Kakkuja kalamiehelle

Ystäväni, joka on myös työkaverini, kyseli jokin aika sitten varovaisesti, josko voisin pari kakkua tehdä... Hänen puolisonsa kun täyttäisi pyöreitä vuosia ja juhlat olivat tulossa. Toiveena oli, että kakkujen koristelussa olisi jotain sankarista itsestään, mutta ei liian krumeluurista, joten kalamiehelle tuli suht' simppelit kalastusaiheiset kakut. 

Loman jälkeisellä viikolla siis olin töiden ohella hoitomummona kuopuksen koirille, kastelin omien puutarhalaitosteni lisäksi naapurin kukkaset ja kasvit ja suunnittelin ja toteutin neljä kakkua juhliin. Ei ollut aikaa tehdä koekakkuja tai koekoristeluja, joten kaiken piti mennä nappiin ensiyrittämällä.

Ihan en ollut tyytyväinen koristeluihin, olisin halunnut niistä hiotummat, sirommat ja taiteellisemmat. Mutta näillä mentiin.

Kaikissa kermakakuissa on gluteeniton sokerikakkupohja, jonka kostutin omenamehulla.

Verkkoidea tuli ystävältäni. Se toteutui näin pursotuksin, mutta vaikka kuinka yritin saada hoikkia säikeitä aikaiseksi, ei kerma siihen taipunut.

Tähän tuli kahteen väliin täytteeksi ohut kerros omenamarmeladia ja omenamousse. Mousseja olen tehnyt vaikka mistä marjoista ja hedelmistä, mutta en aiemmin omenasoseesta, ja olin hieman huolissani, onko tällainen juhlakakku oikea paikka kokeiluun. Mutta kun maiston moussea, oli mennä kieli mukana mahaan saakka ja uskalsin laittaa tehdyn massan kakun väliin.

Mousseen tuli (Kinuskikissan ohjeella)

4 dl kuohukermaa
4 rkl sokeria
4 dl sokeroitua omenasosetta
200 g Philadephia-tuorejuustoa
1 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkasin kerman vaahdoksi ja lisäsin muut aineet. Sekoitin hyvin ja levittelin täytteen kakkulevyille väli kerrrallaan. Simppeliä!

Moussekakut kokoan aina kakkurinkulan väliin ja annan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kaksi muuta kakkua olivat kuin kaksoset. Täytteenä oli omenasosetta ja kermavaahtoa. Pinnalla pomppi ihan oikea ongenkoho ja kerman pintaan yritin saada aikaiseksi veden pinnalla näkyvät aallot, jotka kohon liike saa aikaan.

Kaiken varalta, jos kermakakut eivät riittäisikään, oli vielä mustikkajuustokakku. Tämän tein yhdistelemällä kahta reseptiä. Muistaakseni jotakuinkin näin:

200 gr Digestive-keksejä
100 gr voita

8 liivatelehteä
0,5 dl mustikkamehua
4 dl kuohukermaa
4 dl mustikkasurvosta
1 dl sokeria
2 prk (á 200 g) Viola vaniljatuorejuustoa

Murustin keksit monitoimikoneella jauhoksi. Sulatin rasvan ja sekoitin keksinmurut siihen. Painelin seoksen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Ei kannata painella liian tiiviiksi, tai pohjaa on vaikea leikata.

Vuoan voi laittaa täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin.

Laitoin liivatelehdet kylmään veteen.
Vatkasin kerman vaahdoksi, lisäsin tuorejuustot ja sokerin ja sekoitin tasaiseksi. Lisäsin mustikkasurvoksen ja taas sekoitin.

Kuumensin mustikkamehun kiehuvaksi, puristin liivatelehdet ja liuotin ne mehuun. Valutin nesteen ohuena nauhana taikinaan koko ajan vatkaten.

Kaadoin massan vuokaan ja laitoin koko komeuden yön ajaksi jääkaappiin hyytymään.

Aamulla levittelin massan päälle reilusti tuoreita mustikoita. Liotin 3 liivatelehteä kylmässä vedessä (n. 10 min) ja liuotin ne kolmeen desiin kiehuvan kuumaa mustikkamehua. Tämän liemen lusikoin varovaisesti mustikoiden päälle. Harmi vain, että vuokani oli liian matala ja melkein kaikki hyytelömehut ennättivät valua vuoan reunaa alas ennen kuin kerkesivät hyytyä mustikoiden ympärille. Eli lopulta kakku oli eri näköinen kuin olin ajatellut, mutta onneksi sitä ei kukaan muu tiennyt...

Mustikkakakkutarpeita jäi vähän yli, joten saimme sedän kanssa kerrankin jälkiruokaa sunnuntaiaterian päätteeksi.

Leipuriminäni on nykyisin hyvin epävarma osaamisestaan. Mutta onneksi kakut kuulema maistuivat!