Oma kakku mansikka, muu kakku mustikka

Takana on mahdottoman mukava, mutta hyvinkin uuvuttava pitkä viikonloppu. Koska viikko sitten lauantaina ahersin palkkatyössä, nyt sain jo perjantaina puuhailla omiani. Olin jo kauan sitten päättänyt, että se olisi se päivä, kun Kotosella siivottaisiin perusteellisesti. Kuinkas ollakaan, sedälle sattui sopivasti yövuoro siihen perjantain vastaiseiksi yöksi, joten tehokas siivoussessio heti aamutuimaan vesittyi. Olisin aamuisin tehokkaimmillani, joten tämä vastaisku oli äärimmäisen harmittava. 

Niinpä sitten käynnistin siivouksen jo torstai-iltana imuroimalla mattoja. Perjantaina hiissasin matot mattotelineelle ja hiippailin järjestelemässä kotia ja puunailin sellaisia paikkoja, joita arvelin voivani sipistellä ilman, että puoliso heräisi kesken uniensa. Jokseenkin turhauttavaa! Vähän niin kuin ylipitkäksi venytetty lähtölaukaus.

Kun setä sitten kömpi pois peiton alta, olin jo valmiusasemissa huudattamaan niin imuria kuin sähkövatkaintakin. Yritin tehdä sataa asiaa yhtä aikaa enkä saanut mitään aikaiseksi...

Kakkupohja sentään syntyi ja iso kasa lihapullia. Ja totuuden nimissä on myönnettävä, että kyllä se siivouskin edistyi ja kaupassakin tuli käytyä. Ihan valmista en ehtinyt saada aikaiseksi, sillä on tuota lääniä yhden ihmisen siivottavaksi ihan liikaa. 

Jos olisin voinut painaa tukka putkella iltaan saakka, olisin voinut pistää siivouspillit pussiin, imurin kaappiin ja taputtaa itseäni olkapäälle hyvästä työstä. Mutta aikaa ei ollut kuin alkuiltaan... Sain serkulta lahjaksii lipun Oliver-musikaaliin Rantasalmelle ja kummitädiltä eli serkun äidiltä kyydin sinne ja teatterielämys oli tarjolla juuri siivouspäivän päätteeksi. Mutta siitä kerron myöhemmin lisää ihan omassa postauksessaan.

Kuopus oli koiralapsen kanssa tulossa äitienpäiväviikonloppuna käymään, mutta koska hauvavauva voi pahoin linja-autossa, reissulaisille piti järjestää henkilöautokyyti. Setä oli menossa tyttöä ja koiraa hakemaan ja minä pallottelin mukaan lähtemistä edestakaisin. Tekemistä olisi ollut enemmän kuin laki sallii, mutta silti houkutti lähteä mukaan ajelulle.

Heräsin lauantaiaamuna anivarhain ja kerkesin tehdä hirveän paljon asioita ennen kuin perheenpää edes heräsi. Tuli tunne, että kyllä näistä hommista selviäisin, vaikka vähän kävisinkin nauttimassa reissuterapiaa istumalla autossa kolme tuntia... 

Lapsi ja koira kyydissä palailimme kotikonnuille iltapäivällä. Vielä ei stressi ollut niskassa ja lähdin lenkittämään koiralasta, koska ilmakin oli mitä mainioin. Siinä samassa serkku tulla tupsahti moikkaamaan kummityttöään eli meidän kuopusta. Rattoisasti saimme kahvipöydässä vierähtämään tovin jos toisenkin.

Kun serkku lähti, heräsin huomaamaan, että kamalasti oli kaikkea tekemättä! Mutta monesta koirankävelytyslenkistä ja yön nukkumisesta huolimatta kaikki oli tänään puolen päivän aikaan valmista, kun äiti, isä ja veljen perhe tulivat meille äitienpäivän ja kuopuksen syntymäpäivän viettoon. Onneksi heräsin taas aamulla luvattoman aikaisin, muuten ei päivässä tunnit olisi riittäneet.

Ruoaksi tein aika perusruokaa, koska leipominen on enemmän minun juttuni. Eli söimme lihapullakastiketta perunamuusin ja wokkivihannesten kera. Ei käynyt pienessä mielessäkään, että olisin ruokaa kuvannut... Se kun oli niin tavallista.

Juhlakakun pohja oli jälleen gluteeniton ja väliin laitoin mansikkamoussea ja nyt ensimmäisen kerran testaamaani mustikkamoussea. Ajatus lähti siitä, että löysin pakastimesta viime kesänä pakastamiani pensasmustikoita ja ajattelin niiden olevan mainioita kakunkoristeita. Moussen mustikat olivat tosin ihan tavallisia metsämustikoita, mutta ne ovatkin mielestäni pensasmustikoita maukkaampia. Kostutin kakkukerrokset laktoosittomalla maidolla ja moussejen alle laitoin ohuen kerroksen mansikkasurvosta molempiin kerroksiin.

