Lapua hemmottelee matkailijaa

Yksi syy siihen, että kiirehdimme pois Kauhavalta, oli se, että teki taas mieli murkinaa. Etukäteen Internetissä seikkaillessani olin löytänyt Lapualta leipomon, jonka nimi on Hyväskä.

"Hyväskää sanana on pohjalaasta murretta ja tua miälehen ajatuksen, että on jotakin torella hyvää."

Eihän tällaista voi jättää testaamatta! Lounaana olisi ollut hernekeittoa ja kropsua, mutta se ei setää houkutellut. Siispä siirsimme nälkää kahvilla ja leivonnaisella. Olipa herkkujen herkku!

Viereisellä kadulla oli toinen Lapuan kohteemme eli Leipurin putiikki. Kuten Lankavalta, olin täältäkin tehnyt verkko-ostoksia, mutta nyt oli tilaisuuden tullen oiva sauma piipahtaa putiikissa ihan livenä. Olihan siellä houkutuksia ja poistuin putiikista mukanani muovipussillinen muffinivuokia, tyllia, kakkupahveja, pursotuspusseja ja muita leipurille tuiki tarpeellisia tavaroita.

Seuraavana tutustumislistallamme oli kulttuurikeskus Vanha Paukku, joka on perustettu Lapuan Patruunatehtaan vanhoihin tehdaskiinteistöihin. Samassa paikassa toimii niin kirjasto kuin museotkin, kansalaisopisto, elokuvateatteri, myymälöitä jne. Kesäisin Paukun vierestä pääsisi jokilaivaristeilylle, mutta meille riitti yksi risteily tälle retkelle.

Lapuan kankureiden myymälän edessä oli ihanat kukkaistutukset.

Mutta mehän halusimme ensin kirjastoon!

Naulakoiden jälkeisellä vessakäytävällä oli peilit molemmissa päissä, joten käytävä näytti julmetun pitkältä.

Vessakopissa joku ei ollut pystynyt pidättelemään vaan oli purskauttanut seinälle kirjallisen tuotoksen. Ihan hyvä ajatus kyllä.

Ennen kirjastoon tutustumista kurkistimme Patruunagalleriaan, jossa oli Yhteinen lahja -näyttely. Otin taas kuvia niistä töistä, jotka miellyttivät omaa silmää. Valitettavasti en tiedä, kuka näissä oli taitelijana, Hanna Keltto-Koski, Annamari Manninen, Henri Koski, Sallamaaria Koski tai Minnatuulia Koski.

Taideannoksen jälkeen oli vuorossa tutustuminen Lapuan kirjastoon. Nerokkaasti oli käytetty hyödyksi vanhaa rakennusta ja saatu tiloja rakentamalla osittain toinen kerros korkeaan tilaan.

Näitä alastomia naisia patsasteli pihalla kaksi ja tänne sisällekin oli riittänyt yksi. Yritin etsiskellä patsaista lisätietoa, mutta en onnistunut löytämään.

Ihmettelin vähän tiiliseinien välisille hyllyille asetettuja ikivanhoja kirjoja, mutta hetken päästä mysteeri selvisi. Kyseessä oli Patruunatehtaan kirjakokoelma.

Parvelta oli hyvä näkyvyys alakerrokseen.

Kirjaston vieressä samassa rakennuksessa on ravintola Iso Prässi ja sielläkin oli päivän lounaana hernekeittoa. Vieläkään en päässyt syömään, mutta pääsin Lapuan Patruunatehtaan museoon. Aseet ja sodat ovat minun mielenkiintolistani loppupäässä, tai eivät oikeastaan listalla ollenkaan... Mutta pitihän tänne mennä, kun kerran oli sopiva tilaisuus. Ja siksikin, että yksi mieleenpainuvimmista tapauksista lapsuudessani oli, kun patruunatehtaalla tapahtui tuhoisa räjähdys, jossa kuoli 40 tehtaan työntekijää, 35 heistä naisia ja jonkun äitejä. Onnettomuuden sattuessa olin 8-vuotias, mutta se järkytti syvästi.

Välillä harhauduin pois patruunatehtaan museosta valokuvausmuseon puolelle. Siellä oli paljon leppoisampi tunnelma.

Palasin takaisin Patruunatehtaan museoon ja olin heti silmäkkäin musertavan surullisen valokuvan kanssa. Mustavalkoisessa kuvassa on 40 arkkua.

