Tämä yllättävä elämä

Viime viikonloppua oli odotettu kuin kuuta nousevaa. Ohjelmassa oli kässämessut Jyväskylässä ja ennen kaikkea yhteinen aika siskon kanssa. Alun perin minun piti päästä lähtemään reissuun vasta työpäivän jälkeen, mutta kohtalo järjesti toisin. Niinpä kipusin linja-auton kyytiin jo aamupäivällä lauantaina. Koska lähtö aikaistui, olimme sopineet siskon kanssa ylimääräisestä ohjelmasta. Halusimme nähdä Pikku prinssi -teatteriesityksenn ja illalla vielä Niko Kivelän ja Sami Hedbergin stand up- keikan. 

Matka kohti Jyväskylää alkoi hyvissä tunnelmissa ja iloisen odotuksen kutinan kihelmöidessä kaikkialla. Laitoin jossain välissä siskolle viestiä, että tulossa ollaan. Vastausviestissä tuli ikäviä uutisia. Kurja kaveri migreeni oli saanut niskaotteen siskosta ja kaatanut tämän pimeään huoneeseen peiton alle. Kova kohtalo ja ikävä vaiva. Murhe minullekin, mutta varsinkin siskolle, joka joutui kivun ja pahan olon kanssa kamppailemaan.

Päästyäni perille kipaisin kiireellä kirjautumassa hotelliini. Oli se onni, etten ollut varannut petipaikkaa siskon sohvalta! Olisin ollut turhan iso vaiva potilaalle! Scandic-hotelli oli ihan Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä ja kylmän tuulen hönkäillessä kiirehdin sinne puolijuoksua. 

Olipa se hieno lukaali! Yhden hengen huoneeni oli viimeistelty ja siisti ja jopa suurempi kuin huone lontoolaisessa hotellissa muinoin, kun siellä sedän ja kuopuksen kanssa matkailimme. Scandicissa on ihan oikeasti satsattu viihtyvyyteen iloisesta ja ystävällisestä henkilökunnasta alkaen. 

Ohimennen nappasin kuvan aamiashuoneestakin... tosin aika hiljaiselta siellä näytti päiväsaikaan.

Koska kirjautuminen hotelliin kävi kuin ajatus ja olin valmiina säntäämään huvituksiin hämmentävästi ihan hetkessä, keksin, että voisin kipaista katsomaan näytelmää Pikku prinssistä ihan omin nokkineni, ilman oivaa paikallisopastani. Googlailin kännykästä lisätietoja, löysin osoitteen ja Google mapsista reitin. Matka oli kohtuullinen, joten lähdin hapittamaan kohti määränpäätä.

Matka olikin pitempi kuin olin arvellut, joten ihan rivakasti sai pistää tossua toisen eteen. Onneksi aurinko jaksoi lämmittää mustassa takissa tarpojaa, sillä tuuli oli hyytävän kylmä. Löysin oikean osoitteen, Siltakatu 25, mutta missään ei ollut mitään mainintaa esityksestä eikä minnekään valunut väkeä sen näköisenä, että yleisöä olisivat. Paikalla oli kyllä kiehtovan näköisiä hirsirakennuksia ja yhden seinässä luki jopa latoteatteri, mutta rakennusta ympäröi koskematon hanki. Omituista.

Bongasin pihamailta pari ihmistä ja kiirehdin heiltä kysymään esityksestä. Olivat vähän kysymysmerkkinä ja kertoivat, ettei siellä mitään esitetä kuin vasta kesällä. Höh?

Kaivelin kännykästäni esille tiedot Pikku prinssistä ja pitkän tekstin lomasta löytyi tieto, että tämän esityksen ensi-ilta oli Eurooppa nelosen tiloissa ja niin kai muutkin esitykset. Voihan kehvatsu. Minulla oli vain kymmenen minuuttia aikaa esityksen alkuun eikä aavistustakaan, minne pitäisi mennä. Jäi siis se kulttuurielämys sitten kokonaan välistä, kun ei navigointi onnistunut. Olisin tarvinnut sen paikallisoppaan!

Vähemmän haipakalla palailin takaisin keskustaan ja napsin joitakin valokuvia matkan varrelta.

Nälkäkin alkoi ahdistella ja oli mietittävä, mitä sitä haukkaisi. Olisin niin kaivannut siskon asiantuntemusta, että minne kannattaisi suunnistaa! Muistin, että kun olin äidin kanssa käsityömessuilla kaksi vuotta sitten, söimme kivassa pienessä ruokapaikassa hyvät ja isot salaatit. Päätin mennä sinne. Mutta voi! Paikka oli suljettu ja seinässä oli mainos, jossa yllytettiin perustamaan oma yritys juuri siihen.

