Pessi ja Illusia

Onpa jälleen pikkuisessa kaupungissamme puhallettu pontevasti yhteen hiileen ja saatu aikaiseksi kuumottavan kaunista kuultavaa ja katsottavaa!

Tavallaan sain kummitädiltä syntymäpäivälahjaksi lipun Pessi ja Illusia -tanssisadun ainokaiseen esitykseen. "Tavallaan" siksi, että lahjakuoresta löytyi sileä seteli ja ihan itse saisin päättää, mihin rahan sijoittaisin. Siinäpä pulma! Elämystä vai materiaa? 

Kuultuani, että Savonlinnasaliin valmisteltiin kovalla tohinalla Pessin ja Illusian esitystä, aloin mielessäni mieliä katsomoon. Kun sitten serkun kanssa kerran kulttuuririennoilla tuli puheeksi tuo tanssisatu, serkku kertoili, että äitinsä, joka on siis kummini, oli pohtinut, jos hän olisi antanut minulle lahjaksi lipun yhdeksi yleisön edustajaksi. Siispä ostaisin lahjarahalla elämystä! Pessin ja Illusian lisäksi setelistä riittää Puruvesi Popin päivälippuun, joten kaksi elämystä yhdellä rahalla. Aika mahtavaa!

Perjantai-iltana töiden jälkeen käväisin kiireellä kotona. Ennätin haukata murua massuun ennen kuin piti jo joutua. Polkemaskone on mainio liikkumaväline kesäisessä kaupungissa eikä ahtaalla Kasinonsaarella tule suuria pysäköintiongelmia. Pyörän saa parkkiin pienempäänkin koloseen. Siis pian olin taas pyörän päällä menossa ja kadun päästä joukkoon liittyi esikoisen kummitäti, joka on myös työkaverini. Päiväkahvilla töissä tuli puheeksi, että olin menossa esitystä katsomaan ja asiaa mielessään edestakaisin vatuloinut kamunen päätti lähteä seuraksi. Mikäs sen mukavampaa!

Salissa istui yllättäen myös kultainen kummitätini ja vastapäisen talon naapuri, jonka kanssa satuimme palailemaan töistä samaan aikaan. Naapurille hehkutin iltamenoani ja siitä innostuneena hänkin päätti lähteä esitystä katsomaan. Väliajan jälkeen istuimme yhdessä kaikki neljä, kun vain puolillaan olleessa salissa voi mainioisti paikkoja vaihdella.

Savonlinnan versio oli lyhennelmä alkuperäisestä kahden ja puolen tunnin baletista. Itä-Savon kulttuuritomittaja ja Savonlinnan orkesterin sellisti Riitta-Leena Lempinen-Vesa oli ehnyt valtavan työn dramatisoidessaan tarinan Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -sadun pohjalta.

Esitys syntyi Matti Makkosen johtaman orkesterin, kertoja Paavo Hakulisen ja Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston yhteistyönä. Kolmisenkymmentä soittajaa ja nelisenkymmentä tanssijaa loihtivat kertojan kanssa eteemme satumaailman sotatodellisuuden rinnalle. Paavo Hakulisen eläytyvä kerronta sai yleisön hyvin mukaan. Välillä herkkänä helissyt ja toisinaan ankarana pauhannut musiikki kuljetti kuulijoita tunnelmasta toiseen. Takaseinälle heijastetut Savonlinnan Fotokerhon valokuvat olivat henkeäsalpaavan upeita ja kuvittivat tarinaa lempeästi.

Pessi-peikkona tanssinut Severi Boesen väläytteli lavalla rennon letkeästi street dance -tanssijan akrobaattisia taitojaan  ja poika oli kuin kotonaan lavalla. Iida Kokkonen liihotteli siron sulavasti ja perhosen keveästi Illusiana. Tarinan vaikuttavin kohtaus oli ristilukin, Salla Eliala, hyökkäys riistämään Illusialta siivet. Molemmat tytöt eläytyivät hetkeen niin että katsojaakin penkissä jännitti. Kaikki muutkin tanssijat tukivat tarinaa taidoillaan ja tanssivat herkän kauniisti. Pienet hiiret olivat syötävän suloisia ja pelkällä olemuksellaan vetivät pisteet kotiin.

Torstain 25.5. Itä-Savo-lehdessä kulttuuritoimittja Riitta-Leena Lempinen-Vesa kirjoittaa kolumnissaan mm. näin:

On kaksi sodan käynyttä misetä, kauheuksia nähneitä, haavoittuneitakin. Tuli rauha.

Mitä tekevät miehet?

Luovat yhdessä satubaletin, jossa pääosassa ovat keiju, metsänpeikko, kukat, hyönteisetja pikkueläimet.

Kauneutta ja iloa, vastakohta sodalle.

Satubaletti Pessi ja Illusia oli Kansallisoopperan johtajan Alfons Almin tilaus. Se perustuu Yrjö Kokon kirjaan, joka oli 40-luvun bestselleri. Kokko kirjoitti satunsa korsussa, kesken taistelujen ja lähetti pätkät lapsilleen kirjeinä. Sota näkyy tekstissä: sota on konkreettisesti läsnä, Pessi ja Illusiakin kokevat tykistökeskityksen.

Säveltäjä Ahti Sonninen oli hänkin sodan käynyt, johtanut taisteluita ja haavoittunutkin ennen kuin aloitti Äänislinnassa Aunuksen radion musiikkipäällikkönä ja kapellimestarina.

........

Baletista sota piilotettiin, mutta se kuuluu Sonnisen musiikissa: paikoin riipivää dissonanssia, kiväärin papatusta, marssirumpua, uhkaa ja pelkoa, mutta myös herkkyyttä, rakkautta, veikeyttä, suurta elämänuskoa ja sateenkaaren kimallusta. Alhot ovat syvä, mutta syvää on valokin, ja ilo.

Taidatkos tuon paremmin sanoa? Tuskin! Siksi lainasin kolumnista pätkän. Koko kolumni oli tunteisiin käyvää luettavaa ja onkin harmi, ettei sitä ole laitettu lehden verkkosivuille luettavaksi. 

Esitys oli niin ihana ja upea, että harmittelen itsekseni esitysajankohtaa. Toukokuun loppuun kasautuu monilla kukkuramitoin erinäisiä rientoja ja tulee suorastaan tapahtumaähky. Kaikkialle ei mitenkään jaksa revetä, joten satubaletin katsomossa olisi ollut tilaa suuremmallekin yleisöjoukolle. Suurin harmi mielessäni onkin se, että niin moni kaupunkilainen jäi paitsi tästä sympaattisesta elämyksestä. 

Onni on, että itse pääsin mukaan! Kiitos kummitädille! <3