Suvisunnuntai

Tämän postauksen otsikoksi piti tulla jotain konfirmaatiosta, Parikkalasta ja kirkosta, mutta toisin kävi. Serkun tyttö ja kummitytön sisko siis pääsi ripille viime sunnuntaina. Meidätkin oli kutsuttu, mutta eikös vain sekä kuopukselle että vävykokelaalle sattunut työpäivä ja setäkin oli edellisen yön töitä paiskimassa, joten näytti siltä, että edustaisin yksikseni Kotosen komppaniaa. 

Parikkalaan on meiltä matkaa melkein 60 kilometriä. Vähän kuulostelin, jos sattuisi olemaan jollain tarjolla menevä kyyti, mutta en ollut kovin aktiivinen, sillä nolostelen aina sitä, etten ikinä itse voi vastavuoroisesti olla kyytiä tarjoamassa. Junalla olisin mieluusti mennyt, mutta ensimmäinen vuoro olisi puksutellut Parikkalan asemalle siinä vaiheessa, kun kirkonmeiningit olisivat olleet jo puolen tunnin ajan menossa. Googlen kartta tiesi kertoa, että juna-asemalta kirkolle oli vielä tolkuton kävelymatka, joten en olisi ikinä ehtinyt paikalle edes kohtuullisesti myöhästyneenä. Siispä hylkäsin ajatuksen. Kahden sekunnin ajan harkitsin myös pyöräilemistä paikalle, mutta koska tänä kesänä en ole yhtään harrastanut pidempiä pyöräretkiä, luovuin siitäkin tuumasta.

Onneksi setä itse ehdotti, että voisi lähteä kanssani kahvikekkereille myöhemmin iltapäivällä, jos ei sinne kirkkoon tarvitsisi ehtiä. Hän voisi nukkua yövuoron jälkeen vähän lyhyemmät unet, jotta ehtisimme osallistua edes vähän nuoren neidon juhlaan. 

Sillä aikaa kun setä veteli sikeitä, lähdin kävellen lähikauppaan ja nostamaan seinästä seteliä rippilapsen onnittelukortin väliin. Kameran nappasin mukaan siinä toivossa, että löytyisi jotain kuvattavaa. No, löytyi leppäkerttu. 

Löytyi muitakin ötököitä.

Meillä kasvaa pihassa ukontulikukkia, mutta ne on varmaan eri rotua kuin tämä.. Vai onko tämä edes ukontulikukka?

Kuuden jälkeen kotiutunut setä heräili jo yhdentoista maissa ja puolen päivän jälkeen lähdimme ajelemaan juhlapaikalle. Siellä pihamaalla vastaan klopsutteli minihevonen... ei kun ihan poni.

Tervehtimään kiirehti myös kukko kanoineen...

Sukuumme on siunaantunut keskimääräistä enemmän eläinrakkaita ihmisiä (ei perustu empiiriseen tutkimukseen vaan heitin hatusta) ja nytkin nuoret neidot juhlakoltuissaan sylittelivät kanasia.

Talossa sisällä päivystivät talon kissat, joista pienin oli ylisuloinen, kömpelön notkea hökkyrä. Rakastuin heti. <3

Oli juhlissa on myös monta ihanaa ihmistä ja paljon hyviä herkkuja kahvipöydässä. Ihmisiä kuvasin, herkkuja en. Ihmiskuvia en julkaise blogissa, herkkukuvia voisin, jos niitä olisi...