Menomonot jalassa

Ihan ensiksi pistän veljelleni kiitokset oivallisesta otsikosta!

Vallan vetinen oli keli lauantaiaamuna, kun kuopuksen kanssa kipaisimme tien varteen odottelemaan S. Kososen reissubussia. Onneksi pysäkillä oli katos!

Olemme kuopuksen kanssa molemmat sellaisia, että haluamme olla paikalla mieluummin hyvissä ajoin kuin viime tipassa. Siksi ennätimme seisoskella tien poskessa kymmenisen minuuttia liikennettä laskemassa ennen kuin retkibussimme kurvasi paikalle.

Asetuttuamme aloillemme penkkiin, kerkesin vähän säikähtää... Nenään leijaili imelä hajuveden tuoksu, joka tökki vähän omaankin nokkaan. Mutta erityisen huolettavia voimakkaat tuoksut ovat migreenitaipuvaiselle reissukaverille, mutta onneksi tällä kertaa selvisimme tuoksuterrorismista säikähdyksellä.

Sen sijaan takanamme istuneet pulinapulikalla kalautetut kanssamatkustajat eivät hiljentyneet hetkeksikään. Meillä ei kuopuksen kanssa tullut juttelusta yhtään mitään, kun emme kuulleet toistemme puhetta takaa vyöryneen ääniaallon alta. Alistuimme kohtaloomme ja matkustimme kutakuinkin ääneti. Kuopus pisti kuulokenapit korviin ja pääsi pakoon puhetulvaa. Minä aloitin luovan työn ja suljin muun maailman ulkopuolelleni neulemeditaation voimin.

Perustukset luotu!

Olin napannut kotoa reissukäsityöksi langat, jotka ostin jo viime joulun alla Tallinnasta, kun serkun kanssa siellä humputtelimme. Halusin pipooni sopivat huivilangat ja oikean värin löytäminen ei ollutkaan Karnaluksin lankataivaassa helppoa. Onneksi serkku kärsivällisesti jaksoi kanssani puntaroida vaihtoehtoja ja löytyihän se täydellinen lanka lopulta. Mutta kaulaliina ei päässyt puikoille vielä viime talvena, vaikka vakaa ja hyvä aikomus olikin.

Nyt kun langat sattuivat sormiini, päätin ottaa huivin työn alle. Enää en kyllä yhtään muistanut, millaista viritystä olin vajaa vuosi takaperin suunnitellut. Eipä haitannut, tein lennossa uudet suunnitelmat ja nappasin mukaan paksuimmat pyöröpuikkoni, ettei ainakaan liian jämäkkä tulisi kaulaliinasta.

Aloituksen jälkeen iski melkein epäusko. Ehkä puikot sittenkin olivat liian jytäkät tälle langalle? Taitaa tulla pelkkää verkkoa...? No ei auta, muita neulomisvälineitä ei ollut mukana, joten annoin puikkojen kilistä. Tai ei nuo muovipuikot juuri kilisseet, pikemminkin kolisivat. Työ edistyi hitaasti, sillä puikkojen ja langan epäsuhta aiheutti sen, ettei lanka luistanut helposti takaisin neulottavaksi ja koko työ tuntui kamalan kömpelöltä.

Neuletyön kanssa tuskaillessa matka kuitenkin joutui ja pian olimme jo perillä Matkuksessa. Meille molemmille oli ennättänyt tulla tyhjä paikka suolen mutkaan, joten ensimmäisenä piti saada murua rinnan alle. Kiirehdimme katsomaan, vieläkö Ikean ravintolassa saisi aamupalabuffetista haukattavaa ja juuri ja juuri kerkesimme osille. Ihan kaikkea ei enää ollut tarjolla, mutta kyllä tälläkin annoksella jaksoi pitkälle!

Syödessämme teimme toimintasuunnitelman. Ensin kiertelisimme Matkuksen puolella ja lopuksi tekisimme täsmäiskun Ikean tavarataivaaseen.