Lehtileikkeistä lueskelin sitä surua ja murhetta, jonka onnettomuus sai perheissä aikaan. Monta lasta jäi äidittömäksi tai isättömäksi, yhdessäkin perheessä räjähdys tappoi sekä isän että mummon.

Tällaisesta laitteesta koko tragedia alkoi. Yksi kipinä ja yläpuollella ollut ruuti syttyi, räjähdys levisi muille koneille ja tuho oli siinä.

Piti päästä pois surullisesti näyttelystä ja pinkaisimme ulos. Siellä oli siis näitä naispatsaita.

Oli siellä Lapuanjokikin.

Paukun Puotiin halusin.

Samalla voisin katsastaa Heikki Mäki-Tuurin taidenäyttelyn.

Taidenäyttelyyn oli vapaa pääsy. Työt olivat todella värikylläisiä ja niissä oli omanlaistaan huumoria. Ei oikein kolahtanut.

Leipäjono (2015) oli yksi sellainen, josta tykkäsin,

... ja Juustonpaistaja (2014) oli suosikkini.

Nyt oli niin nälkä, että ruokapaikka oli löydettävä. Päädyimme ravintolaan nimeltä Marian Talli, josta lounastajat olivat juuri poistuneet ja illan hulinat eivät vielä olleet alkaneet. Saimme ruokailla lasitetulla terassilla ihan omassa rauhassa. Samalla ihailin terassin valtavia petunia-amppeleita.

Otin ruokajuomaksi vettä ja sain sitä kokonaisen kannullisen. Ihanan raikasta ja kylmää!

Ruoaksi päädyin tilaamaan naudan maksaa ja paistettua sipulia lohkoperunoilla. Oli muuten hyvää! Vähän arvelutti, sillä maksa voi olla herkkujen herkku, mutta jos kokki ei osaa valmistaa sitä kunnolla, tuloksena voi olla kuiva kengänpohja. Nyt oli kokilla homma hanskassa!

Ruokailun jälkeen houkuttelin sedän vielä kanssani Jokilaakson matkailupuutarhaan. Siitä olin lukenut niin monesta esitteestä, että olihan puutarha nähtävä ihan omin silmin. Hieno paikka, Lapualla osataan!

Naureskelimme näille vetkuloille kuusille kunnes luin kyltistä, että ne ovat surukuusia. Ei niissä sitten mitään nauramista ollutkaan. Tosin murheelle ja surulle ei saan nauraa!

Alueella on ennen toiminut Lapuan emäntäkoulu, joten rakennuksiet henkivät edelleen koulumaista omaleimaisuutta. Puutarha on perustettu vuosituhannen vaihteessa ja alueelle on aikojen saatossa istutettu tuhansia kasveja.

Kahvilakin alueella olisi ollut, mutta meillä ei nyt ollut kahviaika.

Ihastelimme vain kekseliäitä istutuksia ja muita somisteita.

Veikeitä jäniksiä! Näitä minäkin huolisin kasvimaalleni.

Puutarhan laidalla oli aitauksissa lampaita, kanoja ja kaneja. Kanit vain makasivat liikahtamatta, joten niistä ei kuvia saanut. Helpoimmin ikuistettavia olivat nämä lampaat, sillä kanat olivat verkon takana niin, ettei kunnon kuvia saanut millään.

Yritin kuitenkin saada kanoista kuvia, sillä en ikinä ennen ole nähnyt näin villaisia kotkoja. Näytti kuin niillä olisi ollut yllään mohairvillapaita eikä sulkapeitettä ollenkaan.

Vähän matkan päässä eläimistä oli linnunpönttöjen kokoontumisajot.

Kuljimme kappaleen matkaa pitkin Lapuanjoen vartta ja seurasimme sorsanuorukaisten kisailua virrassa.

Hetken päästä törmäsimme vallan hupaisaan näkyyn! Mummo kukkakylvyssä!

Vaatteet on ripustettu "seinälle".

Huh, onpa meillä ollut pitkä päivä! Vähitellen aloimme hivuttautua kohti autoa.

Olimme jo ajaneet jonkin matkaa kohti Seinäjokea, kun muistimme, että olimme saaneet vihjeen käydä Simpsiön näkötornissa. Ei kun auto ympäri ja takaisin! Pitihän meidän Simpsiöllä käydä!

179 askelmaa myöhemmin...

Huh, tämän kiipeilyn jälkeen olimme jo ihan kypsiä palaamaan hotellille huilaamaan. Seuraavana päivänä meitä odottivat jälleen uudet seikkailut.