Lopputulos oli niin makoisa ja raikas, että kyllä kelpasi nämäkin kalorit lusikoida tuulensuojaan! Tosin kolmas pala ei ollut enää ollenkaan niin herkullinen kuin ensimmäinen...

Kodin Kuvalehden Facebookissa näin viikolla idean Ruususuu ja Huvikumpu -blogin ruusupullista. Olihan niitä kokeiltava ja eilen illalla sauna skipaten leivottava. Ei minun pullistani ihan esikuviensa näköisiä tullut, mutta tulipahan testattua. Niin ja jauhoja piti laittaa paljon enemmän kuin ohje käski... tulikohan minulle johonkin joku mittavirhe.

Yllä pulla raakana ja alla paistettuna.

Äidille on usein helppo keksiä lahjoja. Nytkin oli ideoita useampia. Jo jouluksi olin suunnitellut tekeväni koko suvun naisille neulepuikoille kotelot vanhoihin kirjankansiin, kun siellä vanhojen kirjojen uuden elämän kurssilla opin luovasti kirjoista askartelemaan ja ihan itse suunnittelin ensimmäisen oman puikkokirjani. Jotenkin vain joulu pääsi yllättämään ja askartelut olivat vasta suunnitteluasteella aattona.

Puuha sai pontta äidin puheista, kun hän Pärnun reissulla jutteli tuttuvansa puikkokotelosta. Se oli sellainen pitkä kangassuikale, johon oli ommeltu puikoille kolot ja koko komeuden sai näppärästi rullattua kasaan. Muistin jälleen omat viritykseni ja päätin pistää puikkokirja-askartelut vireille pikimmiten.

Todellisuudessa pikimmiten tarkoitti viime tipassa. Eli perjantaina kaivelin esille kurssin aikaan tekemäni kotelon prototyypin (kuvissa punainen) ja tarvikkeet, lauantaina vihdoin voitin ompelukonetta kohtaan tuntemani vastenmielisyyden ja askartelu eteni. Kaiken puuhastelun lomassa kirjasen viimeistely ei ottanut edistyäkseen, mutta onneksi tänä aamuna lopulta sain huokaista helpotuksesta, kun sininenkin kirja vihdoin valmistui.

Äidin puikkokirjassa sakset asettuvat näppärästi kuminauhalla puikkotaskujen etupuolelle. Omassa kirjassani sakset vievät turhaan tilaa yhdestä taskusta.

Vasta näistä kuvista huomasin tekemäni pöljyyden. Sitä se kiire teettää! Huomaatko mikä epäloogisuus työssä on?

Äidin lahjapakettiin kuopus paketoi minua auttaessaan myös Enni Mustosen uutuusromaanin Ruokarouvan tytär. Tämän lahjan kanssa ketkuilin. Halusin lukea kirjan suhteellisen tuoreeltaan. Olin kirjaston varausjonossa ensimmäisten joukossa, mutta kirja tuli kirjakauppaan ainakin viikkoa ennen kuin kirjastoon. Siis päätin perua kirjastovarauksen, ostin opuksen, luin sen ja lahjoitin sitten äidille... Eihän kunnon kirja yhdestä lukukerrasta pilalle mene eikä kulu.

Kirja on Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan viides osa ja päähenkilö on vaihtunut. Tähän saakka sarjan päähenkilönä on esiintynyt köyhistä oloista lähtöisin oleva ja pikku hiljaa menestystä rakentanut Ida Eriksson. Nyt Idan tytär Kirsti ja Kirstin kasvattisisar Alli ovat jo opiskelijaneitoikaisia, joille sattuu ja tapahtuu.

Kirjan juoni kulkee totuttuun tapaan sujuvasti, historiallisiin tositapahtumiin nojaten ja mielenkiintoisesti kirjoitettuna. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja myös Kirstin elämässa tulee vastaan ikäviä ratkaisuja ja kohtalon kolhuja. Vaikka kyllä Kirstin kiemurat varsinkin Pariisissa järjestyvät niin jouhevasti, että sellaista voi tapahtua vain elokuvissa - tai romaaneissa.

Niin tai näin, teksti oli jälleen taattua Mustosta. Ehkä vähän hömpempää kuin sarjan aikaisemmat osat, mutta taas tämän teoksen luettuani on helppo ymmärtää Mustosen kirjojen suursuosio. Harvat muut kirjailijat yltävät samanlaisiin varausjonohin kirjastoissa kuin Mustonen nykyisin jokaikisellä opuksellaan.

Niin kului viikonloppu vilauksessa. Olo on epätodellinen. Menikö se jo ihan oikeasti?

Vapaa-ajan ongelmia ei tosiaankaan ollut ja osaksi siitä piti tehokkaasti huolen karvainen vieraamme, jota en kaiken hässäkän keskellä ehtinyt keskittyä kuvaamaan. Vain yhden hyvin heilahtaneen otoksen nappasin samalla kun kakkua kuvasin. Näin me hymyilimme koirakaverin kanssa kilpaa, kuin Naantalin auringot.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja kaikkien äitien kaikille lapsille!