Iskusta tulikin mieleeni, että kun olimme kuopuksen kanssa täyttäneet tarjottimemme kukkuroilleen ja kannoimme niitä kohti kassoja, takaamme kuului korviahuumaava pamaus. Koko ravintolasali hiljeni hetkeksi ja kassatyttö näytti niin säikähtäneeltä, että huoleistuin jo hänen puhkeavan itkuun. Itsekin pysähdyin kuin seinään niille sijoilleni pamauksen kuultuani. Mutta huh, Ei se ollut attentaatti eikä muu hyökkäys. Yhden lapsiasiakkaan ilmapallo se vain ruokajonossa otti ja puhkesi.

Matkuksessa olikin Syyspäivät, ekologisuutta, hyväntekeväisyyttä ja yhdessä tekemistä. Eli tarjolla oli vaikka mitä ja joka paikassa oli kamalasti kansaa.

Meille selvästi mieluisin yksittäinen tapahtuma oli Pop Up Design Market, jossa oli esillä ja myytävänä kotimaisten pienyrittäjien design-tuotteita. Jokainen esittelijä, jonka kanssa juttelimme, oli niin mukava, että teki mieli ostaa heiltä vaikka mitä. Oli silti pidettävä pää kylmänä ja järki kädessä. Itse hullaannuin postikorteista ja kuopus löysi heidän kotiinsa mahtavasti sopivan sohvatyynynpäällisen sekä toinen toistaan kiehtovampia taidejulisteita. Itsekin ihastuin yhteen julisteeseen, josta toinen myyjistä jutteli erään asiakkaan kanssa. Myyjättären äiti näkee kuvassa räsymattoja, toinen asiakas caligrafian kynän testausta. No, minä näin siinä kirjapinoja. Siispä ostin posterin ja sille kehykset Ikeasta.

Kuvassa on myös ne ostamani postikortit. Piti jättää ne piiloon, etteivät salaisuudet ja yllätykset paljastu liian aikaisin.

Myyjäistilan perällä olisi ollut rauhallinen soppi lepuuttaa jalkojaan, mutta emme malttaneet jäädä istuskelemaan.

Yksi lauantain suosituista ohjelmanumeroista oli lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen konsertti. Emme olleet ihan oikeaa kohderyhmää, mutta letkeän lennokkaalta vaikutti meno lavalla ja lavan lähiympäristössä.

Aamupala oli ollut niin täyttävä, että päätimme jättää lounaan väliin ja suunnata Ikean hyllyjen väliin ostoskärryinemme.

Voi sitä tavaran paljoutta! Mutta silti emme löytäneet minulle uutta vatkauskulhoa ja kuopukselle keittiövälinesettiä, joita olimme etukäteen katselleet kuvastosta. Minulla ei oikeastaan ollut muuta ostettavaa mennessä mielessä kuin se saamatta jäänyt kulho. Tyhjin käsin en silti kassojen läpi päässyt.

Design-posteri saa varmaan näppyjä, sillä sille kaveriksi löytyi vastustamattomat Ikean taulut.

Säilöjä ei voinut vastustaa uusia purkkeja...

... ja koska oma suu on lähin, ilman ruokaa ei kaupasta ulos voi astella.

Olimme onnistuneet lymyämään Ikean käytävillä käsittämättömän kauan ja kassajonoissa oli jokunen muukin... Ihanan iloisia ja hymyileviä jaksoivat kassavirkailijat olla ruuhkaa purkaessaan.

Meille vaan tuli lopuksi kiirus. Yhtäkkiä huomasimme, että bussin lähtöön ei ollut kuin reilu puoli tuntia ja iltapäiväkahvit oli juomatta, vessassa käymättä ja osa tavaroista vielä visusti tallessa säilytyslokerossa. Puoli tuntia on periaatteessa pitkä aika, mutta kun joka paikkaan on kymmenien metrien jonot, se onkin lyhyt aika. Päädyimme lopulta Arnods'in jonoon bagelit mielessä.

Combo sai veden herahtamaan kielelle... Bageli, donitsi ja juoma. Se kuulosti hyvältä.

Jonossa ehti hyvin katsella houkutuksia sateenvarjoista (!) herkkuihin.

Jono liikkui hitaasti, vaikka myyjätytöt työskentelivät ripeästi ja hyväntuulisina. Huomasimme kuopuksen kanssa, ettemme millään ehtisi popsia pöperöitämme paikan päällä, vaan meidän olisi pakko ottaa eväät bussiin mukaan. Se ei ollut ongelma. Saimme syötävämme hyvin paketoituina ja niin ystävällisen palvelun kera, että ihan tekisi mieli laittaa kiitokset jonnekin tyttöjen työnantajille.

