Melkein pimeä patikkareissu

Lauantaina sain kummitytöltä mukavan viestin. Hänen isänsä on veljeni ja isä ja tytär olivat yhteistuumin pohtineet sunnuntaille reippailua Punkaharjulla puulajipuistossa. Haluaisinko mukaan? No tottahan toki halusin! Sääennustus povasi paikkakunnalle sadetta 50 prosentin mahdollisuudella, joten päätimme katsoa, miksi sää kääntyisi. 

Sunnuntain sää oli hyvin vaihteleva. Satoi ja paistoi. Sain veljeltäni viestin, että reippailu olisi vuorossa illalla viiden kieppeillä. Aika myöhään, mutta sopi hyvin. Ennätin ensin ottaa ohjelmaan olohuoneen ison ikkunarivistön pesemisen ja sepä olikin vallan hupaisaa sään vaihdellessa tuuliviirinä äärimmäisyydestä toiseen.

Vähän viiden jälkeen tuli kummitytöltä viesti "lähettiin tulemaan" ja samassa auto jo pysähtyi kadun varteen. Olivatpa nopeita! Minulle tuli ihan kiirus!

Puoli kuuden jälkeen olimme jo polulla menossa. Sen verran ravakkaan askelsimme, että kuvat on napsittu lennossa.

Kuuset pysyvät vihreinä vaikka lehtipuissa syksun saapuminen näkyy.

Kärpässienet olivat polun varrella parhaiten edustettuna. Hotelli Punkaharjun sieniretket ovat tainneet ulottua näihinkin maisemiin, kun en syötäviä sieniä nähnyt yhtään. Tai ainakaan en tunnistanut, mutta sehän ei kumma olekaan. En niin kovin montaa sienilajia tunne, mutta ei haittaa. Suppikset ja kantarellit ovat suosikkejani.

Välillä tietysti taivas ropsautti vettä, mutta sehän ei meitä haitannut. Pieni sade vain piristää.

Veli kertoi, että toisaalla samassa puistossa kasvaa Suomen pisin mänty, jotain 40 metriä korkea. Kotona googlailin ja totesin, että Punkaharjun ennätyspuu onkin 47-metrinen siperianlehtikuusi. Meille riitti nähtävyydeksi nämä tavalliset männyt.

Koska sateli, pistin kameran reppuun ja siellä se enimmäkseen keikkuikin. Mutta kun metsäpolulla tuli vastaan nämä valkoiset tatit (?), oli kaivettava kuvausvälineet esille. Yritin googlessa tehdä lajitunnistusta huonolla menestyksellä.

Valkoinen tatti -hakusanalla sain kuvia mm. suppilovahveroista ja tavallisista herkkutateista ja valkoinen sieni -haku toi tietysti esille kasapäin  laihajalkaisia yksilöitä. Onneksi Facebook-kavereilta löytyi paremmin tietoa. Sieni voisi olla Boletus barrowsii eli White King Bolete, yläluokkana kivitatit.

Pienen pieni ja soma kärpässieni pötkötteli tantereella. Joku oli sen kai potkaissut nurin.

Reippaasti pistelimme lapikasta toisen eteen, mutta silti pimeys verhosi tienoon ennen kuin ehdimme autolle takaisin. Onneksi silmät tottuivat hämärään pikku hiljaa ja loppumatka oli kutakuinkin tasaista metsätietä. Römppelikköisemmällä taipaleella olisi saattanut tapahtua yllättäviä lankeemisia. Veli hapitti edeltä ja me kummitytön kanssa kipitimme viisikymmentä metriä perässä. Oli kuulema kalkatus ja kikatus kuulunut hyvin pimeässä illassa, heh. Mutta oli kyllä kiva reissu, voisi ottaa joskus uusiksi!