Keväisiä kotikotkotuksia

Tänä viikonloppuna Kotosen sedällä oli töitä sekä lauantaina että sunnuntaina. Emme siis olleet menossa minnekään. Etukäteen suunnittelin lauantaille tehokasta mattojentuuletus- ja siivouspäivää luuttuamisine kaikkineen. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Kevätaurinko paistoi kuin viimeistä päivää ja aloin haaveilla potkuroinnista Punkaharjun maisemissa. Jospa setä jaksaisi lähteä sinne vielä työpäivän jälkeen? En siis myllännytkään mattoja pihalle vaan keskityin muuhun sipistelyyn ja järjestelemiseen. 

No, ei Punkaharjun reissusta mitään tullut, mutta siivoaminenkin jäi puolitiehen. Liekö tuo nyt niin paha asia?

Kun koti on kaksikerroksinen, tavarat tuntuvat olevan aina väärässä kerroksessa. Käytin paljon aikaa palautellessani tavaroita paikoilleen. Samalla pyykkäsin. Moni tekemätön ja mieltä painanut työ tuli tehdyksi. Siirtelin tavaroita paikasta toiseen ja sain aikaiseki uutta ilmettä sisustukseen. Mitään uutta en nyt ole ostanut, vaan ihan vanhoilla kamoilla mennään.

Kirppislöytöjä välikammarissa.

Viime kesänä autoilimme Ikeaan ostamaan meille uutta parisänkyä ja eteiseen uutta kaappia. Sängyn kanssa kävi kehnosti, kun poimimme hyllystä oikeasta kohdasta, mutta väärältä korkeudelta mukaamme väärän vuoteen. Onneksi hutiostossänky kelpasi esikoiselle opiskelijakodin punkaksi, mutta virhe harmitti niin, että kaapinvaihtoinnostuskin laimeni olemattomaksi. Niinpä uusi kaappi on odottanut alakerran takkahuoneessa uutta innostuksen aaltoa.

Kevätaurinko sai sisäisen sisustajani jälleen heräämään, joten vihdoin naputtelin vanhan kaapin Facebookin kirpparille myyntiin. Nopeasti ilmoitukseen tuli se ensimmäinen av eli alustava varaus ja sen perään muita toiveikkaita jonottajia. Piti siis inventoida kaapin sisus.

Monetko kengät yksi nainen tarvitsee?

Kuvassahan eivät siis edes ole kaikki jalkineeni, mutta onneksi tuossa tuo peili tuplaa kenkäpaljouden. Näistä kahdet joutuivat roskiin, kolmet kierrätykseen ja loput hillosin toiseen kaappiin. Samalla vaivalla perkasin alakerran kenkähyllynkin, jossa on meidän kaikkien monot, minun kumisaappaani ja loput lopokkaat kuuluvat perheen isokenkäiselle, eli sedälle, jonka kengännumero on siro 47. Sedän kengät jäivät odottamaan sedän omaa tuomiota: kahdet roskiin, kahdet kierrätykseen, muut talteen.

Inventointi-into jatkui ja siirryin vessan kaapin kimppuun. Halusin saada hammasmukit ja -tahnat pöydältä oven taakse piiloon. Onnistuin!

Tämä viikonloppu on mennyt jotenkin kummallisesti kaikenlaiseen pieneen touhuamiseen. On silti mukavaa, kun ihan joka päivä ei kalenteri ole täpösen täyteen buukattu. Arkipäivät nimittäin sitä ovat, niin menneellä kuin tulevallakin viikolla.

Viimeiksi ostetut tulppaanit ovat todella hintansa ansainneet, sillä ne ilahduttavat kukinnallaan edelleen. Paikkoja penkoessani löysin myös viime kesänä ystävältä tuliaisiksi saamani kynttilät ja servetit. Ihme juttu, servetithän ovat aivan samaa sarjaa kuin pöytäliinani!

Torstaina postilaatikkoon kalahti uusin Kodin Kuvalehti. Lauantain iltapäiväkahvilla nautin lehden artikkeleista ja -kyllä!- pullasta. Ehkä herkuton helmikuuni olisi paremminkin karkiton helmikuu. Karkkeja olen onnistunut karttamaan koko kuukauden eikä ole tehnyt tiukkaakaan.

Kaiken kotona venkoilun jälkeen patistin itseni tänään pihalle. Aamupäivällä paistoi aurinko, mutta siinä vaiheessa kun sain itseni ulos, maisema oli muuttunut tavanomaisen harmaaksi. Maisemassa ei ollut mitään hohdokasta kuvattavaa, mutta yritin silti.

Voi olla himppusen hankalaa päästä tuosta liikkeelle.

Kuljin tätä reittiä töihin vuosikausia. Nykyisin tulee harvemmin liikuttua näissä maisemissa.

Ilma oli hyytävän tuulen takia jäätävä enkä ollut älynnyt pukea tarpeeksi vaatteita ylle. Siksi otin ja oikaisin Kalkkiuuninkadun kautta toiselle sillalle ja kotiin päin.

Sillan alle oli hylätty pyörä. Onkohan se omistajaltaa kadoksissa?

Onpa ollut hieno akkujenlatausviikonloppu. Huomenna taas kohti arjen kiemuroita. Kalenterissa on melkein joka päivälle jotain. Eipähän pääse täti pitkästymään!