Mitäs sitten? Kävelin päämäärättömästi ympäri keskustaa ja päädyin Forumin Vaffeliin. Tarjolla oli ihania salaatteja, herkullisa vohveleita ja houkuttelevia leivonnaisia. Entten tentten -pohdinnan jälkeen päädyin tilaamaan kuukauden salaatin, joka sisälsi salaattimixin, rucolaa, lehtimangoldia, cantaloupemelonia, viinirypäleitä, tuoretta päärynää, briejuustoa, paistettua parsaa, paahdettuja cashewpähkinöitä ja inkiväärikastiketta. Koska olin koko päivän ollut enemmän ja vähemmän onnettomalla syömisellä, silmät söivät enemmän kuin olisi ollut tolkullista. Tilasin salaatin lisäksi jätticappuccinon ja Late Lammas -kuppikakun. Kuppikakun sain heti mukaani, salaatti ja juoma tulivat hetken kuluttua pöytään iloisten tarjoilijatyttösten kiikuttamina.

Ja voi että maistui! Hyvä ruoka, parempi mieli! Tosin olin nälän näännyttämänä kuvitellut jaksavani syödä suunnattoman annoksen. Totuus oli toinen. Salaatin jälkeen cappuccinon nielemisessä oli tekemistä enkä kuppikakkuakaan jaksanut kokonaan tuhota. Mutta ei se mitään, nälkä oli taltutettu!

Kupu kylläisenä päätin suunnistaa Suomen käsityön museoon ihmettelemään esillä olevia näyttelyjä. Sekä Ritan että Piipen blogista olen näistä jo kuvia katsellut ja sieltä se kipinä varmaan syttyikin...

Vaikka kuinka kauan odotin, että tuo punatakkinen nainen siirtyisi syrjemmälle, että saisin kuvan kohteesta ilman ylimääräisiä ihmisiä. Mutta koska hän tuntui juurtuneen paikalleen, ajattelin että ihan sama. Jääköön kuvaan!

Lunastin lipun ja astuin sisään Kalevala korun ja Paula-tytön maailmoihin.

Varjoja vain

Jos sisko olisi ollut mukana, olisin saanut noihin tyhjiin naama-aukkoihin lisää hymyileviä kasvoja.

Lätäkkötyttö, design Kirsti Doukas ja Kim Simonsson

Urjalan Nuutajärveltä

Torniosta keskiajalta ja Loviisasta 1700-luvulta

Näyttelyssä oli pahvi-ihmisiä luonnollisessa koossa. He olivat Kaleva koru -faneja, joita oli kuvattu näyttelyä varten. Alakuvassa yksi suloisimmista Kaleva korun malleista.

Näyttelyssä sai itsekin tehdä ja osallistua. Olisi saanut kokeilla koruketjun kokoamista, mutta samalla oven avauksella museoon saapuneet ystävykset kävivät työhön käsiksi, joten itse suunnistin mittaamaan stressitasoani sormuksen avulla. En tuntenut itseäni ollenkaan stressaantuneeksi, mutta mitä ihmettä sormus kertoikaan?

Huuhaata  koko juttu! Vuorenvarmasti en ollut erittäin kiihtynyt! Enkä hermostunut tuloksestakaan, vaan jatkoin matkaani Paula-tytön maailmaan.

Lopuksi käväisin kurkistamassa vielä alakerran perusnäyttelyä. Pari vuotta sitten liikutuin Elämän kehä -kokonaisuudesta, niin nytkin. Siksi kuvasin jälleen Frida Kahlon viisaat sanat.

Museosta tultuani pohdin illan ohjelmaa. En ollut kuullut siskostani ja hänellä sentään oli lippumme stand up -keikalle. Ilmeisesti migreeni ei ollut hellittänyt. Keikka menisi siis sivu suun. Piti keksiä itselle muuta huvitusta. Pyöriminen yksin Jyväskylän keskustassa lauantai-iltana ei houkutellut ollenkaan.

