Pärnu, 1. päivä

Koska en ole pitkiin aikohin käynyt missään (heh heh), niin päätettiinpä äidin kanssa pistäytyä Pärnussa tekemässä jälleen yksi pitkäaikainen haave todeksi. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä uni oli vielä tavanomaistakin pätkittäisempää, kun piti vahtia kellon kulkua ja varoa, ettei ylen varhainen heräämisaika vahingossa menisi ohi. Pitihän meidän olla matkabussia odottamassa valtatien varressa jo heti aamuneljän jälkeen. 

Äiti tuli jo keskiviikkona meille yöksi, että olimme sitten yhdessä aamulla heräämässä eikä isän tarvinnut kesken parhaiden unien lähteä äitiä kirkolle kyytiämään. Kolmelta kolisimme ylös sängyistämme molemmat ja hyvin ehdimme hörppiä aamuteet ja laittautua lähtöön muutenkin. Kellon keretessä melkein neljään, me naiset pingoimme jo pitkin kotikatua kohti reissubussin pysäkkiä.

Enemmän ja vähemmän tokkuraisina torkuimme alkumatkan, mutta kyllä se tuo reissuaminen on sellainen piristysruiske, ettei bussissa nukkumisesta oikein mitään tullut. Uusia matkustajia nousi reitin varrelta kyytiin niin viljalti, että satamaan saavuttaessa bussissa oli enää yksi tyhjä paikka jäljellä. Koska olimme ostaneet liityntäkuljetuksen, saimme jättää matkatavarat bussin ruumaan ja muutkin ylimääräiset kimpsut linja-autoon, joten laivalle otimme mukaamme vain sen verran tavaraa, jonka arvelimme siellä kohtuudella tarvitsevamme.

Laivamatka Viking XPRS -aluksella sujui sukkelaan. Söimme Blue Deli -ravintolan herkupöydiltä kokoamme ateriat. hörpimme kahvit, kiertelimme myymälöissä ja äiti neuloi sukkaa. Minullakin oli kudin mukana, mutta pääsiäisenä loukkaantunut peukalo ei vieläkään ole toipunut tärähdyksestä, joten työ ei montaakaan silmukkaa matkan aikana edistynyt. Neulominen onnistuu peukun kanssa kyllä, mutta jälkisärky on sitä luokkaa, ettei viitsi ehdoin tahdoin itseään kiusata.

Tuossa tuokiossa saavuimme Tallinnaan ja purkauduimme sankan ihmispaljouden mukana satamaan. Kotimaan bussista noukimme matkatavaramme ja siirsimme ne virolaisen liikennöitsijän autoon. Suomessa samaan kyytiin nousseet matkalaiset olivat menossa kuka minnekin, joten jokainen huolehti itse omasta jatkoyhteydestään.

Täyteen tuli Pärnun suuntaan matkaava linja-autokin. Matkapoikien paikallisopas Aila kertoili matkan aikana näkyviin tulleista maamerkeistä ja nähtävyksistä sekä muista tärkeistä asioista, mm. poistulomatkaan liittyvistä aikatauluista. Olisi ollut paljon mielenkiintoista ja tärkeää kuultavaa, mutta valitettavasti osa kanssamatkustajista vähät välitti muiden halusta kuulla opastusta ja rakasti niin omaa ääntään, että ajoittain kovaääninen kälätys peitti alleen kaiuttimista tulleen oppaan opastuksen. Takanamme istunut mies yritti välillä sanoa, että hys, opastus ei kuulu, mutta aika huonolla lopputuloksella.

Tallinnan alueella ajellessamme huomasin, että voi kuinka paljon siellä olisi vielä nähtävää! Joskus pitäisi päästä paikalle sellaisen reissukaverin kanssa, joka jaksaisi kierrellä katsomassa (ja kuvaamassa) hienoja historiallisia ja miksei nykyaikaisiakin kohteita vanhan kaupungin tuntumassa. Lisäksi sään pitäisi sattua suotuisa, vesisade vesitti viime kesän reissua aika ratkaisevasti.

Kaupungista maaseudulle päästyämme saimme ihailla haikaroiden pesiä sähkötolppien päissä ja pelloilla patsastelevia kurkia. Aakean laakeaa oli ja maantiekin jatkui eteenpäin yhtenä pitkänä suorana. Ihan kuin olisi vähän silmä alkanut luppasta... Olihan tuota linja-autossa istumista jo yhden päivän osalle kertynyt kylliksi.

Pärnun alueella matkustajia jäi kahdeksaan hotelliin ja me olimme viimeiset bussista pois päässeet. Hotellimme oli Kylpylä- ja konferenssihotelli Strand, joka on rakennettu vuonna 1985 Venäjän tietotoimisto APN:n täysihoitolaksi. Talo oli tuolloin salaperäinen ja tavallisilta ihmisiltä suljettu laitos. Nyt se on kaikille matkustajille avoin, viihtyisä ja siisti hotelli.

Pikaisesti kävimme nakkaamassa matkatavaramme hotellihuoneeseen ja suunnistimme reippaalle tutustumisretkelle vanhaan kaupunkiin. Kävelymatkaa oli pari kilometriä ja matkan varrella silmiinpistävää oli siisteys. Ei roskia eikä koirankakkoja missään.

Hotellilta kohti vanhaa kaupunkia johti Karusselli-katu, joka tuntui aivan loputtoman pitkältä...

Vaan loppuihan se Karusselli vihdoin ja siellä se vanha kaupunki jo häämöttikin.

Koska minulla on aina nälkä ja koko ajan jano, kahvilan kyltti herätti heti mielenkiinnon. Äiti luuli, että haluan ihan ruokaruokaa, mutta kello oli jo niin paljon, ettei tuhti ateria houkutellut ollenkaan. Olisin mieluiten syönyt jonkun voileivän tapaisen kahvin tai teen kaverina, mutta sopivaa paikkaa ei enää iltamyöhällä ollut helppoa löytää vieraassa kaupungissa.

Aikamme tallusteltuamme pitkin Pärnun katuja, olimme saapuneet kaupungin portille. Se ei siis todellakaan sijaitse jossain hornan tuutissa nykyisen kaupungin laidalla, vaan vanhan kaupungin laitamilla ja siis lähellä kaikkea.

Aamuyöllä reissuun lähteneet naiset alkoivat tässä vaiheessa olla jo aika pehmeitä. Iltapalapaikan etsiminen ei yhtään napannut. Siis suunta takaisin kohti omaa hotellia ja hotellin lähellä ollut pikkuista puotia.

Puodista ostimme Fazerin sämpylöitä, juustosiivuja ja leikkelettä ja laahustimme väsyneinä hotellille. Nälkä oli väistynyt jonnekin takavasemmalle, joten ennen iltapalaa suunnistimme vielä spa-alueelle iltauinnille. Varsinainen kylpylä hotellimme ei ollut, mutta olipa alakerrassa kuitenkin kelpo allasalue, jossa oli kunnnon allas uimiseen tai vesijumppaan, poreallas ja hieronta-allas, suomalainen sauna, höyrysauna sekä lämpimät laavakivituolit lepohetkeä varten. Minun mittapuullani parempi vesielämysalue kuin Kolin kallis panoramakylpylä.

Uinnin jälkeen maistui sämpylä ja sämpylän jälkee uni.

Eikä aikaakaan, kun Strand-hotellin huoneessa 247 vallitsi tyyni rauha ja hiljaisuus. Kaksi liikkumatonta hahmoa makasi peittojen alla hengittäen tasaisesti ja syvään. Ihan seuraavaan, varhaiseen aamuun saakka.