Lähiluonnossa porukkapatikalla

Viikolla osui paikallisesta aviisista silmiini useampaan otteeseen ilmoituksia ja juttuja Itä-Savon luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämästä opastetusta retkestä Kaijansuolle sunnuntaina. Asia kiinnosti niin paljon, että googletin Kaijansuon. Upeimmat kuvat löytyivät kuitenkin 100 luontohelmeä -sivustolta. Mahtaisi olla mielenkiintoinen paikka!

Koska kevät on ollut tähän saakka oikullinen eikä luontoretkeily mahdollisesti räntäsateessa napannut yhtään, pallottelin lähtemistäni entten tentten teelika mentten vielä lauantainakin. Illalla olin jo jokseenkin varma, etten viitsi lähteä. Tällainen edestakaisin vatkaaminen onnistui hyvin, sillä olin päättänyt lähteä pyöräilevän joukkion mukana, jos siis lähtisin. Autokyytiläisten piti ilmoittautua viimeistään perjantaina.

Sunnuntaina heräsin hyvin levänneenä jo varhain. Sää näytti viimeaikaisiin keleihin nähden vallan mainiolta. Lämmin ei ollut, mutta taivas oli seesteisen sateeton ja ihan kuin aurinko olisi raivannut pikkuhiljaa tietään pilviverhon läpi. Lähtisin!!

Pukeutuminen tuotti päänvaivaa. Polkiessa ja patikoidessa tulisi helposti hikikuuma ja se on tuskallista. Paikallaan ollen taas viileä kevättuuli helposti hytisyttää. Paleleminen on kamalaa. Siis sukkahousut fleecevuoristen ulkoiluhousujen alle, pitkähihainen teeppari tuulenpitävän ulkoilutakin alle ja lämmin fleecetakki reppuun. Pipo päähän kypärän alle ja hanskat käsiin. Jaloissa vaelluskengät. Näillä mentiin ja näillä pärjättiin. Fleeceä sai pukea ja riisua tilanteiden vaihdellessa, mutta se ei iso ongelma ollut.

Pyöräilijät lähtivät polkemaan Prismalta yhdentoista kieppeillä. Oppaan lisäksi meitä ilmestyi paikalle 6 reipasta fillaroitsijaa. Pääosin ajoimme pitkin kestopäällysteitä, mutta loppumatkalla seikkailimme pienillä hiekka- ja peltoteillä niin, että lopulta olin ihan pyörällä päästäni. Onneksi toiset tiesivät, minne piti mennä.

Olimme perillä siellä pisteessä, jossa meidän piti yhyttää autoilijat jo hieman ennen kahtatoista. Autosaattue Prismalta lähti tulemaan vasta kahdeltatoista, joten meille jäi kotvanen aikaa odotella. Porukka lisääntyi huimasti autollisten saavuttua, sillä paikalle pelmahti kymmenen autolastillista väkeä.

Kun kaikki olivat paikalla, lähdimme matkaan.

Etukäteisilmoittelussa oli kerrottu, että Kaijansuo on yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden sadasta luontohelmikohteesta ja että tähän vaikuttavaan suoluontoon pääsisimme opastetusti tutustumaan. Retken edetessä tulin todenneeksi, että hippusen harhaanjohtava oli ilmoittelu ollut. Luontopolku kulki pitkin Kaijanharjua ja maisemat olivat hienot. Suo vilkkui puiden välistä, mutta mitenkään erityisesti emme liikkuneet suolla eivätkä retken vetäjät meille mitään kasveja, lintuja  tai muita luonnon erityiskohteita esitelleet. Jokainen sai kulkea polkua ihan omaan tahtiinsa ja ihmetellä itsekseen, jos jotain ihmeteltävää huomasi.

Varhaiskeväinen ja myöhäissyksyinen luonto on kuvaajalle haaste. Kuvauskohteita joutuu ihan oikeasti etsiskelemään. Enimmäkseen on niin harmaata ja ankeaa, ettei perustavallisessa metsässä mitään ikuistamisen aihetta ole. Jotain ihmeellistä tai hienoa sentään polun varrelta löytyi.

Oli meitä retkellä ihan mukava joukko. Kuljin porukan keskivaiheilla, joten takanani oli suunnilleen saman verran sakkia.

Vielä oli suolla ja Kaijanlammessa jäätä.

Polun varrelta voi bongata vaikka sarvipään pääkalloa muistuttavan kannon.

Jos polulle oli kaatunut puu, joku ystävällinen sielu oli esteen käynyt raivaamassa pois edestä.

Kaijanlammen pinnassa leikki auringonsäde. Päivästä oli kuin olikin tullut mitä hienoin kevätpäivä.

Hämmentävän hiljaista oli metsässä, pikkulintujen konsertoinnissa tuntui olevan tauko. Kaijanlammella sentään näkyi pari kuikkaa kaukaisuudessa uiskentelemassa. Onneksi mukana oli kameran kittiobjektiivin lisäksi vähän kantavampikin putki. Tosin ei senkään ulottuvuus ihan lintuihin asti yltänyt, mutta kuvankäsittelyllä sai rajattua ylimääräisen järviluonnon vähemmäksi ja linnut enemmän keskipisteeksi. Tarkkuushan siinä kärsii, mutta ei anneta sen häiritä.

Kyllä metsässä sitten on kaunista!

Aurinko loisti taivaalla ja peilautui kiehtovasti suo-ojassa sekä suonsilmäkkeissä.

Suonsilmäkkeen jäähyhmäisessä vedessä on sydämellinen ulkovalo.

Retkeläisillä oli mukana neljä koiraa, joista pienin oli vielä ihan pikkuinen pentu. Tämäkin karvainen kaveri jaksoi omin jaloin kipittää koko neljän kilometrin mittaisen luontopolun.

Kaijanlammen laavulta rantaan on kivenheiton matka. Kukaan ei tainnut haluta uimaan, mutta olisi se vähän haasteellista ollutkin, sillä jää oli vielä laiturin vieressä niin paksua, että siinä voi kävellä.

Yhdistys tarjosi retkeläisille makkarat ja leipäjuustot. Tarkoitus oli ollut keitellä myös nokipannukahvit, mutta mukit olivat unohtuneet pois matkasta. Minulla olisi ollut repussa mukana uudistamista odottava tuliterä pahkakuksani, mutta ei yhdestä kupista iloa olisi ollut koko sakille.

Paluumatkalla pyöräilimme toista reittiä ja matkan varrelle jäi soramonttualueen turkoosin siniset vesialueet. Ihan ihmeellisiä juttuja melkein naapurissa!

Olipa hieno retki lähiluontoon! Tämänkään paikan olemassaolosta ei minulla aiemmin ollut mitään tietoa. Aina sitä ihminen oppii uutta!