Johan oli Helvetinkolu

Ensimmäiselle reissupäivälle meillä oli suunnitelmissa vielä tutustuminen Helvetinjärven kansallispuistoon. Se sijaitsee Ruoveden kunnan alueella ja on perustettu vuonna 1982. Tämä kansallispuisto on tunnettu rotkolaaksoistaan ja mekin halusimme nähdä ja kokea Helvetinkolun, sen niistä tunnetuimman. Olinhan jo blogisiskon päivityksestä viime syksyltä saanut kipinän.

Matkanteko sujui sen verran verkkaan, että kävimme pohtimaan, että pitäisikö meidän mennä vain sille lyhyemmälle kierrokselle (Helvetistä itään) suunnittelemamme pidemmän Haukanhieta-Helvetinkolu -lenkin sijaan. Mutta koska käytimme Googlen navigointiohjelmaa, jouduimme vähän sieltä tännepäin eli lähemmäs Haukanhietaa kuin Kankimäkeä, josta lyhyempi lenkki olisi lähtenyt. Lisätunti autossa ei houkutellut, joten kohtalo päätti puolestamme, että teemme edestakaisen matkan Haukanhiedasta Helvetinkolulle ja takaisin. Opastus alkumatkasta oli miltei olematon, mutta matkaan päästiin sentään.

Sinne korpikuusten keskelle askelsimme pitkin toistaiseksi helppokulkuista polkua.

Kesäloma on vasta aluillaan, mutta syksyn merkkejä on jo ilmassa ja maassa.

Kansallispuistojen alueella voi nähdä monenlaisia omituisuuksia puiden rungoillaja lahoja kantoja keskellä kulkuväylää.

Tämä tuntui olevan todella suosittu reitti, sillä muita liikkujia nähtiin vähän väliä. Oli vastaantulijoita, ohittajia ja ohitettavia. Sitten pari tällaista hämäräperäistä tyyppiä..

Kukkuu!

Alkumatkan helppokulkuisuus oli silmänlumetta. Kiviä ja juurakoita oli polulla sen verran runsaasti, että oli syytä pitää katse polussa ettei tapahtuisi hallitsematonta lankeemusta.

Hetkittäin helpotti ja voi kulkeissaankin ihailla ympäröivää maisemaa.

Portaita reitille mahtui paljon. Tällaisia ihmisen rakentamia rappusia laskettiin noin 700, lisäksi oli luonnon muovaamat askelmat monin paikoin. Ne kun kulki edestakaisin, sai kunnon porrastreenin.

Märempien paikkojen yli vei pitkospuut.

On hyvin suotavaa nähdä suota reissuillaan. Se sopii suomalaiseen mielenmaisemaan ja varsinkin silloin, kun löytyy lakan lehtiä. Marjoja ei näkynyt nyt.

Reissuhansa hukassa? Vai onko hanskakin kesäreissulla?

Sitten iski kahvihampaan kolotus. Onneksi oli helpotusta mukana.

Tankkauksen jälkeen jaksoimme hyvin jatkaa matkaa.

Oo, nyt löytyi hieno suo!

Vielä on 2,4 kilometriä tallusteltavaa jäljellä ennen kuin olemme nähtävyyden äärellä. Ja sitten sama matka takaisin... Ei siis auta jäädä tähän hämmästelemään vaan on laitettava lapikasta toisen eteen!

Reitin varrelta löytyi minikokoinen kummakivi, Ruokojärvellä on isompi ja ihmeellisempi.

Yhtäkkiä huomasimme olevamme perillä! Sitten piti käydä arpomaan, voiko rotkoon ollenkaan mennä. Reitti näytti erittäin haastavalta kulkea.

 

Piti käydä näköalapaikalla sulattelemassa ajatusta.

Minä vain halusin rotkoon... Kun kerran oli tänne saakka tultu, niin ei kai sitä jätettäisi koluamatta. Setä antoi periksi ja lähti menemään edeltä.

Välillä piti edetä pyllyllään (hallitusti), mutta niin vain selätimme kolun louhikon! Jee, mikä voittajafiilis! (Oli siellä porukoita, jotka kapusivat rotkon alhaalta ylös, mutta niin hurjia me emme sentään olleet.

Wikipedia kertoo, että Helvetinkolu on 40 metriä pitkä, 38 metriä korkea ja vain pari metriä leveä sola, joka laskee jyrkästi Ison Helvetinjärven rantaan. Oli se vaikuttava nähtävyys.

Järven vastarannalla kasvoi lumpeita, joita yritin epätoivoisesti saada valokuvattua.

Lähirannan ulpukat asettuivat kuvaan paljon helpommin.

Päivätuvalla pidimme pienen tauon ennen paluumatkaa, mutta sisälle tupaan emme tohtineet mennä. Eikä ollut tarvettakaan.

Paluumatkalle pistin kameran reppuun ja juoksimme takaisin autolle huomattavasti vikkelämmin kuin menomatka oli sujunut. Mutta mielessä poltteli saapuminen majapaikkaamme, jonne ei ihan yömyöhällä kehtaisi mennä. Autolle saapuessa mustista vaelluskengistäni oli tullut harmaat.

Navigaattori ajatti meitä ihmeellisiä pikkuteitä pitkin yöpaikkaamme. Pääsimme siellä saunaan ja uimaan järveen, jonka nimi oli Keskinen. Saunan löylyt olivat ihanan pehmeät ja leppeät ja järven vesi kuin linnunmaitoa. Virkisti ihmeesti ja teki niin hyvää patikoinnin päätteeksi. Iltapalaksi herkuttelimme makoisalla kinkkupiirakalla ja jo vain uni maittoi, kun sai pään tyynyyn. Näinkö unta menneen päivän tapahtumista vai seuraavan päivän seikkailuista? Sitä en tiedä itsekään.