Ystäviä ja yllätyksiä

Kuten Jyväskylä-postauksessani mainitsin, serkku houkutteli minut mukaansa lankaesittelyyn kahvila Alegriaan jo viime kuun loppumetreillä.  Siellä tietysti ensin kahviteltiin, että sitten jaksettiin lankoja hypistellä. Pieni kahvila suorastaan pullisteli väkeä ja pakenimme serkun kanssa kahvittelemaan eteisen puolelle. Siinä tosin missasimme alun lankaesittelystä ja ennätimme kuulolle vasta kesken luennon, mutta sehän ei haitannut ostamista...

Huhtikuun ensimmäisenä torstaina yhteisen iltavuoropäivän osuessa kohdalle kipaisimme työkaverin kanssa ensin Taito Shopille ja sitten ihmettelemään pariksi päiväksi kaupunkiin ilmestynyttä Luhdan poistomyymälää. Outletissa oli ihan tajuttomasti tavaraa ja varsinkin takki poikineen. Melkein pakenin paikalta liiallisen tarjonnan vyöryessä yli käsityskyvyn, mutta onneksi sentään löysin, sovitin ja ostin pari takkia ja ihan tarpeeseen. Työmatkaliikkujana tarvitsen vermeet, jotka pitävät tuulta ja sadetta.

Shoppailun jälkeen ei voinut mennä töihin ennen tankkausta. Piirakka ja kukko -kahvila sattui sopivasti hollille ja muikkukukko huuteli kutsuvasti vitriinissä.

Elämää on näköjään vielä Jyväskylän reissun jälkeenkin. Annukka-serkku huhuili maanantaina tiistai-iltapäivän suunnitelmiani. Hups, töissähän minun olisi pitänyt olla neljään saakka. Onneksi ihanien työkavereideni kanssa sain sumplittua, että sisään tekemieni työtuntien turvin pääsin liukenemaan töistä jo tuntia ennen virallista työpäivän päättymistä. Annukka ei ollut vielä ennättänyt käymään Alku-kahvilassa, joten sinnehän sitä oli suunnattava.

Lakanankääntäjäkaverini Lissu ja Jenni puolestaan varasivat kalenteristani aukon yhteiselle ajalle keskiviikkoillalle. Lupasivat tulla minua hakemaan neljältä työpäivän päättyessä.

Melkein stressi iski, sillä tekemistä töissä oli enemmän kuin laki sallii. Meillä on ollut tavallista vähemmän työvoimaa muutenkin ja siitä vielä yllättävät sairastapaukset ovat vähentäneet väkeä entisestään. Asiakaspalvelu on haukannut aimo kimpaleen työajasta jo useamman viikon ajan ja ne näkymättömät sisätyöt ovat jääneet auttamatta rästiin. Koska tästä aamusta alkaen vietän vapaita päiviä, piti tekemättömien töiden lista saada niin lyhyeksi kuin mahdollista ettei työkavereille koituisi kohtuutonta haittaa minun saamattomuudestani. Koska en lupaukseni vuoksi voinut venyttää työpäivää, piti pitää tiukkaa tahtia yllä koko työpäivän ajan ja nipistää niin ruoka- kuin kahvitauostakin aikaa töiden tekemiselle. Onneksi myös työkaverit auttoivat missä pystyivät ja niin vain olin kymmenen yli neljä valmiina lähtöön!

Luulin, että olimme menossa syömään kiinalaiseet ravintolaan. Salaperäisesti myhäillen Jenni-kuski kuitenkin käänsi auton keulan ihan väärään suuntaan. Piti kuulema tehdä joku ylimääräinen lenkki. Veivät minut Taito Shopille ja sanoivat, että saisin valita sieltä mitä haluaisin.

Talo täynnä ihanuuksia ja minä en osannut valita mitään! Kun en tarvitse mitään. Ihan kamalan vaikeaa tuollainen!

Ihastelimme sentään Kuvataidekoulun oppilaiden kevätnäyttelyn taidokkaita töitä. Kameraahan minulla ei ollut tietenkään mukana, mutta kännykällä sentään napsin vähän kuvia teillekin nähtäväksi:

Lankaholistiminä bongasi myyntipydiltä ihanat keväänraikkaat lankauutuudet. Onneksi nämä olivat materiaalina sellaiset, etten osaa kuvitella tekeväni näistä mitään. Herkullisen näköisiä!

Onneksi kamuset eivät pakottaneet valitsemaan edes jotain. Huojentuneena siitä poistuimme tavarataivaasta ja mennessämme ihastelimme portaille aseteltua keväistä kukka-asetelmaa.

Kaupungissamme on kaksi kiinalaista ravintolaa ja olimme valinneet kohteeksemme Auvisenrinteen ravintolan. Mutta ovella huomasimme, että se olikin remontin takia suljettuna. Hetken aikaa pallottelimme muita vaihtoehtoja, mutta päätimme kuitenkin suunnistaa siihen toiseen kaupungin kiinalaisista.

Porukkamme on niin supliikkia väkeä, ettemme muuta ohjelmaa kohdatessamme tarvitsekaan. Kalkatimme niin innoissamme, että syöminen meinasi jäädä puheen jalkoihin. Onnistuneesti kuitenkin tuhosimme menun kolmelle. Astioissa oli niin possua, härkää, kanaa kuin jättikatkarapujakin. Jälkiruoaksi jäätelöä. Riisikipon taisimme tyhjentää tyystin, mutta muita astioita emme jaksaneet tyhjentää kokonaan.

Vatsat kylläisinä jatkoimme juttua niin innokkaasti, ettemme edes tajunneet ravintolan jo menneen kiinni. Noloina ja anteeksipyytävinä luikimme ovesta ulos kaksikymmentä minuuttia yli sulkemisajan. En sitten tiedä, kuinka kauan olisimme voineet siellä rupatella, jos emme  olisi avainten kilinästä päätelleet itse, että nyt olisi aika liueta paikalta. Olisihan tuon voinut käydä sanomassakin.

Mukavia tuokioita mukavien ihmisten seurassa olen saanut viime aikoina viettää. Lisää samaa laatua taitaa olla lähitulevaisuudessa luvassa. Lomaa nyt ainakin ja se on huojentavaa. Tykkään työstäni kuin hullu puurosta, mutta välillä on hyvä huokaista ja pistää asioita tärkeysjärjestykseen. Onnistunko? Se jää nähtäväksi!