Vaikka kevät ei näytä pääsevän vauhtiin tänä vuonna ollenkaan, viikot ja kuukaudet kuluvat kumminkin. Huomenna on (May Day, mayday!!) vapun päivä ja toukokuun ensimmäinen. Ennen muinoin kotona ollessa vappu oli työn juhla sanan varsinaisessa merkityksessä eli kevättöitä tehtiin kiireellä, kun ei kerran kouluun tarvinnut mennä. Perinteisesti silloin nostettiin siemenperunat pois kuopasta itämään, jotta heti maan lämmettyä päästiin perunanistutukseen.
Nyt olisi ollut aikaa siivota huushollia, pestä ikkunoita ja rapsutella pihaa. Niin, ja käydä vappumyyjäisissä ja perinteisessä vappukonsertissa.
Konserttilipun hankinta sujui tällä kertaa harvinaisen helposti, sillä konserrtiseuraksi lupautunut entinen koulukaveri lupasi hommata minullekin piletin. Konsertti oli jo lauantaina, joten siksi puhutaan varaslähdöstä.
Muuten lauantain siivouspuuhat kutistuivat alkuperäisestä suunnitelmasta, sillä kuopus heräsi opiskelupaikkakunnallaan huomaanmaan, että lakki puuttui. Se oli edelleen täällä kotona. Vimmatun WhatsApp-viestittelyn jälkeen totesimme, että järkevintä oli opiskelijan matkustaa bussilla edestakaisin pistäytymään täällä kuin minun hommata jostakin itselleni kyyti Mikkeliin. Toki koiralasta olisin mielelläni nähyt, mutta kaikkea ei voi saada.
Lapsi saapui ja ensin kävimme shoppailemassa Prisman asiakasomistajapäivillä paljon kaikenlaista tarpeellista. Siivous- ja hygieniatuotteita, vähän vaatteita, joku kipponen ja kevään ensimmäinen orvokkiamppeli. Helposti löytyy ostettavaa!
Setä oli menossa illaksi vielä töihin, joten jo piti suunnata syömään. Päädyimme Caperoon popsimaan pizzoja. Minulla ei mennessäkään vielä ollut nälkä ja alkupalat syötyäni olin jo täynnä. Vaikka tilasin vain pienen pizzan, en jaksanut sitäkään kokonaan. Onneksi tarjolla on foliota, johon lopun herkun voi kääriä ja ottaa mukaan.
Sinne se lapsikin sitten taas lähti, bussilla takaisin kohti nykyistä kotiaan. Minä kävelin kotiin lopen uupunein ja ankein askelin. Luonto oli masentavan harmaa, olin päivän mittaan kuullut kurjia kuulumisia, väsytti, turhautti, ahdisti, murehdutti. Ja sitten siellä tien penkalla paistoi pienien kevätaurinkojen rykelmä!
Kotiin päästyäni oikaisin väsyneen ruotoni sängylle selälleen, otin kirjan käteeni ja kiisin pois synkeistä ajatuksistani mielikuvituksen siivin Irlannin rannikolle Stoneybridgeen pieneen täysihoitolaan. Maeve Binchyn kirja Seitsemän talvista päivää koostuu lämminhenkisistä erillisistä ihmiskohtaloista, joiden tiet kohtaavat Chicky Starrin pitämässä Stone House -hotellissa.
Tarinat ovat lempeitä, inhimillisiä ja niin todentuntuisia, että voisivat perustua tositapahtumiin. Maeve Binchy on taitava ihmiskuvaaja, joka piirtää hellävaroen kuvaa posliininhauraista, mutta tarpeen tullen sitkeistä ja oikeudenmukaisista ihmisistä. Kirja on helpottavan armollinen. Ihmiset tekevät vääriä valintoja ja virheitä elämässään, mutta ketään ei tuomita eikä kenenkään ratkaisuja kyseenalaisteta. Tai jos joku on luisumassa väärille raiteille, kirjailija pelastaa tämän viisaasti.
Kirja oli niin sydämellinen ja mukaansatempaava, että onneksi pääsin lukusessiossani viimeiselle sivulle ja viimeiselle riville ihan viimeiseen sanaan saakka, ennen kuin oli liian myöhäistä... Kun lopulta ravistauduin irti tarinoiden lumosta, alkoikin jo olla kiire valmistautua lähtöön illan konserttiin.