Päätin käydä R-kioskilta pikkuisen namia sekä jonkin lehden tai pokkarin ja vetäytyä hotellihuoneeseen sitä lukemaan. Valinnanvaraa oli valtavasti! Päättäminen ei ollut helppoa ja melkoisen tovin vietin lehti- ja kirjahyllyjen äärellä. Samassa puuhassa palloili myös nuori äiti, jonka vauva tyynesti veteli hirsiä vaunuissa. Yllättäen tämä nuori nainen alkoi suositella minulle lukemiaan kirjoja, mm. Nesbötä. Hän pähkäili, ostaisiko Vauva-lehden vai National Geographicin. En osannut päättää hänen puolestaan, totesin vain, että lehdet ovat aika erilaiset, kumpaa hän nyt sitten enemmän kaipasi... Vietimme pitkän tovin keskustellen kirjoista ja vähän lehdistäkin. Hauska, yllättävä kohtaaminen paikassa, jossa sitä vähiten olisi odottanut! Lopulta päädyimme ostamaan saman kirjan molemmat. Minä osittain siksi, että pokkari oli tarjouksessa ja maksoi vain 5 € eli vähemmän kuin useat lehdet. En juurikaan halua ostaa kirjoja ikiomaksi, koska ne voi lainata kirjastosta ja lukemisen jälkeen kirjasta pääsee kätevästi eroon. Ostamani kirja oli Lone Theilsin Nora Sand -dekkari Kohtalokas merimatka.

Nyt olen seikkalun lukenut ja hmm... Sujuvaa viihdettä, mutta ei mikään maailmankirjallisuuden huipputapaus. Samankaltaisia tarinoita kirjoittavat monet muutkin kirjailijat. Takakannessa kerrotaan:

Kaksi tanskalaista tyttöä katoaa jäljettömiin risteilyllä matkalla Englantiin vuonna 1985. Kymmeniä vuosia myöhemmin pienen englantilaisen kylän antiikkikaupasta löytyy vanha matkalaukku, jonka sisältä paljastuu tyttöjen valokuva.

Kuvat löytää tanskalaisen lehden Lontoon kirjeenvaihtaja Nora Sand, joka kiinnostuu tapauksesta ja palaa Tanskaan selvittämään tyttöjen taustaa epämääräisessä nuorisokodissa.Pian hän huomaa sekaantuneensa pahamaineisen, Wolfhallin vankilassa elinkautista istuvan englantilaisen sarjamurhaajan tekoihin. Tapahtumat saavat uusia, odottamattomia käänteitä, ja pian Nora joutuu pelkäämään omankin henkensä edestä.

Kirjan ihastuttava ja inhimillinen sankaritar, sisukas ja terävä Nora Sand harrastaa potkunyrkkeilyä, sotkee rakkauselämänsä kerta toisensa jälkeen ja tekee aivan liikaa töitä. Kohtalokas merimatka on toimittaja Nora Sandista kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa.

No, onhan Nora nokkela ja työntää nokkansa innokkaasti kohti jokaista kunnon lehtijuttua. Romanttinen viritys vanhaan koulukaveriin ruokkii romantiikan nälkäisiä. Höpsöä hömppää, mutta harmitonta ja hupaisaa viihdettä. Ei mikään ehdoton lukukokemus, mutta ei pöllömpi tapa viettää yksinäistä hotelli-iltaa.

Kesken hurjan seikkailun sisko soitteli. Pää alkoi osoittaa paranemisen merkkejä ja hetken jo suunnittelimme yhteisiä iltamenoja. Päädyimme kuitenkin yhteistuumin rauhalliseen iltaan, että sisko saisi migreenin häivytettyä kunnolla. Sovimme aamiaistreffit seuraavalle aamulle ja siitä sitten jatkaisimme käsityömessuille Paviljonkiin.

Aamun valjettua tuli lisää huonoja uutisia.  Migreeni oli palannut ja nitistänyt siskoressun taas petiin. Ikkunasta katsoessani näin maiseman, joka oli räntäsateesta muuttunut valkoiseksi. Talvi! Minä ja minun kesätennarini reissun päällä! Nyt kyllä harmitti niin, ettei tehnyt ollenkaan mieli nousta sängystä. Vetelehdin peiton alla ja pallottelin vaihtoehtoja. Oliko niitä vaihtoehtoja? 

Kässämessuja en jättäisi väliin, mutta yksin ehtisin juosta ne hetkessä läpi. Voisin lähteä kotiin aikaisemmalla bussilla. Tutkin aikatauluja netistä ja löysin varteenotettavan vaihtoehdon. Kello 13.05 voisin jo aloittaa kotimatkan. Tosin etukäteen ostamani vähän reilun kuuden euron matkalippu jäisi silloin käyttämättä ja uuden vuoron matkasta pitäisi pulittaa yli 18 euroa.

Tai sitten voisin lähettää viestin aikuiselle kummitytölle, joka opiskelee Jyväskylässä, ja kysyä, mitä hänellä oli sunnuntaina ohjelmassa. Emme olleet nähneet vuosiin, joten ehkä olisi jo aika...

Kummitytöltä tulikin melkein heti vastausviesti. Hän voisi lähteä kanssani messuille! Jipii!

