Vie minut vaikka kirjamessuille

Perjantaiaamuna heräsin helposti ja reippaasti esikoisen sohvalta. Uni kaikkosi silmistä hetkessä, sillä olihan päiväksi tiedossa paljon kivaa. Olimme esikoisen kanssa menossa Helsingin kirjamessuille!

Vähän kymmenen jälkeen jo olimme keskellä messuhulinaa, joka siinä vaiheessa vielä oli hyvin  maltillista. Olin messulehden avulla tehnyt itselleni minuuttiaikataulun ehtiäkseni nähdä ja kuulla mahdollisimman paljon. Messuillahan on useita esiintymislavoja ja jokaisella niistä on tauoton haastattelutarjonta. Välillä olisi pitänyt olla yhtä aikaa monessa paikassa, mutta koska en osaa jakautua tai monistua, piti tehdä valintoja. 

Kello 10.30 Eppu Nuotio oli haastateltavana Punavuori-lavalla. Haastattelijan nimi on hukassa...

Eppu Nuotio on taitava kirjoittaja ja armoitettu puhuja. Haastattelua kuunteli mielikseen. Kirjalija on lämminhenkinen, huumorintajuinen ja eläväinen esiintyjä. Katsokaa nyt vaikka näistä kuvista!

Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjassa on jo kaksi kirjaa, Myrkkykeiso ja Anopinhammas. Seuraava osa on nimeltään Elämänlanka ja nyt jo odotan innolla sen ilmestymistä.

Punavuoresta siirryin Hakaniemi-lavalle kuuntelemaan Paula Havasteen haastattelua klo 11.30. Matkan varrella kuuntelin hetken Tuija Lehtisen haastattelua Otavan osastolla. Lehtisen uusin romaani Takaisin Sumulaaksoon onkin minulla vielä lukematta. Edellinen osa Sumulaakson kartano, ei oikein vakuuttanut...

Paula Havasteen Pronssitähtikin tuli jo luettua. Silti ja juuri siitä syystä oli kiva kuunnella kirjailijaa ja hänen ajatuksiaan sekä kirjoittamisesta yleensä että tämän kirjan taustoista. Oli aika avartavaa.

Sitten olikin jo aika pitää kahvitauko. Suunnistimme Olohuoneeseen, jonka kalustus oli sympaattisen monenkirjava ja kahvimukitkin kaikki eriparia.

Kaksi kahvia ja kaksi sämpylää, 18 €. Melko kallista... Onneksi kahvi oli todella hyvää, samoin sämpylä. Mutta oikeasti, 3,20 € on aika suolainen hinta kahvimukillisesta.

Kahvin maistuessa vielä suussa suunnistimme jälleen messualueen hyörinään.

Bazarin henkilökunnan paitojen selkämyksessä oli oiva toteamus.

Olimme huomaneet, että Tatun ja Patun luojat, Aino Havukainen ja Sami Toivonen, signeerasivat kirjoja... Olisikohan ollut Akateemisen osastolla. Esikoisella on erityinen lapsiystävä, jolle täältä siis löytyi erityisen hyvä joululahja.

Oih, niin murheellinen, mutta niin ihana!

Listallani seuraava kuunneltava oli Senaatintori-lavalla haastateltu Minna Rytisalo kirjastaan Rouva C. Edellinen haastateltava tällä lavalla oli Nightwishin Tuomas Holopainen ja lava oli ääriään myöten täynnä ja ylikin. Haastateltavat vaihtuivat lennossa, mutta yleisön liikkuminen oli paljon takkuisempaa. Rouva C ja Minna Rytisalokin kiinnosti messuyleisöä niin, etten lopulta mahtunut istumaan katsomoon. Ei haitannut, katsomon laitamilla oli hyviä seisomapaikkoja.

Tämän kuusamolaisen äidinkielenopettajan esikoisromaani, Lempi, ilmestyi pari vuotta sitten ja jäi minulta lukematta, vaikka sitä kovasti suitsutettiin ja kehuttiin. Kirjan kansikuvakin oli houkutteleva, mutta jostain syystä vain jäi tarttumatta tarinaan. Mutta nyt on Lempi lainattuna ja odottaa sopivaa lukuhetkeä.

Uusin romaani, Rouva C, on tymäkkään faktaan pohjautuvaa täyttä fiktiota. Haastattelija tituleerasi Minna Rytisaloa Minna Canth -asiantuntijaksi, mutta kirjailija itse oli toista mieltä. Kuulema hän ei enää tiedä, mikä on totta ja mikä on hänen itse keksimäänsä tarinaa.

