Sunnuntaihuvit

Aika autuasta oli herätä eilisaamuun tietäen, että oli kokonainen päivä aikaa tehdä mitä huvittaisi. Tai no, edellisenä päivänä kesken jäänyt ikkunanpesu-urakka toki pitäisi saattaa päätökseen, mutta tapahtuisiko se loppujen lopuksi tänään vai vasta joskus hamassa tulevaisuudessa, sitäkin voi harkita ihan keskenään.

Heräilin rauhassa, nautiskelin Itä-Savon kaverina aamupalaa, kipaisin alakerrassa lastaamassa pyykkärin työhönsä ja palasin istuksimaan nojatuoliin matonvirkkauksen kimppuun. Työ edistyi isolla koukulla nopeasti, mutta hieman huolestuttavasti. Koska tein mattoani eri kuteesta kuin ohje käski, ympyräni alkoi muodostua kupiksi. No, hätähän ei ole tämän näköinen, lisäsin pylväitä kerroksiin oman pään mukaan. Välillä asettelin matontekelettä lattialle ja tarkastelin työn edistymistä. (Ja lopulta illalla viime töikseni purin innolla virkkaamani kerrokset. Olin kuitenkin lisännyt silmukoita liikaa ja työn edistyessä se alkoi kupruilla aina vain enemmän. Näin toimien ei kyllä tekeminen lopu! Kaksi ja puoli kerää eli kaksi ja puoli kiloa Lilliä oli turhaan ensin virkattu ja sitten purettu... Oppia ikä kaikki ja parempi purkaa kuin sinnitellen tehdä loppuun saakka ja sitten harmitella joka päivä vähän-sinne-päin-mattoa.)

Kun kello kerkesi yhdeksään, hyppäsin pyörälle ja polkaisin katsomaan, oliko torin kirppikselle jaksanut myyjiä vyöräytyä. Olihan siellä jokunen jo pöytiensä takana päivystämässä. Lisää innokkaita kauppiaita valui paikalle edelleen... Ei oltu jaksettu anivarhain nousta myyntityöhön. Vaan hyvin ennätti paikalle myöhemminkin, eivät kaikki ostajatkaan olleet varhaisia lintuja.

Oikeastaan lähdin torille ihan asian perästä katsastamaan, josko joku olisi luopumassa mikroaaltouunistaan tai blenderistään. Kuopuksen huushollissa olisi sellaisille kapistuksille käyttöä. Etsimääni en löytänyt, mutta monta muuta iloista asiaa kyllä.

Pöytien takana seisoi monta tuttua ja vaelteleminen pysähtyi vähän väliä, kun piti jäädä turisemaan. Kun olin torialueen syynännyt jo pariin kertaan ja löytänyt repullisen aarteita, törmäsin kummitätiini. Tokihan sitä piti mennä yhdessä kahville! Täti viisaana naisena popsi ihan lihalörtsyn kaikilla maustella.

Itse herkuttelin tuoreella munkkirinkelillä.

Kahviteltuamme lähdimme kummin kanssa eri matkoihin. Itse suunnistin määrätietoisesti kohti polkupyörää ja täti jäi katselemaan kirppispöytiä. En ehtinyt pyörälle saakka, kun työkaveri käveli vastaan. Koska oli ihana aurinkoinen kevätpäivä eikä oikeastaan kiirettä minnekään, päätimme mennä toviksi istuskelemaan Lippakioskille ja herkuttelemaan pehmiksellä.

Kotona tein inventaarion löydöistäni.

Pellavainen tyyny, jonka sisällä upouusi sisätyyny 5 €, pienen herrasmiehen puku 2 €.

Turkoosin sininen painava lasimaljakko 1 €, turkoosi virkattu kori 1 €, Pentikin turkoosi ja roosa juomalasi 1 €/kpl, kirjavat puupuikot nro 4 (uudet, otin ne pois paketistaan kuvauksen ajaksi) 3 € ja veikeä koristepupu 0,50 €. Alimmaisena kunnon palanen Marimekon Siirtolapuutaha -kangasta 10 €.

