Ex tempore -reissu

Helatorstai ja vapaapäivä. Olin päässäni pohdiskellut, että olisi oiva tilaisuus pistäytyä moikkaamassa vanhempia ja samalla vähän metsäilemässä. Kun aamulla soittelin äidille, kävikin ilmi, että hän oli isän kanssa jo kovaa vauhtia ajamassa kohti Etelä-Suomea ja huomisia kummipoikansa häitä. Tiesin häät, mutta olin jotenkin kuvitellut niiden olevan vasta viikonloppuna...

Äiti kyllä kovasti patisteli meitä menemään mökille, mutta mepä teimmekin ihan omat suunnitelmat. Ensin yritimme päästä Järvisydämen rannasta lähtevälle norpparisteilylle, mutta sinne olisi pitänyt ilmoittautua jo edellisenä päivänä. Muita innokkaita lähtijöitä ei ollut, joten retki jäi toteutumatta.

Yritimme googlailla sopivia patikkareittejä, mutta tuskastuimme hakemisen satunnaisuuteen. Onneksi ostin syksyn messureissuilla kahdella eurolla (!) yksiin kansiin kootut Savon patikkareitit. Sieltä umpimähkään selaillen löytyi heti Joroisten Kotkanpolku. Esittely vaikutti hyvältä, joten suunnilleen sekuntissa teimme päätöksen lähtemisestä. Hetken kuluttua olimme jo menossa.

Mennessä pistäydyimme ABC-asemalla Laitaatsillassa tankkaamassa kupumme. Retkipäätös oli niin pikainen, että ruuanlaittoon ei ehtinyt. Onneksi toiset kokit hoitivat homman.

Tullessamme asemalta ulos, juutuin eteiseen. Siellä oli niin hieno fillari!

Matkalla Joroisiin ahmin silmilläni kesään heräävää luontoa. Hennon vihreät koivikkot ja keltaisena tien varsilla hohtaneet rentukkakasvustot hivelivät silmää.

Joroisissa jouduimme vähän harhapoluille etsiessämme patikkareitin alkupistettä, mutta pienen seikkailun jälkeen pääsimme aloittamaan patikoinnin.

Koska Savon patikointiopas oli kertonut alueella kasvavan kangasvuokkoa, viritin näkimeni kangasvuokonkatselukanavalle. Voi olla, että olin sokea tai sitten ohjelmointi meni pieleen. Yhtään kangasvuokkoa en maastosta bongannut, mutta monta muuta luonnonihmettä sentään löysin.

Poluntekijä ei ollut osannut päättää, kulkisiko reitti harjulla vai harjun alla. Siksi vähän väliä noustiin rinnettä ylös hengästyttävän jyrkästi ja heti kohta laskeuduttiin alas suorastaan pelottavan suoraan. Hiekkaharjua olivat vesimassat syövyttäneet monin paikoin niin, että polku oli muuttunut irtokiviä ja soraa pohjallaan sisältäväksi rotkoksi.

Löytyihän se Kotkatjärvi vihdoin!

Oho, jollakin on hommat hanskassa ja hanska hukassa!

Kieroja puita!

Hieno kanto! Kuin matsänväen kerrostalo.

En ihan äkkiä olisi luullut löytäväni luontopolun varrelta tätä liikennemerkkiä.

Alkumatka tallusteltiin lämpimässä ja aurinkoisenpaisteisessa säässä. Mutta jo järven rannalla havaittavissa ollut tummuus muuttui vihmovaksi sateeksi. Piti kiskoa nuttua niskaan ja kameran suojaksi. Kylmä ei ollut ollenkaan vaikka aurinko painuikin piiloon.

Kotkatharjun päältä avautuu huikaisevat näköalat ja opaskirjasen mukaan täältä näkyy aina Varkauteen saakka. Tänne harjulle olisimme kovasti toivoneet jonkinlaisia istuimia. Paikka olisi ollut kuin tehty retkieväiden nauttimiseen.

Reitti oli todella vaihteleva. Korkeuserojen lisäksi polku oli välillä haasteellinen kuljettava kivenmurikoiden ja juurakoiden takia, välillä sai lampsia ihan tietä pitkin. Monet polutkin olivat niin tasaiset ja helppokulkuiset, että tuntui ihan ihmeeltä. Mutta ei polkua silti voi helpoksi sanoa... Ajoittain sai olla tosi tarkkana ja katsella tarkasti jokaisen jalansijan.

Jos oli joku hukannut hanskansa, joku toinen oli kadottanut sukkansa.

Traagisiakin kohtaloita oli polun varrella nähtävissä.

Retken päätyttyä ei tullut hätä käteen, sillä saatavilla oli siistit ja somat kompostikäymälät.

Reitin varrelta ei löytynyt minkäänlaista kahvittelupaikkaa. Niinpä koko matkan repussa kulkeneet kahvit nautittiin parkkipaikan viereisellä laavulla. Pääsin uudistamaan upouuden kuksani, jonka sain sedältä lahjaksi Kolilla.

Patikoinnin jälkeen teki mieli päästä käsipesulle ja siksi kieppasimme Jari-Pekkaan. Ohhoh! Retki alkoi tuunatun polkupyörän kuvaamisella ja eikös täältä löytynyt lisää samaa kamaa! Aika hienoja!

Että sellainen helatorstai. Ei ollenkaan pöllömpi päivä meillä retkeläisillä. Kotona sentään oli ollut sen mahdoton ukkosmyräkkä, että Tuomiokirkkokin oli meinannut palaa salaman täräytettyä suoraan kirkontorniin. Hui.