En osaa itsekään äidinkieltä täydellisesti ja huomaan entisen otteeni lipsuvan. Välillä pitää ihan pähkäillä joitain ilmaisuja, kirjoitetaanko ne yhteen vai erikseen. Aika ajoin? Sitä paitsi? Ennen muinoin? Ikään kuin? Edes takaisin? Kiikun kaakun?
Ihmiset perustelevat huoletonta kirjoitustapaa sillä, että eihän sillä ole mitään väliä, kuitenkin tulee ymmärretyksi. Mutta on sillä väliä!! Ymmärrän, että kieli muuttuu, mutta tekstin pitäisi säilyä ymmärrettävänä ja omaa äidinkieltä pitäisi kunnioittaa. Arvostaa sitä.
Kun Kotimaisten kielten keskus hyväksyi oikeaksi myös ilmaisun alkaa tekemään, minua alkoi tympiä. Jos koko ikäni olen oppinut, että alkaa sataa, mutta voi ruveta satamaan, on tälläinen holtittomuus suorastaan hämmentävää. Kai meiltä kohta viedään kaikki yhdyssanatkin. Pöh! Vai olisiko helppo lukea tätä:
Kummi täti oli ilta päivällä traktori hommissa mökki tiellä sillä aikaa kun lapsen lapset leikkivät kuuru piiloa koivu metsässä. Täti joutui tarttumaan urakka työhön rankka sateen huuhdottua hiekka tiehen valtaisat vesi urat. Lasten vahtina oli koukku selkäinen iso äiti, jolla oli retki eväät päre korissa sini ruudullisen pöytä liinan alle piilotettuna. Kun väli palan aika koitti, iso äiti kaivoi eväs korista omena mehua, voi leipiä, korva puusteja ja oman puu tarhan äkki makeita viini marjoja. Lasten vanhemmat olivat kesä loma matkalla kerätäkseen voimia työ elämää varten. Edellisenä iltana lapset olivat jutelleet vanhemmilleen tieto koneen välityksellä ja nähneet millainen vanhempien hotelli huone oli. Lento matkalla oli ollut jännittävää, sillä aika taulut eivät olleet pitäneet ja koneen vaihtaminen lento kentällä oli pitänyt tehdä juoksu jalkaa. Passin tarkastus jonot olivat olleet kohtuuttomat ja matka tavarat olivat joutuneet väärään lento koneeseen. Loppujen lopuksi matkan tekijät olivat päässeet perille matka kohteeseen rätti väsyneinä, suden nälkäisinä ja pään särkyä potien...
No mutta, äidinkielen koukerot eivät olleet oikeastaan tämän päiväisen postaukseni alkuperäinen aihe. Se vain tuli mieleeni, kun pohdiskelin otsikkoa. Voi, leipäkakku! Oli ensimmäinen ehdotusajatus, sillä yleensä voileipäkakut kirvoittavat ilahtuneita huudahduksia kahvipöytään asettuvilta. Mutta kuten kuvasta näkyy, otsikko vain pelkistyi pelkistymistään...
Tämä voileipäkakku syntyi oikeastaan vahingossa ja pakastimen sulattamisen sivutuotteena. Koska alakerran pakastin ei vetänyt sisäänsä kaikkea yläkerran pakastimen sisältöä, oli pakko karsia. Otin pakastimesta pois vähän hilloa, vähän mehua, vähän mansikkasurvosta, vähän kantarellejä ja vähän sitä sun tätä. Mm. savukinkkukuutioita ja pari paahtoleipää. Siksipä piti loihtia yksi voileipäkakku, ettei leivät jäisi syömättä.
Jääkaapissa oli onneksi vähän voileipäpikkelssiä ja hampurilaiskastiketta sekä erilaisia tuorejuustoja. Niistä ja silputuista keitetyistä kananmunista sekä kinkkukuutioista sekoitin täytemassan. Sitten vain leipä- ja täytekerroksia vuokaan vuorotellen, rakennelma yön ja työpäivän yli jääkaappiin tekeytymään ja tänään töiden ja kauppareissun jälkeen pääsin kuorrutus- ja koristelupuuhiin. Ajattelin että hyvin yksinkertainen koristelu riittäisi näin oman perheen arkikakkuun, mutta kuinkas sitten kävikään...
Lähti vähän lapasesta...
Seuraavaksi en kerro lapasesta enkä villasukasta vaan... Jostakin ihan muusta. Mutta mistä? Siitä minulla ei vielä ole aavistustakaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti