Tulin vaan kertomaan, että meidän puutarhassa alkavat vatut, vadelmat, vaapukat kypsyä. Ihanaa! Ja nyt sitten keksin senkin, miksi olen ollut viime ajat niin levoton ja huolissani. Syy on tietenkin se, että metsissä ja puutarhassa kypsyvät marjat huutelevat minua nimeltä, mutten millään pääse leipätyöstäni irrottautumaan ja painumaan metsiin marjasatoa hoitamaan.
Eilen keräsin ensimmäiset vadelmat pakastimeen oman pihan oksista. Lisää tulee, jos vain säät sallivat.
Mattojen virkkaaminen on kurjaa korviketta. Välillä jotain valmistuukin, sillä onneksi sain lisää vihreää kudetta. Siitä ilahtuneena päättelinkin myös langanpäät.
Mutta ylen kömpelöltä ja väärältä tuntuu, kun ei pääse toteuttamaan itseään. Sitä marjanpoimijaminää. Samalta tuntuu varmaan yöperhosesta keskellä päivää oven pielessä paistatellessaan. Että on väärässä paikassa väärään aikaan.
Sopeutumista tarvitaan. Sekä perhoselta että tädiltä. Paistaa se vielä päivä marjamättäillekin, joten sitä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti