Pilvissä

Siis mitä? Olenko ollut loman jälkeen töissä vasta viikon? Kun tuntuu, että lomasta on jo pieni ikuisuus!

Tälle viikolle on sattunut elämän pieniä vastoinkäymisiä ihan hämmentävä määrä, mutta koska en jaksa jäädä niitä surkuttelemaan, olen varmaan joidenkin mielestä ärsyttävä ihminen. Ensimmäinen kohtalon järjestämä epämukavuus oli heti maanantaina töistä tullessa, kun nenän edessä nousi tie pystyyn. Kirjaimellisesti.

Ensin kiukutti ihan vietävän paljon ja sitten harmitti se, että harmitti. Koska oli pakko pysähtyä kuuntelemaan, haistelemaan ja katselemaan, en voinut olla kuulematta hanhien ylilentosaattueen iloista ja hupaisaa klaklatusta... tosin mietin, että lähteekö ääni tosiaan linnuista, kun ei niitä näkynyt. Kävi mielessä, että ehkä jollakulla on Miekkoniemellä ulkojuhlat...

Koska rahtilaiva, jolle väylä oli avattu, tuli Olavinlinnan suunnasta, silta oli pystyssä pitkän tovin. Syysviima puhkui pontevasti ja kylmä meni niskasta takin sisään. Onneksi takissa oli huppu ja huppupäisenä oli helpompi pysyä lämpimänä. Joutessani tuijottelin taivaalle ja kas! Pilvienkelihän se siellä lipui rauhallisesti eteenpäin kirjaa lukien.

Seuraavana aamuna porhalsin töihin kirppiksen kautta. Aamupalasta oli aikaa ja iltavuorolaisen ruokatunti on vasta kolmen jälkeen. Oli käytävä haukkaamassa vähän palasta. Houkuttelin sedän kanssani kahvila Alkuun ja söin alkusalaatin, joka oli myös pääruoka ja jälkiruoka. Salaatin pohja oli salaattia, kurkkua, tomaattia ja pastaa. Itse sai valita lisätäytteet ja minä valitsin lämminsavulohta, kananmunaa ja vesimelonia sekä päälle vielä siemeniä. Olipa hyvää!

Työpäivän jälkeen kotiin kävellessäni nappasin vihdoin kuvan uusiutuneesta vanhasta Possentornien alakerrasta. Knut Posse -kirjakauppa on historiaa, mutta Alku-kahvilalle toivomme onnea ja menestystä!

Kotimatkan edetessä kohti itäistä kaupunginosaa, kuljin niska kenossa ja pää väärinpäin. Laskeva aurinko maalasi taivaalle upeita värejä.

Harmittelin, kun tulin valinneeksi etelän puoleisen maantiesillan kotimatkan reitiksi, sillä pohjoisen puolella oli taivaalla upea väri-iloittelu. Seuraavana iltana ajattelin korjata virheen ja tulin toisen sillan kautta kotiin. Mutta voi. Olin liikkeellä myöhempään ja myöhästyin parhaasta katseluajasta.  Vähän sain ikuistettua illan lumoa muistikortille kuitenkin.

On muuten ollut viikko! Ei niitä maailman helpoimpia. Kaikenlaista on päiviin mahtunut kimuranteista työhtehtävistä rutiinijuttuihin ja sitten erikoisempiinkin, esim. lehtihaastatteluun ja valokuvattavaksi joutumiseen... oli vaikeaa olla kameran toisella puolella. Tunteiden vuoristoradalla olen myös matkustellut, sillä olen saanut olla useammalle kuuntelevana korvana. Auttaahan en osaa, mutta kuunnella kyllä. Ehkä se riittää...