Nainen ikkunassa

A. J. Finnin esikoisteos Nainen ikkunassa oli lukeilla jo ennen sairastumista. Koska luen vain ennen nukahtamista, juonen kyytiin pääseminen oli vähän takkuista.

Jo silloin, kun kirjaa kirjastosta varasin, siitä tuli vahva mielleyhtymä Paula Hawkinsin esikoiseen Nainen junassa. Siitä olen kirjoitellut täällä (klik). Ja kas kummaa: Molemmissa on päähenkilönä nainen, joka on mieleltään järkkynyt ja kovasti alkoholisoitunut. Päähenkilöt ovat sairaalloisen kiinnostuneita muiden ihmisten elämästä ja kehittelevät mielessään tarinaa seuraamiensa perheiden elämästä. Nainen ikkunassa -romaanin Anna käyttää lisäksi vahvoja mieliala- ja nukahtamislääkkeitä ja niitäkin väärin. Erittäin epäluotettavia todistajia siis, niin Anna kuin Rachelkin.

Nainen junassa -kirjan tapahtumapaikoilla Lontoossa olen matkaillut, mutta Nainen ikkunassa tapahtuu New Yorkissa, ja siellä ei ole tullut käytyä. Se on hyvä, ei tullut niin lähelle nämä kirjan traagiset ja epämiellyttävät tapahtumat.

Kirjaa lukiessa ärsytti aluksi, ettei kirjailija kertonut, mitä kamalaa Annalle oikein oli tapahtunut. Miksi menestyvä lastenpsykologi, onnellisessa avioliitossa elävä ja yhden tyttären äiti oli eristäytynyt ulkomaailmasta? Mihin puoliso ja lapsi olivat lähteneet ja miksi?

A. J. Finn on taitelijanimi, jonka takana on newyorkilainen Daniel Mallory. Tykkäsin heti ensimmäiseltä sivulta alkaen kirjoittajan tavasta käyttää kieltä ja luoda uusia kielikuvia. "Ikkunoissa ei ole verhon riekaletta, ei kahtimen sälettä... Joten numero 212 tuijottaa sokeana kadun poikki, punakkana ja vereslihalla...", "Istun kirjaston laiskanlinnaan kiilautuneena ajatusten myllätessä aivojeni kuivausrummussa... Varjoni venyy matolla kuin pyrkisi eroon minusta... Kerran pääni oli arkistokaappi. Nyt se on tuulessa lentävien paperien sekamelska."

Kerronnan edetessä pikku hiljaa selviää, mitä aikaisemmin on tapahtunut. Pysäyttävän puistattavaa oli lukea  sivulla 335 konstaapeli Norellin kylmä toteamus: " Kävi ilmi, että sinun miehesi ja tyttäresi ovat kuolleet."

Jo aiemmin oli selvinnyt, kuin tähän oli päädytty, mutta lopullinen totuus paljastui vasta nyt. En halua kertoa enempää, etten pilaa lukukokemusta siltä, joka ehkä innostuu tarttumaan tähän trilleriin.

"Kävi ilmi, että sinun miehesi ja tyttäresi ovat kuolleet". Tästä lausahduksesta tuntuu alkavan Annan paraneminen. Tähän saakka menetyksestä ei ole puhuttu oikeilla termeillä.

"Kukaan ei koskaan ole sanonut sitä niin, ei niillä sanoilla siinä järjestyksessä.
         Ei ensiapupolin lääkäri, joka sanoi: Teidän miehenne ei selvinnyt, kun muut hoitivat ruhjoutunutta selkääni, vahingoittunutta henkitorveani.
         Ei osastonhoitaja, joka neljänkymmenen minuutin kuluttua siitä sanoi: Olen kovin pahoillani - muuta hän ei sanonut, koska hänen ei tarvinnut."

Kyllä siinä kirjassa se murhakin tapahtui. Ja lopulta Anna silminnäkijänä on myös päästä hengestään. Mutta siksi kirja ei jää mieleen. Se jää mieleen Annan henkilökohtaisen tragedian takia. Kova hinta virheestä... Siksi kuvitukseen mukaan ei voinut muuta ajatella kuin kärsimyskukkaa.