Ennen messuja pääsin herkuttelemaan hotellin runsaaseen aamiaispöytään. Yllin kyllin oli mistä valita!

Alkupalat

Jälkiruoka

Aamupuuhat tehtyäni ja kirjauduttuani ulos hotellista porhalsin edeltä Paviljongille ja kummityttö lupasi tulla perästä heti kun ehtisi.

Minulla on raportoimatta yksi serkun järjestämä yllätys toissa viikolta. Sain viestin kesken työpäivän, että lähtisinko kahvila Alegriaan Riikka-Piikan lankaesittelyyn. Kahden sekuntin miettimisen jälkeen vastasin lähteväni, mutta yhtään lankaa en ostaisi. Niinpä niin. Lankaholisti ei mahtanut itselleen mitään, kun houkutus oli liian suuri. Tulin esittelystä kymmenen uuden lankavyyden kanssa eli uutta lankaa tuli ostettua 500 grammaa. Ja kotona tajusin, että yhtä kirjavaa väriä olisi pitänyt ostaa enemmän!

Onneksi Riikka-Piikka oli mukana myös Jyväskylän käsityömessuilla ja tämä vakava langanpuutostila korjaantui helposti.

Hätäensiavun saatuani kerkesin pienesti pyörähtää messupöytien välissä, ennen kuin kummitytöltä kilahti viesti, että hän oli saapunut messualueelle. Kiirehdin häntä vastaan ja aloimme jutella kuin olisimme viimeiksi eilen nähneet... Messujen koluaminen kummitytön kanssa oli yllättävän mukavaa. Kuvia en kovin paljoa napsinut, koska keskityin niin paljon kaikkeen muuhun. Muutaman kuitenkin.

Muutamankin tovin seisoimme katselemassa pitsinnypläyksen saloja. Tekijä vakuutti työn olevan hyvinkin helppoa, mutta meistä keilojen heiluttelu näytti mystiseltä rakettitieteeltä.

Kun käsityömessualue oli koluttu läpi, pidimme kahvitauon. Iloksemme kummitytölle löytyi gluteenitonta kahvileipää, oli ihan valinnanvaraakin. Itse herkuttelin porkkanakakulla.

Seuraavaksi suuntasimme hyvinvointimessuille. Siellä oli kaikkea metrilakuista jumppavälineisiin, silmä- ja hammaslääkäreistä työkenkäkauppiaisiin. Kokeilimme Naistaivas-yrityksen Kuolleenmeren tuotesarjan kuorinta-ainetta ja käsivoidetta. Ensin hieroimme käsiimme karkeaa kuorinta-ainetta, joka huuhdeltiin vedellä pois. Pieni sikkare käsivoidetta viimeisteli hoidon. Kädet tulivat ihanan pehmeiksi ja hyvän tuoksuisiksi. Aineiden hinta vain oli niin säpsähdyttävä, ettemme edes harkinneet ostamista. Myöhemmin kyllä mietin, että ehkä minun korppukäden olisi ollut järkevää investoida näihin tuotteisiin. Jos olisin saanut uusilla tuotteilla hoidettua käteni kauniimmiksi ja pehmeämmiksi, se olisi ollut piristystä koko olemukselle.

Kiertelyn päätteeksi kysyin kummitytöltä, että menisimmekö niska-hartiahierontaan ja hän oli heti valmis. Niinpä kävimme varaamassa meille hoitoajat ja pienen odottelun jälkeen pääsimme pötköttelemään hoitopöydälle. Kummityttö pääsi hoitopöydälle hetkeä aiemmin kuin minä, joten minulla oli oiva tilaisuus napsia pari kuvaa tilanteesta.

En ehtinyt edes kissaa sanoa, kun minullekin järjestyi paikka hierontapöydälle. Kummityttö katseli kattoon, mutta minä asetuin päinmakuulle nenä lattiaan päin. Hieroja löysi hetkessä kipeät kohdat hartiaseudustani. Ikinä koskaan milloinkaann en hierontapöydällä ole kokenut samanlaista imelänkipeää tuskaa, jonka ei olisi toivonut loppuvan ollenkaan. Välillä sattui niin että silmissä kipunoi, mutta silti kipu tuntui helpottavalta. Olin varannut aikaa vain 15 minuuttia, mutta sain kyllä pidemmän käsittelyn ja hieroja totesi, että hartiaseudussani olisi enemmänkin tekemistä. Voi kuinka olenkaan samaa mieltä! On vain turhan pitkä matka lähteä Savonlinnasta hierottavaksi Jyväskylään saakka.