Hörppäsin pikaiset kahvit, vaihdoin vaatteet ja hyppäsin kenkiin. Koulukaveri miehensä kanssa oli jo tulossa, joten kiirehdin kadun varteen odottamaan, vaikka taivas oli juuri alkanut mättää tänne maan päälle märkää räntää isoina rätteinä.
Olimme paikalla hyvissä ajoin ja onneksi olimme. Parkkipaikat alkoivat olla jo kortilla. Vielä löytyi paikka, mutta monella muulla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Shown alkua odotellessa oli aikaa pitää huolta nestetasapainosta ja vapun kunniaksi kippasin kitusiini lasillisen kuivaa omenasiideriä.
800-paikkainen Savonlinnasali oli ääriään myöten täynnä yleisöä. Olin siitä ylen hyvilläni, sillä esiintyjiä oli varmaan ainakin 70 henkeä, joten olisi ollut kovin kurjaa, jos lavalla olisi ollut enemmän populaa kuin katsomossa.
Entäs se show sitten? Vau!
Että tästä pienestä itäsavolaisesta kaupungista voikaan löytyä niin paljon hyviä esiintyjiä, lavasäteilyä ja energiaa! Mukana olivat Savonlinnan orkesteri, Savonlinnan Big Band, Savonlinna-kuoro, Savonlinnan teatterin näyttelijät, Timo Salmenkivi ja Sanna Pirttisalo. Lahjakasta ja taitavaa väkeä kaikki tyynni. Rempseää menoa alusta loppuun ja 70-luvun hittibiisien tykitystä teemaan sopivin asustein ryyditettynä. Musiikkinumeroista parhaiten mieleen jäivät Stayin' Alive, Rasputin, Celebration, Lady Marmalade, Daddy Cool ja Y,M.C.A. Yleisö olisi voinut lähteä paremmin mukaan, mutta konserttisali pitkine penkkiriveineen ei ole paras paikka irroittelulle. Itsekin olin liikkeellä jotenkin väsynein jäsenin, että ei paranisi muita moittia. Viimeisen biisin (Y.M.C.A) aikana tosin koko yleisö nousi seisomaan rytmikkäästi taputtaen eikä käsien läpytys loppunut ennen kuin esiintyjät palasivat lavalle esittämään vielä yhden musiikkinumeron.
Kyllä taas kannatti irrottautua kotisohvalta ja suunnata kulttuuririentojen pariin! Tosin konsertin jälkeen ulkona meitä odotti valkoinen yllätys. Räntäsade oli kuin olikin muuttanut maiseman jälleen talviseksi.
Tänään, vapun aattona, juhliminen on ollut hillittyä ja kutistui revittelyyn ruoka- ja kahvipöydässä. Surkea sää en innostanut sen enempää ikkunanpesuun kuin pihan haravointiinkaan. Ensin aamupäivällä kävimme vielä Prisman asiakasomistajapäivillä, sillä keksin aamulla, että nyt olisi oivaa oivempi tilaisuus hankkia talven yli selvinneelle kärsimyskukalle uusi kehikko, jota vasten kasvaa kesäisinä öinä ja päivinä. Hyvä kehikko löytyikin ja samalla sain hankittua kukalle uuden ulkoruukunkin. Vielä näyttää aika hentoiselta.
Vapun ruokavalioon pitäisi kai kuulua nakkeja ja perunasalaattia. Meillä nakit korvattiin kunnon grillimakkaralla ja perunasalaatin kylkeen kyhäsin fetasaalaattia. Grilliä ei vielä hilattu pihalle talviteloiltaan vaan setä hoiti makkaroiden paiston takassa.
(Tätä herkkua syödessä kaipasin esikoista. Olisi varmaan kelvannut hänellekin...)
Se ruokapöytärevittely ei varsinaisesti ollut tuo ruoka vaan ruokajuoma. Vesi on paras ruokajuoma ja sitä yleensä juon. Nyt kuitenkin itsellenikin yllätykseksi korkkasin Pärnusta ostamani pihlajanmarjasiiderin, joka näytti aivan simalta lasissa. Happamia, sanoi kettu... Mutta minä sanoisin, että pihlajanmarjoista arominsa saanut siideri oli oiva palanpainike murkinan oheen.
Tulipas tästä todellinen sillisalattipostaus! Mutta ehkä se sopii vapun teemaan...
Hauskaa vappua ja aurinkoista toukokuuta kaikille blogin lukijoille!
