Eilen aamulla töihin pyöräillessä ei meinannut matka joutua, kun kaikkialla oli niin äärimmäisen kaunista ja piti koettaa nähdä kaikkialle ja koko ajan. Työmaata lähestyessä vihdoin iskin pyörän hetkeksi parkkiin ja kaivoin kännykän repun taskusta ja yritin saada kuvat talteen myös muistikortille. Silmän verkkokalvolla kun ne eivät säily kuin hetken...
Työpäivän jälkeen kotona odotti ihana korttiyllätys. Kiitos Rita!
Hiukkasen aikaa ennätin kotona himmailla, kun jo tuli serkulta viestiä, että hän on tulossa. Sitten tulikin minulle kiire, kun tietokone piti saada suljetuksi kaikkine avoinna olleine ohjelmineen ja vessassakin piti pistäytyä ennen kuin olin valmis lähtöön.
Illanvieton aloitimme taas Alusta. Siis Alku-kahvilasta. Siitä taitaa kovaa vauhtia olla tulossa kantapaikkani, sen verran usein olen viime aikoina siellä käynyt vaivalla tienaamiani senttejä tuhlaamassa. Mutta kun kaupunkiin vihdoin on saatu kunnon kahvila, jolla on kunnolliset aukioloajat, sitä on kannatettava!
Nytkin valitsimme sekä suolaista että makeaa maisteltavaa kahville kaveriksi. Paitsi serkku kyllä valitsi juomakseen limpparia. Se tarjoiltiin niin suuresta ja koristeellisesta lasista, että se oli kuin kukkamaljakko!
 |
| Minttusuklaakakku. Nam! |
 |
| Kumpi? |
Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten sali suorastaan kumisi tyhjyyttään siinä vaiheessa kun me jo istuimme penkeissämme. Ennen elokuvan käynnistymistä paikka täyttyi kuitenkin melkein täydeksi.
Elokuva oli... hulvaton hyvänmielen pläjäys. Komedian juonenkäänteet saivat jotkut salissa huutonauramaan enkä itsekään voinut olla vakavana. Mutta jossain välissä kävi mielessäni, että ollakseen romanttinen komedia, käsikirjoituksessa oli hämmentävän paljon vastoinkäymisiä ja riipaisevaa epätoivoa. Nauravan pinnan alta löytyi vakavampikin pohjavire. Ihmissuhteet eivät ole ollenkaan yksioikoisia. Ei pitäisi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä eikä pitäisi uskoa kaikkea mitä kuulee.
Ikisinkku Bridget viettää 43-vuotissyntymäpäivänsä iltaa ypöyksin kaikenlaisten sattumusten seurauksena. Äitikin ahdistelee onnittelupuhelulla ja painostaa Bridgetiä lapsentekoon, eihän siihen varsinaisesti edes miestä tarvittaisi, kun kaikkea on saatavissa netistä... Erinäisten juonenkäänteiden jälkeen Bridget päätyy viikon välein kahden eri miehen sänkyyn ja lopputuloksena on pulla uunissa ja päähenkilönkin vatsa venyi elokuvan edetessä pullean pinkeäksi eli ihan killalleen.
Kumpi miehistä sitten on vauvan isä? Onko sillä edes väliä? Mutta kumpi saa Bridgetin? Vai olisiko parempi kysyä, kumman Bridget saa?
Elokuvan loistavat musiikkivalinnat Gangnam Stylestä We are Family-biisiin osuivat ja upposivat. Musiikki tuki vahvasti juonenkulkua.
Tämä genre ei ole se arvostetuin taiteenlaji. Mutta mitä sillä on väliä, jos elokuvateatterin takaovesta poistuu leffan loputtua salillinen hymyileviä ja hyväntuulisia ihmisiä? Ei niin mitään!
Sitä paitsi elokuvassa oli onnellinen loppu. Vaikka toisinkin se olisi voinut loppua, eikä vaihtoehto olisi ollut sen onnettomampi. Tai sitten lopun olisi voinut jättää avoimeksi ja jokainen katsoja olisi itse saanut päättää lopputuloksen omassa päässään. Mutta kyllä minä tykkään, kun käsikirjoituksessa on selkeä päämäärä ja siihen päästään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti