Keväisiä (v)älähdyksiä

Menneellä viikolla olen mennyt tukka putkella. Ei ole ollut kiire, mutta joutua on pitänyt...

Kahtena työpäivänä oli poikkeuksellista, sillä muutaman työkaverin kanssa ojensimme auttavat kätemme kaupunkimme lähikirjastoille ja kävimme yhteistuumin kokoelmanhoitotöissä. Ne kolme työpäivää, jotka pysyttelin varsinaisella asemapaikallani, olivat yhtä ruljanssia. Sen siitä saa, kun huitelee muualla.

Jos nyt päivät olivatkin ylettömän työntäyteisiä, taukojakin pidettiin. Kerimäen keikalla pidimme lounastaukomme testaamalla Katriannan tarjontaa. Kolmesta eri vaihtoehdosta valitsimme perunapurjokeiton, johon kuului myös runsas salaattipöytä ja jälkiruuaksi kahvia ja kermamunkkia. Salaattipöytä oli notkuvan runsas ja valinnanvaraa todellakin oli. Koko komeuden kruunasi maukas kinkkupiirakka ja herkullinen savulohi.

Pääruokakeitto oli kai ihan hyvää, mutta niin tönkkösuolattua, ettei se maistunut muulle kuin suolalle. Se oli vähän harmi.

Jälkiruokakahvi ja leivonnainen maistuivat mainioilta!

Iltoja vietin aikalailla yksikseni puolison paiskiessa töitä. Ihan oli ikävä kuopuksen koiraa... Olisi siinä ollut innokas lenkkikaveri. Yksin ei vaan tullut lähdettyä.

Lenkkeilyn sijaan viimeistelin kevään viimeiset villasukat. Näitä on tehty pitkään ja hartaasti. Purettukin kahdesti... Ensin luulin luoneeni liikaa silmukoita ja puolet varresta neulottuani kiskoin puikot pois työstä ja purin koko viritelmän. Uudella yrityksellä loin vähemmän silmukoita ja neuloin varren ja kantapään ja puolet jalkaterästä ja siihen mennessä olin onnistunut kämmäilemään työhön kolme virhettä. Sukka näytti pieneltä ja virheet harmittivat, joten ryhdyin jälleen purkuhommiin...

Sukkatekeleet olivat mukana niin Kolilla kuin Pärnussakin, mutta edistyivät vain parin silmukan verran. Kolilla telomani peukalo ei tykännyt neulomisesta. Intokin oli unohtunut jonnekin matkan varrelle. Huolestutti jo vähäsen... Mutta huh, sinnikkäällä yrityksellä työ on vihdoin valmis!

Tiistai-iltana kirjoittelin muutaman kortin lähtemään maailmalle. Tämä yksi tuli iloisena yllätyksenä viimeisimmän Kodin Kuvalehden välissä. Lähetin sen ystävälle, joka halutessaan voi kortin ohjeiden mukaan tilata itselleen ilmaisen näytenumeron.

"Mitäpä ihminen enempää 

tarvitsee kuin tuulen

tukassa, joskus mansikka-

kakkua ja tunteen,

että elämässä kaikki

on mahdollista."

Keskiviikkona tulin kotiin mutkan kautta suoraan. Piipahdin Taito Shopilla ontelokudeostoksilla. Putiikin kivijalassa kasvoi kevään ensimmäinen voikukka. (Kotiin tultuani huomasin omassakin pihassa, kukkapenkissä (!) varttaan viruttelevan kukan lajitoverin. Se ilahdutti vähemmän kuin tämä kivierämaan kasvi.)

Taito Shopin eteisessä komeat hortensiat toivottivat asiakkaat tervetulleiksi kauppaan. Kaupassa olikin kova kuhina... Ei siellä paljon asiakkaita ollut, mutta siellä valmisteltiin kovalla tohinalla kesän perinteistä Jukka Rintalan näyttelyä, jonka avajaiset olivat seuraavana päivänä.

Meinasin nolostua, kun menin kesken kiireen häiritsemään, mutta ihanan iloinen henkilökunta ei yhtään näyttänyt harmistuvan keskeytyksestä. Sain siis mukaani sen, mitä menin hakemaan. Kahdeksan vyyhteä Lilliä eli työtä ja huvia itselleni. Oli niissä aikamoinen keriminen!

Ensimmäinen matto ja uusi ohje ovat nyt jo työn alla. Viime sunnuntaina saamiani ruusuja kuvasin vähän mattotekeleen kanssa.

Kärsimyskukka on intoutunut ihan hirveästi kasvamaan ja nuppuja puskemaan. Vaikka se ei ole edes ulos vielä päässyt.

Kevään etenemistä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Kylmää on vain piisannut ja riittänyt. Mutta nyt näyttää jo lupaavalta... Sää tuntuu lämpenevän ja torstain ja perjantain välisenä yönä satoi ropisten vettä. Silloin yöllä oli joku ottanut ja värittänyt harmaaseen maisemaan vihreää väriä. Ihan hetkessä nurmikot alkoivat vihertää ja puiden silmut pullistua. Tänään näin jo ensimmäiset hiirenkorvat koivuissa, mutta pyöräilin vinhasti niistä ohi. Muita muutamia kevään lupauksia sentään olen ikuistanut muistikortille.

Kevään pakkopullapuuhiin kuuluu ikkunanpesu-urakka. Meillä noita pestäviä lasipintoja riittää. Fiksu jos olisin, en olisi vielä tähän askareeseen ryhtynyt, sillä männynsiitepölypilvet eivät vielä ole laskeutuneet. Mutta koska inhotti olohuoneen ikkunoiden väliin syntynyt kärpästen hautausmaa, otin tänään härkää sarvista ja aloitin urakan.

Pesupuuha sinänsä ei kauaa vie ja on oikeastaan ihan mukavaa. Mutta työhön liittyvät valmistelut puuduttavat. Melkein jokaisen ikkunan edessä on vastuksina joku huonekalu, joka täytyy hiissata edestä pois. Ikkunaverhotkin pölyyntyvät talven aikana, joten niitäkin pitää joko pestä tai vähintäänkin tomuttaa samassa yhteydessä.

No, nyt on pesty puolet akkunoista ja loput voisi hoitaa huomenissa. Pääsiäisenä telomani peukalo ei oikein ole päivän puuhista pitänyt, vaan se kipuilee ihan kyynärtaipeeseen saakka. Onneksi niin, sillä tässä iässä pitääkin aina koskea johonkin. Muuten olisin kuollut!