Kalamarkkinoilta Lipettiin

Nyt jos koskaan kesäsää on kuin pitääkin. Lämpöä ja aurinkoa riittää yllin kyllin ja mieleen tulvii ihania välähdyksiä lapsuuden onnellisista kesistä. Melkein voin palauttaa mieleeni lämmön lempeän kosketuksen iholla ja auringonpaisteessa heilimöivan heinän tuoksun ja jalkapohjan alle tunteen metsäpolun samettisesta viileydestä tai kotijärven veden hyväilevästä syleilystä. Kunpa sitä ihminen ymmärtäisi arvostaa tätä lyhyttä keskikesän hetkeä!

Koska kesä pistää parastaan, piti Kotosen väenkin ottaa onkeensa ja mennä hakemaan luontopankista energiaa. Sitä on tarjolla ilman korkoa ja korvausta ihan niin paljon kuin kukin tarvitsee. On vain vaivauduttava pois sohvan imusta ja nostettava kytkintä. Pois kaupungin vilskeestä, pois ylenmääräisestä sosiaalisuuden ikeestä, pois ainaisen ostamisen houkutuksesta, pois kotitöiden loputtomasta tulvasta, pois tietokoneen, läppärin, tablettitietokoneen tai television ruudun maagisesta taikapiiristä. Pois arkielämästä. Pois velvollisuuksista.

Kuopus ja vävykokelas olivat kiinni palkkatöissään, mutta setä lähti kanssani akkujenlatausreissulle. Koska Enonkoskella oli Kalamarkkinat ja hiekanveiston EM-kilpailut, ehdotin että ajelisimme äidin luo ja Lipettiin Enonkosken kautta. Matkan varrella ihailin suvi-Suomea ja varsinkin tienvarren kukkaloistoa. Monen sorttiset luonnonkukat vain vilahtelivat, mutta kuviin niitä ei oikein saanut taltioitumaan, Sen verran vinha oli Avensiksen vauhti.

Enonkosken taajamassa olikin ihan tungosta. Onneksi autolle löytyi parkkipaikka ja pääsimme haistelemaan tapahtuman ilmapiiriä.

Monilla markkinamyyjillä alkoi jo  olla myytävänä pelkkää ei oota, kauppa oli näköjään käynyt mainiosti. Vielä oli tarjolla mansikoita, muikkuja, kahvia ja vohveleita sekä muurinpohjalettuja. Setää kahvitti ja kun hän kahvijonosta selvittyään palasi luokseni, hänellä oli mukanaan myös paperin sisään piilotettu vohveli. Sedän jonottaessa sumppiaan olin ehtinyt vaihtaa kuulumisia hyvän tovin entisen työkaverin kanssa. Silti emme ennättäneet tehdä perustellista kuulumispäivitystä, joten yritämme osua samaan paikkaan vielä kesän aikana toistekin.

Markkinahumusta siirryimme kosken toisella puolelle ihmettelemään hiekanveistäjien tarkkaa työskentelyä.

Hiekanveistokilpailun aiheena oli luonto. Työt olivat vielä keskeneräisiä, mutta jo tässä vaiheessa näkyi, että niistä oli tulossa käsittämättömän hienoja. Tuo ensimmäisenä kuvaamani Unkarin edustajan työ on kuulema tänään valittu voittajaksi. Siinä olikin tarkkoja ja taidokkaita yksityiskohtia.

Suomen edustajan työhön oli muotoutumassa valtaisa pörriäinen.

Oma suosikkini oli tämä venäläisedustajan taideteos eli elämäniloa pursuava, possulla (?) ratsastava, menninkäislapsi.

Koska työt olivat tässä vaiheesssa vielä pahasti kesken, en voinut arvata,mikä ihanuus seuraavasta hiekkataideteoksesta oli tulossa. Voi kunpa pääsisin kuvaamaan vielä valmiit työt!

Hikoiltuani riittämiin veistokentän suorassa auringonpaisteessa, jatkoin matkaani eteenpäin ja kuvasin veistoksia vielä takaa päin.

Suunnistin Koskelan pihassa olevalle kirpparille. Sielläpä ei ollutkaan kuin muutama myyjä eikä myyntpöydiltä löytynyt mitään, mitä olisin tarvinnut tai halunnut. Ihailin kyllä myytävien tuotteiden kekseliästä esillepanoa ja takana levittäytyvää kaunista maisemaa.

