Betonilla puudutetut

Muistatteko vielä poppamummon puuhailut? Mummohan ei tyytynytkään pelkkään väripadan hämmentelyyn, vaan keitti samana päivänä tuhdimpaakin sörsseliä. Jos oli värjäystä suunniteltu kauan, niin oli tätä toistakin sopankeittoa kehitelty mielen sopukoissa jo jonkin aikaa ainakin osittain... Lopullinen lähtölaukaus, toimeenpanon käynnistyminen ja jonkinlainen betoniherätys tuli ihan äskettäin, kun lueskelin VillaTutan blogia. Siellä oli valettu nalle betoniin ja minäkin halusin kokeilla!

Nallet astuivat kuvioihin vasta äskettäin ja askartelumateriaaliahan löytyi kirpparilta pilvin pimein. Koko kuvan kaveruskaarti maksoi yhteensä 5,20 euroa. Mutta kysymys kuuluu: Raaskinko upottaa nämä söpöläiset kuravelliin?

Aiemmin olin jo nähnyt betoniin valettuja pitsiliinoja ja pyyhkeitä. Halusin kokeilla samaa ja kaivelin arkistojeni kätköistä liinoja, jotka olen saanut kauan sitten, kun olin hurahtanut barbien vaatteiden suunnitteluun ja ompeluun. Liinoja on virkannut yhden ystäväni äiti ja jokin on näissä mennyt pieleen, kun eivät kauniisti asettuneet pöydälle. Oikein oivallista askartelumateriaalia siis!

Itse tekeminen on kivaa, mukavaa ja mahtavaa, mutta alku- ja loppuvalmistelut ovat turhauttavia. Nytkin päällystin kyllästymiseen asti erinäisiä kippoja elmukelmulla ja sovittelin liinoja purkkien päälle. Työskentelyalusta oli järkevää suojata, siihen piti löytää muovi ja kertakäyttökäsineiti piti hommata ja ja ja .. Monta asiaa piti ottaa huomioon. Mutta yksi unohtui!

Työssä olisi ollut tarpeen yksi ylimääräinen käsipari eli apuri. Kun molemmat kädet olivat betonimassaisten kertakäyttökäsineiden sisässä, valokuvaamisessa oli omat haasteensa. Niinpä minulla nyt on yksi hieno betoniin valettu järjestelmäkamerakin!

No ei oikeasti, tuo nyt oli silkkaa höpötystä! Mutta ei olisi ollut hullummaksi, jos aina välillä olisi voinut turvautua avustajaan eikä aina olisi tarvinnut vekslata hanskoja käteen ja pois... Ne ei nuo kertakäyttöhanskat oikein näköjään kestäneet moista rumppaamista.

Luulen muuten, että olen sisimmiltäni suomalainen mies. Onhan ohjeiden lukeminen ihan yliarvostettua! Nytkin kävin vain tekemään tomerasti hataralla mutu-periaatteella. Vähän se kyllä kismitti, ettei meillä enää ollutkaan hienojakoista oikeaa betonia vaan saneerauslaastia eli kuivabetonia.

No, kai homma silläkin jotenkin hoituisi. Minulla ei ollut mitään käsitystä optimaalisesta veden ja betonin sekoitussuhteesta. Muistin vain sen, että kun aikanaan olin Taito Shopin betonikurssilla, opettaja-Teija vinkkasi, että betonimassa on silloin sopivaa, kun se tuntuu lihapullataikinalta. Järki sanoi, ettei nyt voisi yhtä jäykkää massaa tehdä, eihän siihen mitenkään mitään saisi upotettua.

Siispä vettä sankon pohjalle ja sitten vähän kerrallaan lisäsin betonijauhoa taikinaan. Kun oletin seoksen olevan sopivaa, upotin ensimmäisen liinan sörsselin sekaan.

Ensimmäinen massa riitti kahden liinan betonointiin ja liinoja seoksessa pyöritellessäni tulin sellaiseen lopputulemaan, että seuraavaan keitokseen laitan suhteessa enemmän vettä. Niin teinkin ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Ei kun vain nallet liemeen lillumaan!

Tämä nalle olisi vain kelluskellut pinnalla. Piti ihan napakasti survoa kevyttä lelua liejun sisään.

Tässä vaiheessa tuli ihan surullinen ja anteeksipyytävä olo... Toisella on silkkaa hätää silmissään ja minä vaan sitä hukutan. Olenpa hirveä!

Puolustuksekseni on todettava, että tuo nalleparka oli niin rähjäinen, että tuskin sitä kukaan leikkeihin olisi kirpparilta hankkinut. Suurempi vaara sillä olisi ollut joutua koiran puruleluksi. Nyt kun minä olen sen valanut betoniin, se voi elää ikuisesti.

Kun olin kyllikseni kyykkinyt varjon puolella viilenneessä illassa, jätin tehtaani levälleen ja uudet tuotteet kuivumaan ja muotoutumaan.

Seuraavana päivänä suihkuttelin tekeleitäni, ettei betoni kuivuisi liian äkkiä ja lohkeilisi. Veli vesisade päätti tulla avuksi ja aloitti seuraavana päivänä suihkuttelun ennen kuin itse olin puuhaan ehtinyt ryhtyä. Kiireen vilkkaa kiikutin tekeleeni terassille katon alle sateensuojaan. Toiveena oli, että koekappaleeni edes joskus olisivat niin kuivat, että niitä uskaltaisi kunnolla kosketella.

Nyt valmista on ollut jo joitakin päiviä, mutta kuvausstudion lamppu on ollut rikki. Tänään aamupäivällä ennen töihinlähtöä kiirehdin hoitamaan kuvaussession, sillä lamppu oli vaihteeksi toimintakuntoinen ja valaisi ja lämmitti ihanasti.

Eli tällaisia betoni"porsaita" meillä nyt on. Mielestäni aika veikeitä kavereita.

Pitsiruukkuihin en ole täysin tyytyväinen. Toisissa lanka oli varmaankin jotain sekoitetta, johon betoniliemi ei imeytynyt. Lisäksi se ensimmäinen seos oli liian tönkköä, kuten jo kerroinkin. Noh, nämä olivat harjoituskappaleita. Ehkä joskus teen parempia paremmalla onnella.

Pallokrysanteemi on lahja ystävältä, jolle poimin kantarellejä.

Lopuksi vielä yksityiskuvassa se betoniruukku, joka omasta mielestäni on näistä kelvollisin. Mutta siitäkin tuli noin kapea ja tötterömallinen, että tuleekohan sille koskaan käyttöä. Jos vaikka kynttilälyhtynä kokeilisin myöhemmin syksyllä?