Kun suurimmat ostoksemme olivat tukevasti bussin tavaratilassa ja itse istuimme taas paikallamme penkeissä, kävimme herkkuihin käsiksi. Bagelit olivat taivaallisen hyvät! Mutta niin oli jo nälkä ja kännykamera hankalassa paikassa, että se herkku jäi ikuistamatta.

Kahvit roiskuivat ensimmäisessä kurvissa kuopuksen syliin, kun en hoksannut pitää telineestä tarpeeksi napakasti kiinni. Olisi saanut jäädä loiskumatta, niin ei olisi kuuma kahvi kirvellyt kuopuksen kinttua ja olisi jäänyt vähän enemmän kofeiinia nieltäväksi väsyneelle piristykseksi.

Vesimukini teksti kalahtaa kielikorvaan. Sanoisin itse, että kaikki kahvit on tuotettu vastuullisesti tai jos ei niin, niin toinen vaihtoehto olisi että kaikki kahvit ovat tuotetut vastuullisesti. Ovat tuotettu? Onko se suomea?

Niin tai näin, niin:

Bussista purkauduimme pois Tavilla ja onneksi setä tuli meitä sinne autolla vastaan. Kuopuksen lipasto-ostokset painoivat kuin synti, emmekä ikinä olisi saaneet kilometrin matkaa niitä ja lukuisia muita nyssäköitämme raahattua kotiin.

Setä kävi paiskimassa koko yön töitä ja kävi aamulla nukkumaan. Minä pyöräilin järjestämään kirppispöytämme ja tietenkin löysin toisesta pöydästä ostettavaa. Tavaratasapaino säilyy!

Kun setä heräili, pakkasimme jälleen Avensiksen kukkuroilleen ja lähdimme viemään vielä yhtä kuopuksen muuttokuormaa kohti Mikkeliä. Aamun sumuinen sadesää vaihtui lämpimäksi auringonpaisteeksi. Matkan varrelle sattui tietyömaa kaupungin toisella puolella.

Tien varren puut hohtivat kultaisina, mutta huonosti syksyn väriloisto tallentui kännykameralle. Yritin kuitenkin.

Reissukäsityökin edistyi. Olen oppinut vähän paremmin käsittelemään ohutta lankaa paksuilla puikon pökkelöillä.

Paluumatkalla Mikkelistä poikkesimme Juvan ABC-asemalla. Siellä on aina kivat kukkaistutukset ja nyt penkkeihin oli ilmestynyt syksyinen ilme.

Kotona pohdiskelin huomista päivää ja kirppispöydän täydentämistä. Vuosi sitten sauna- ja kylpyhuoneremontin jälkeen uusimme myös löylykiulun ja -kauhan. Entiset oli työnnetty varaston perukoille. Kaivoin ne esiin ajatellen, josko niistä jonkun euron saisi. Mutta ne näyttivät ihan kamalilta!

Setä sanoi, että kippojen ilme kirkastuu kiillottamalla. Niinpä tietysti! Mutta miten? Eipä sattunut olemaan kaapissa kuparinkiillotusainetta. Piti siis katsoa, tarjoaisiko netti kikka kakkosen. Vinkeitä vinkkejä löytyikin useampia. Olisin halunnut kokeilla ketsupin ja etikan sekoitusta, mutta meillä oli niin vähän ketsuppia, että ajatus oli hylättävä. Sitruunaa ja merisuolaa kyllä löytyy...

Kyllä elämä kirkastui jo tälläkin vanhalla konstilla, mutta en ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen, Kaivoin siivouskomeron perukoilta ihmekiveä ja kokeilin sitä. Johan toimi! Miltei häikäisee!

Väsyneenä istuin lataamassa kuvia blogiin, kun mitä ihmettä...?

Ei se ole oikea kissa, vaikka joskus niin toivoisin. Puinen katti siellä kurkistelee hyllyn päällä.

Niin se on paketoitu tämäkin viikko. Syyskuu on melkein puolessa. Hui, miten aika rientääkään! Kohta on joulu...