Vielä piti pistäytyä Enonkosken sekatarvarakaupassa Kodinhelmessä. Se olikin puoti täynnä kaikenlaista tavaraa! Melkein ostin uuden sydämen mallisen kakkuvuoan, mutta sitten muistin, että minunhan piti elää säästöbudjetilla, jotta sitten kesälomallani voisin karistaa kotikontujen pölyt jaloistani ja matkustaa muille maille. Tai edes kotomaassa jonnekin lähitienoita kauemmas.

Olimme jo lähdössä kohti Lipetin liepeitä, kun tulin ajatelleeksi, että edellisestä einehtimisestäni oli kulunut jo melkoinen tovi. Ennen kuin meillä Lipetissä olisi makkarat paisettu, voisi nälkä jo näköä haitata. Siis asetuin markkina-alueella muikkujonoon. Jono eteni hitaasti, mutta varmasti. Jonottajat olivat kärsivällisiä, mutta yksi paistajista alkoi olla jo väsynyt ja kyllästynyt, ja tauotta valitti sitä, että muita paistajia ei ilmaantunut vaan yksin sai aamukahdeksasta paikalla seisoa. Vei vähän fiilistä... tuli anteeksipyytävä tunne, että minäkin tässä vaivaksi jonotan, vaikka annokseni jo maksoinkin...

Kun sitten oman annokseni sain, niin jopa aukeni muikkutaivas! Niin hyviä!!! Oli mennä kieli mahaan muikkujen mukana. Tuoreet, voissa vastapaistetut kalat ovat jotain käsittämättömän herkullista! Njam!

Vatsa killallaan oli hyvä jatkaa matkaa kohti Lipettiä. Ajelimme pitkin hiljaisia hiekkateitä...

... ainoa vastaantulija on valtateillä harvinaisempi näky.

Isä oli reissussa, mutta pyörähdimme hakemassa äidin kanssamme rantalysteille. Äidin pionit kukkapenkissä pistivät parastaan.

Lipetissä hörppäsimme ensi töiksemme kahvit ja äiti pulahti pikaisesti uimassakin. Äidin pulikoidessa minä riehuin kameran kanssa.

Niine hyvinemme päätimme lähteä järvelle soutelemaan ja vasta hankittua venettä testaamaan. Veneeseen oli vähän kertynyt sadevettä ja kävin sitä saunakauhalla pois lipittämään. Vähän hätkähdytti, kun veneen pohjalla oli elämää. Sisiliskoparka oli veneessä jumissa. Tai ehkä se olisi sieltä ajan kanssa pois päässyt, mutta kovin näytti tassu luistavan lasikuituseinämällä. Varovasti pyydystin otuksen kauhaan ja nostin sen takaisin luontoon. Eikä se edes häntäänsä tiputtanut! 

Hienot oli mökkimaisemat ja hyvin kulki vene sedän istuessa airoissa.

Veneretken jälkeen hyppäsin farkkuihin ja kumppareihin sekä puin ylleni hupparin ja kiskoin vielä hupunkin päähäni. Hyvin tarkeni! Sankko kädessä astelin reippain mielin lähimetsikköön kanttareliin kuvat silmissä kiillellen. Sienien kanssa vedin vesiperän, mutta ei se mitään, sillä metsässä tein ilahduttavan havainnoin kesän mustikkasadon valmistumisesta ihan pikapuoliin. Maistelin sinimustia marjoja ja hyvältä maistuivat! Pian pääsee mustikkaan!

Hätkähdyttävin näky metsän keskellä tällä kertaa oli syksyn lähestymisestä havisten kertova haavan lehti.

Syötyämme makkarat ja salaatit, keräsimme kimpsumme kasaan ja suunnistimme mummolaan. Siellä sain mennä keräämään mansikkamaalta kypsät marjat ja niitä kertyi melkein ämpärillinen! Ja olivat muuten ihan älyttömän hyviä! Jostain ihmeen syystä olen kuitenkin jättänyt mansikat tyystin kuvaamatta.

Äidin kanssa lähdimme vielä pienelle kesäkävelylle ennen kuin meidän piti palata takaisin kaupunkiin. Kyllä maalla on kaunista!

Näillä latauksilla pitäisi jaksaa ainakin viikko painaa pitkää päivää. Tänään olen tosin ollut tuhlailevainen jaksamisteni kanssa, sillä tartuin jo aamusta tarmokkaasti toimeen. Mutta se on jo toinen tarina se.