoitus... Se, että sisällön materiaaleilla on eri laina-aikoja, tekee ideasta vähän hankalan. Kai sitä mielellään palauttaisi kaiken kerralla, mutta uusimisissa on omat vaivansa, varsinkin jos ei ole verkkokirjaston tottunut käyttäjä.

Palatuspisteen vierestä löytyy tärkeät ovet. Aika hvyin ne kyllä tuohon seinään maastoutuvat...

Ylätasanteella on uutisalue, kahvio ja lehtivarasto.

Täällä on käytössä tämä mainio keksintö eli hubletit. Olisipa meidänkin kirjastolla varaa tähän palveluun! Laitteesta saa siis kirjastokortilla lainaksi tablettitietokoneen kirjaston tiloissa käytettäväksi. Käytön jälkeen telakka taas lataa laitteen ja tyhjentää sieltä asiakkaan selaushistorian. Nerokasta!

Kirjaston ilmoitustaululta löytyi kiinnostava ilmoitus... Meillä oli ylimääräistä aikaa tälle päivälle, joten jokiristeily saattaisi sopia ohjelmaan.

Ilmoitustaulun toisella puolella oli säilytyslokerot. Tämäkin oli mielestäni hieno idea ja tilankäytön maksimointia.

Koivet jo kivistivät kun astelimme ulos kirjastotalosta. Ulkopuolella oli niin karkkiväriset polkupyörät parkissa, että ne oli heti ikuistettava filmille. Siis muistikortille.

Siellä se on, Lakeuden risti. Eikä yhtään päähän pätkähtänyt, että nyt olisi voinut sinne torniin kavuta.

Vielä pari kuvaa uuden kirjaston ikkunaseinästä. Että varmasti riittää.

Iltapäivän ratoksi pistäydyimme parilla kirpparilla, Lakeuden Shoppiksella ja Ykkösbasaarissa. Suuria löytöjä ei tehty, mutta jotain pientä kuitenkin. Kuvia ei ole, ehkä myöhemmin... Minulta jo toivottiin kuvallista todistusaineistoa Tapion kaupan ostoksista, että ehkä tässä joutuu jonkun ostospostauksen lopuksi tekemään.

Kirjaston ilmoitustaulun mainos toimi ja niin napotimme illalla jokilaivan penkissä risteilyllä. Maisemissa ei kummaa katseltavaa ollut, mutta oppaanamme toiminut kippari osasi kertoa ympäristöstä ja paikkakunnasta niin mainiosti, että jo sen takia kannatti risteilylle lähteä. Ai niin, ja harmaahaikara nähtiin ja yritetiin päästä sen verran lähelle, että kuvia olisi saatu. Lintu ei ollut poseeraustuulella joten se pyrähti sitä mukaa kauemmas mitä lähemmäs me yritimme. Piti  luovuttaa ja jättää kuvat ottamatta.

Muistaakseni kahdeksan sillan ali lipui aluksemme.

Siltojen alla oli nähtävissä paikallista graffititaidetta.

Maitohorsma on Etelä-Pohjanmaan maakuntakukka. Tämän kuultuani piti käydä pohtimaan, mikä on meidän alueen maakuntakukka ja ajattelin, että sen täytyy olla lumme. Tarkistus netistä ja laji täsmentyi: Etelä-Savon  maakuntakukka on pohjanlumme.

Joella liikkui myös melojia. Ja ihan keskellä väylää... Saivat kyllä meloihin vauhtia, kun kippari pikkuisen käytti laivan tööttiä.

Risteilylaivamme lähti ja palasi paikalleen ankkuroidun laivaravintolan viereltä. Tämä Joella-ravintola on tullut Seinäjoelle Savonlinnasta neljä vuotta sitten. Mielenkiintoinen yksityiskohta näin savonlinnalaisen korviin...

Matkallamme ohitimme myös joelle asennetun suihkulähteen. Onneksi se ei ollut kieppuvainen vaan vesi suihkusi koko ajan toiselle puolelle ja me selvisimme ilman kastumista. Tosin emme hytillisessä paatissa olisi kastuneet, vaikka vettä olisi satanut...

Kun lähestyimme kotilaituria, sain vielä paremman kuvan Joella-laivasta.

Paluumatkalla hotellille oli aikaa ottaa vielä muutama kuva matkan varrelta. Tällainen tyttöpatsas kumarteli pienen lähteen äärellä. Löysin Internetistä tiedon, että patsas on seinäjokelaisen (! ei siis seinäjokisen!) Jussi Koivusalon paimentyttö vuodelta 1963. Seinäjoen Yksityisyrittäjät ja Yrittäjänaiset luovuttivat patsaan tuolloin kaupungille.

Samalla löytyi tieto, että Seinäjoella olisi ollut ihan kartta neljän kilometrin patsaskierrosta varten. Voihan... jäi tuo kierros tekemättä ja kuvissani esiintyy siis vain Mannerheim, paimentyttö ja seuraavien kuvien Cityhirvi.

Cityhirvi on Samuli Alosen suunnittelema teos ja sen on tullut Seinäjoelle 2014. Patsas painaa 500 kg, kuten oikeakin hirvi voi painaa. Tämä hirvi tosin on tehty säänkestävästä teräksestä ja aikaa myöten sen pinta syöpyy ruosteenkaltaiseksi.

Läheisellä aukiolla kasvoi suuri kukka. Tästä ei ole enempää tietoa, tai en sitä ainakaan onnistunut löytämään.

Patikoinnin päätteeksi painoimme päämme tyynyyn. Ruoto oli jo kovin väsynyt, mutta mieli ei heti malttanut asettua. Seuraavaksi päiväksi meillä oli mielessä taas uudet kujeet... Näin jälkikäteen ajatellen Seinäjoella olisi pitänyt viivähtää vähän kauemmin. Nyt paikan nähtäyydet jäivät aivan liian vähälle katselulle. Pitääköhän sinne suunnistaa joskus uudelleen?