Hiertontataivaan tarjosi Hieronta-akatemia Jkl ja minua ihanasti kidutti Ilkka. Vinkiksi kaikille Jyväskylän seudun ihmisille, Jyväskylän hieronta-akatemian avajaiset ovat Kirrissä (Kirrinpolku 4) lauantaina 22.4.2017 klo 10 - 17. Tarjolla on ilmaista näytehierontaa, kahvia, teetä ja pikkupurtavaa. Menkää ihmeessä tutustumaan! (Tämä EI ole maksettu mainos!)

Kädet Kuolleenmeren mineraaleilla ja hartiat hyvällä hieronnalla pehmitettyinä lähdimme messuilta iloisina ja tyytyväisinä. Kyllä kannatti taas mennä!

En sitten edes yrittänyt ennättää aikaisempaan Savonlinnan bussiin vaan jäin suosiolla odottamaan myöhäisempää vuoroa. Messuilun jälkeen meillä kummitytön kanssa oli vielä hyvin aikaa nautiskella lounasta rauhassa. Sisko olisi vienyt minut entisen työkaverinsta nepalilaiseen Nagarkot-ravintolaan, joka on aivan Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Nappasin idean ja vein kummitytön sinne. Ruokalistalla oli paljon houkuttelevia ruokia. Yksituumaisesti päädyimme tilaamaan haudutettuja kananpaloja tomaatti-kookos-kermakastikkeessa. Annoksen nimi oli Narival Kukhuro, mutta en edes yrittänyt lausua sitä tilatessani.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli enemmän kuin riittävästi. Ihan mahdotonta jaksaa syödä kaikkea!

Rauhallisen ruokailun ja rupattelun jälkeen kummityttö saattoi minut vielä linja-autolle. Täpötäydessä bussissa matka joutui kohti kotia. Mikkelissä vaihdoin bussista toiseen, ihan yhtä täyteen autoon. Ulkona ripisteli vettä, maisema oli ankea ja olo hirmuisen väsynyt. Setä oli töissä ja olin ajatellut kävellä kotiin neljän kilometrin matkan. Ajatus ei vain houkutellut enää yhtään. Raaskisinko ottaa taksin?

Kirjoitin pähkäilyni Facebookiin ja eikös ihana serkku kohta soitellutkin... Hän sattui olemaan käymässä keskustassa ja oli palailemassa kotiinsa samoihin aikoihin kun bussini olisi perillä. Saisin kyydin halutessani. Ja minähän halusin! Olipa loistava yhteensattuma!

Kotiin palasin ristiriitaisissa tunnelmissa. Olin odottanut siskoviikonloppua enemmän kuin mitään pitkiin aikohin. Ikävä kohtalo puuttui peliin, laittoi kapuloita rattaisiin ja vesitti valmiit suunnitelmat. Mutta ei koko viikonloppu pilalle mennyt. Scandic-hotelli oli hyvää parempi ja henkilökunta välitöntä, iloista ja inhimillistä. Jyväskylässä on aina paljon nähtävää, yksinäiselle sudellekin. Käsityömessut olivat jälleen ihmisen kokoiset ja antoisat. Laatuaika kummitytön kanssa oli luksusta. Suunnitelmat eivät ihan toteutuneet, mutta sanoohan sen vanha afrikkalainen sananlaskukin, että suunnitelmat on tehty muutettaviksi.

Tutut ovat varmaan tätä vuodatusta lukiessaan miettineet, olenko menettänyt järkeni tai vähintään muistini. Eihän minulla oikeasti ole siskoa... Niin, ei ole biologista siskoa ja se on ollut suuri murhe mielessäni jo kauan. Äidilläni on kolme mainiota pikkusiskoa, joiden kanssa hän on tehnyt hauskoja ulkomaanreissujakin. Olisin toivonut itselleni samaa. Sain 3-vuotiaana vanhemmiltani lahjaksi maailman parhaan pikkuveljen, mutta siskoja ei siunaantunut.

Paitsi nyt on siunaantunut. Ihan aikuisiällä! Rita-sisko löytyi Postcrossingin piireistä ja se on yksi suurimmista lahjoista, joita voi kuvitella. Lapsena tutustuminen on äärimmäisen helppoa, mutta aikuisena uusien ystävien löytäminen on vaikeampaa, joten sielunsiskon löytyminen on suuri ilo, onni ja aarre. Nyt tapaaminen meni myttyyn, mutta sisko on ja pysyy. Vielä me saamme viettää yhteistä aikaa! Missä ja milloin? Sitä ei vielä kukaan tiedä. Mutta kyllä elämä järjestää. Varmasti!