Kimmokkeen uusien mattojen virkkaamiseen sain, kun olin isän ja äidin kanssa kummitädin syntymäpäivillä. Isä ihasteli kummitädin lahjamattoa ja tuumaili, että samankaltainen olisi hieno vaikka heillä vessassa... Siihen äiti kyllä tokaisi, ettei moinen tulisi kuuloonkaan, sillä heidän toiletissaan tallustellaan myös työkengät jalassa. Asia jäi takaraivooni muhimaan. Mielelläni maton tekaisisin eikä sen suinkaan tarvitsisi olla valkoinen. Olipa väri mikä tahansa, maton voi pestä pyykkikoneessa, joten ei sen likaantumista tarvitse pelätä.
Myös kuopus toivoi uuteen kotiinsa pyykkikopan väreihin sopivaa wc:n mattoa. Koska mattojen virkkaaminen on mieluisaa puuhaa, olin heti myyty ja lupasin väkertää maton heillekin.
Kuopuksen väritoive oli tumma punainen ja isälle päädyin tekemään vihreän maton. Kun kiikutin kudevyyhdet kassalle, tuumasin niiden näyttävän ihan jouluisilta, vaikken mitään joulujuttuja ajatellutkaan vielä tehdä.
Ensin kävin vihreän kuteen kimppuun ja koukkusin innolla mattoa ohjeenani Taito Shopin matto-ohjekirjasen Säde-matto. En ole ihan varma, oliko ohjeessa pari virhettä vai eikö oma logiikkani toiminut samoin kuin ohjeen kirjoittajan. Onneksi kirjallisen tekstin vieressä oli kuva, josta voi myös katsoa neuvoa. Kesken virkkaamisen aloin epäillä kuteen riittävyyttä. Tuntui että kerät pienenivät huimaa vauhtia ja kierroksia oli tehtäväksi vielä vaikka kuinka monta. Toisessa vyyhdessä oli kudekin poikki, joten liitoskohtaan hupeni ylimääräistä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että viimeisellä viimeistelykerroksella kude loppui kesken! Vielä olisi puolet nirkoista ollut tehtävänä! Olin virkannut mattoon kaksi kiloa kudetta, vaikka ohjeessa sanottiin siihen menevän vain 1,7 kg. Kai minulla sitten on tuhlaileva käsiala?
Mikä neuvoksi? Purkaisinko viimeiset kerrokset ja tekisin pienemmän maton? Vai menisinkö ostamaan lisää kudetta. En halunnut käydä purkuhommiin, joten heti seuraavana päivänä kipaisin toiveikkaana kudekauppaan. Vedin vesiperän. Joku toinen oli ostanut kaikki loput tummanvihreät Lillit. Voihan kurjuus!
Ystävällisesti neuvoja-Maarit selvitti, että Kenkäverossa oli vielä samaa kudetta ja tilasi sieltä yhden vyyhden minua varten. Odottavan aika on pitkä...
Odotellessa otin punaisen kuteen työn alle.
Kuopus toivoi, että teksin hänelle vähän pienemmän maton, joten päädyin jättämään pois kerrokset 6 ja 13.
Tätä toista mattoa virkatessani kävin ihmettelemään vihreän kuteen kesken loppumista. Punaista nimittäin riitti ja riitti ja sitä jäi iso kerä vielä jäljellekin. Tosin tein pienemmän maton, mutta silti! Niinpä heitin vihreän maton vaakaan ja salaisuus selvisi. Matto painoi 1,8 kg ja koska vyyhdessä oli ollut se ylimääräinen katkokin, niin siinäpä syy kuteen riittämättömyyteen. Nyt on kai käytävä hankalaksi asiakkaaksi ja mentävä selvittämään asia. Taidan käydä vasta sitten, kun ilmoittavat tilatun vyyhden saapumisesta.
Olen tehnyt tänään muutakin kuin virkannut. Vähän sipistelin paikkoja, mutta paljon enemmän olisi pitänyt siivota. Se jäi kuitenkin toiseen päivään, sillä tätihän kävi leipomaan! Eilen ostin vielä mansikoita, sillä pitihän se kunnon mansikkakakku saada.
Paistoin kakkupohjankin tänään ja tuoreen sokerikakkupohjan leikkaaminen on aika haastavaa. Siksi tein kuten päähenkilö Sisko Istanmäen Peili -novellissa ja telläsin kakkupohjan hetkiseksi pakastimeen. Konsti on todella toimiva ja kakkupohjan leikkaaminen kolmeen osaan sujui helposti. Kostutus omatekemällä mansikkapunaherukkamehulla. Väliin pakastimesta kaivettua mansikkasurvosta ja tuoreita mansikoita viipaleina sekä kermaa. Päälle kermaa ja mansikoita. Eikä siihen mitään muuta tarvitakkaan!
Samoilla kakunpaistolämpimillä tein myös maailman parasta kantarellipiirakkaa, jonka ohjeen löytäminen meinasi olla mahdotonta. Ilmeisesti en koskaan ole sitä tänne naputellut. Enkä naputtele nytkään, mutta linkin voin sentään heittää http://taikakokki.vuodatus.net/lue/2010/01/paras-kanttarellipiirakka-ikina
Kuva ei tee herkulle oikeutta, mutta tältä se näytti:
Mikä parasta, leivonnaiset kelpasivat kaikille! Joten olen ollut täällä silkkana pelkkänä hymynaamana.
Mennyt viikko on ollut todella sateinen. Vettä on tullut vähän väliä tai melkein koko ajan ja toisinaan ihan kunnon lotinalla. Sademittari on puolillaan, koska emme sitä ole muutamaan päivään tyhjentäneet. Vesi on tehnyt hyvää kasveille eikä se meitä ihmisiäkään ole pilannut. Pari kertaa olen pyöräillyt kuin suihkussa, mutta onneksi on vedenpitäviä vaatteita.
Sade on kasvattanut kasvimaalla perunoita, kurkkuja ja kurpitsoita, mutta kosmoskukkia sade ei ole kohdellut silkkihansikkain. Ruukut ovat tulvineet vettä ja terälehdissä näkyy vesipisaroiden rankka mukilointi. Onneksi puskissa on paljon uusia nuppuja!
Toinen puska hämmentää kaksivärisyydellään. Sama kasvi pukkaa kukkaa vaaleampana ja voimakkaampana pinkkinä. Omituista, mutta kiehtovaa!
Kesä on ihanaa aikaa siksikin, että joka päivä voi herkutella tuoreilla marjoilla. Viinimarjapensaissa näkyy jo punerrusta, samoin vattupuskassa. Koska kotimaiset marjat vasta kypsyvät, ostin tänään kauppareissulla vielä vähän ulkomaista namia, kirsikoita.
Viimeisessä kuvassa on vähän esimakua keskeneräisestä pöytäprojektista. Eli perästä kuuluu! (Mutta ei ihan heti...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti