lauantai 6. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäinen juhannusruusu

Ilahduin ikihyviksi, kun joulun alla ryhdyin tilaamaan Lankavalta ontelokudetta esikoisen mattoon. Lilli-kude on suosikkini ja nyt sitä sai kymmenen kilon kartiossa. Mattoa tehdessä ei tarvinnut kudekeriä vaihdella ja työ joutui. 




Kun esikoisen matto valmistui, kudetta oli vielä paljon jäljellä. Tekaisin joulunpyhinä maton juhannusruusu-maton ohjeella. Sen halusi kuopuksen koira.


Yllättäen kartio-Lilli olikin hirmuisen paljon riittoisampaa kuin vyyhti-Lilli. Sitä riittää aina vain... Vuoden 2018 ensimmmäinen valmistunut käsityö on tuosta samaisesta kartiosta alkunsa ja loppunsa saanut uusi juhannusruusu-matto.





Luulen joutuneeni satuun ja ostaneeni lumotun lankakerän. Ontelokude ei ole vieläkään loppunut kolmen valmistuneen maton jälkeen. Ihan varmasti kartio on lumottu, eikä kude lopu koskaan. Sitä riittää ja riittää hamaan tulevaisuuteen saakka ja kuorrutan koko maan harmailla matoilla... Ja kun tänä vuonna piti ahkerasti ahkeroida ja päästä eroon aiemmin hankituista käsityötarvikkeista. Eihän se tällä menolla voi onnistua. Onko tavoitteeni satumaisesti tuhoon tuomittu?








Harmaata päivää, harmaata mattoa ja loppiaista värittämään ostin kevään ensimmäiseet tulppaanit. On ne ihania!

2 kommenttia:

  1. No jopas tänä vuonna juhannusruusu kukkii varhain...❤

    VastaaPoista