Haastattelun perusteella Rouva C. olisi niin mielenkiintoinen lukututtavuus, että melkein marssin messujen kirjapinojen ääreen ostamaan oman opuksen. Mutta koska tiesin olevanki kirjaston jonossa jo lähellä kärkipäätä, pidin järjen päässä ja jätin kirjan hankkimatta.

Samalla kellonlyömällä kun Rytisalon haastattelu loppui, alkoi Laura Honkasalon haastattelu Esplanadi-lavalla.Honkasalon viihderomaani Vie minut jonnekin oli minulla juuri luvun alla. Siitä lisää myöhemmin, toisessa postauksessa.

Laura Honkasalon aikaisempi tuotanto on minulle täysin vieras, mutta uusimman kansi innosti lainaamaan kirjan kirjastosta. Takakannen ylisanat antoivat kirjan sisällöstä aivan väärän kuvan, mutta... palaan asiaan siis toisen kerran.

Haastattelun kuluessa oma mielikuva kirjan tarinasta vahvistui ja sai uusia sävyjä. Mutta jos kirja ei olisi ollut jo kesken, en usko, että olisin kuulemani perusteella innostunut sitä lainaamaan saati ostamaan omaksi. Kolmekymppisen, keskiluokkaisen kultalusikka suussa syntyneen naiseläjän kipuilu elämän aallokossa ei ihan ollut sitä kaikkein houkuttelevinta genreä.

 Nyt olikin jo nälkä. Mistähän löytäisimme sopivaa murkinaa? Ehkä ruokamessujen tarjonnasta?

Iloksemme löysimme ruokamessuilta nyhtökaurakojun ja sieltä sai viidellä eurolla ruoka-annoksia. Muutama asiakas pisteli hyvällä halulla menemään jotain eksoottisen näköistä pöperöä. Mekin halusimme! Valitsimme meksikolaissävytteisen taco-aterian. Kun annoksemme olivat valmiit, tuli hämmennys... aika vähän syömistä. Se toinen annos ilmeisesti olisi ollut ruokaisampi. Mutta hyvää oli!

Jälkiruoaksi söimme sitten kunnon pitsapalat. Sen verran pieni oli tuo alkupala.

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies ovat yhdessä kirjoittaneet jatkoa L. M. Montgomeryn pienen runotytön tarinaan. Emilia Kent alkaa siitä mihin klassikkotyttökirjat loppuvat. Haastattelijoina toimivat Kallion lukion opiskelijat.

Akateemisen osastolla Touko Siltala haastatteli Kari Hotakaista Kimi Räikkösestä kertovan kirjan tiimoilta. Että on tuo Hotakainen vakavailmeinen, mutta hauska mies! Ympärille kerääntyi tiivis rinki kuulijoita, jotka nauraa hyrisivät haastattelua kuunnellessaan.

Perjantaipäivän viimeinen etukäteen suunniteltu ohjelmanumero oli ikipirteän Heli Laaksosen haastattelu Esplanadi-lavalla. Uusin runokirja on Ykköne:

Tehtäis kerranki numero! Kaikkien rakastaman Heli Laaksosen vallaton numerorunokirja mummuil ja mukulil, pappoil ja poikasil, parillisil ja parittomil. Lounaismurre kuuluu ja näkyy - mut ei haittaa!

Istuin kaukana lavasta, mutta paremmalla objektiivillani sain salakuvia kirjailijasta ja haastattelijasta jo hetkeä ennen h-hetkeä.

Mikä ihana esiintyjä Heli Laaksonen onkaan! Ilmeisen helppo haastateltava myös. Kirjailija loistaa, hehkuu ja säteilee iloa lavalla niin, ettei kukaan kuulijoista voi olla suupielet alaspäin. Haastattelijan ei tarvitse paljoakaan johdatella, kun taiteilija saa juonesta kiinni ja juttua piisaa. Lystikästä on kuunnella äidinkieltä läntisellä twistillä. Oikea hyvänmielentankkaus!

Kuulimme useita runoja uudesta kirjasta Helin itsensä tulkitsemana. Yksi hauskimmista oli runo 100 Sata, jonka voi lukea ensin alusta loppuun ja sitten lopusta alkuun. Kaikenkaikkiaan esitys oli niin vakuuttava, että nyt oli mentävä signeerausjonoon ja ostettava opus omaksi.

Pitkä oli päivä ollut, mutta iloisin mielin lähdin kohti esikoisen kotia. Esikoinen itse oli poistunut messuilta jo aikasemmin lastenvahtikeikalle. Olipa ollut antoisa päivä!