Desigualin hame kaupanpäällisinä... kokoa S. "Kyllähän tämä sinulle mahtuu! Kato nyt, miten paljon venyy!"

No joo. Mahtuu. Eri asia, miltä se näyttää...

Ihanan pehmeä ja ylellisen tuntuinen esmaran t-paita 6 € (joo, kipurajoilla, mutta kun oli niin minun värinen...) ja aivan mielettömän mukava ja minun näköiseni turkoosi Saaga-tunika 6 €.

Löytöihini tyytyväisenä jaksoin jatkaa kotona ikkunoiden pesemistä. Nyt olen onnellisesti voiton puolella työssä. Pesemättä on enää alakerran pikku ikkunat ja esikoisen huoneen ja eteisen ikkunat. Esikoisen huoneessa on ikkunainsinöörille sattunut pahimman luokan suunnittelumoka. Siellä pitää melkein koko kalustus siirtää pois paikoiltaan, että reunimmaisen räppänän saa avattua. Siksi päätin ottaa koko huoneen siivouksen erilliseksi urakaksi lähiaikoina.

Eteisen ikkunoiden pesuun tuo mukavan mausteensa alakertaan menevät rappuset... Ikkunat avautuvat kuilun päälle. Jos niitä aikoo puunata, portaikkoon on rakennettava tukeva teline. Viime vuonna possakka tehtiin ennen kuopuksen ylioppilasjuhlia, joten tänä vuonna taidamme laistaa tuon työn ja siirtää sen ensi kevääseen.

Iltapäivä oli jo pitkällä kun soittelin uuteen kotiin muuttaneelle serkulle, jotta saisiko heille mennä tupatarkastukselle. Luvan saatuani hyppäsin jälleen pyörän selkään ja aloin polkea. Toki piti matkan varrella hakea kaupasta vähän suolaa ja leipää, sehän on perinteinen vieminen uuteen osoitteeseen muuttaneille. Menomatkalla vauhti pysyi lennokkaana melkein itsestään ja keskityin niin määränpäähäni pääsemiseen, etten juuri maisemia tai tienvarsien väriläiskiä katsellut. Matkaa kertyi noin 23 kilometriä ja aikaa meni matkantekoon vajaa tunti.

Määränpäästä löytyi kiva talo, valtaisa tontti ja paljon tekemistä serkulle ja apujoukoille. Tulossa on keittiöremonttia ja sen sellaista, joten aikamoisen työleirin serkku miehineen itselleen osti. Talossa oli mukavasti tilaa ja kunhan muutto ja remontti ovat valmistuneet, siitä tulee ihana ja sympaattinen koti pienelle perheelle. Talon hyvä henki oli jo nyt niin selvästi aistittavissa.

Melkein heti saavuttuani pääsin ruokapöytään maistelemaan kauan ja hartaasti leivinuunissa hautunutta lihaperunapataa ja serkun herkullista tomaattisalaattia. En edes tiennyt olevani nälkäinen, mutta kylläpä ruoka maistui! Kahvittelimme vielä jälkiruuaksi ja sitten olikin minun aika lähteä polkemaan kotia kohti.

Nyt älysin jo katsella ympärillenikin. Ehkä siksi, että vastassa oli enemmän ylämäkiä tai ainakin siltä tuntui. Välillä piti pysähtyä kuvaamaan ojan pohjalla loistaneita rentukoita.

Paluumatkaan tuhraantui aikaa vähän reilun tunnin verran. Johtuiko hitaampi vauhti kuvaustauoista, ylämäistä vai pyöräilijän väsymisestä, tiedä häntä... Väsy ei tuntunut missään, mutta voihan se olla piilouupumustakin. Niin tai näin, hyvillä mielin fillaroitsin kohti auringonlaskua, joka aurinkolasien läpi näytti ihan erilaiselta kuin ilman tummennusta.