Laatuaikaa

Miten voikaan olla luksusta kahden päivän viikonloppuvapaa! Sitä eivät vakituisesti viisipäiväistä työviikkoa tekevät osaa arvostaa tarpeeksi, mutta meitä epäsäännöllisen työajan raskauttamia on aina vain enemmän. Loppiaislauantai oli kaikenlaista kotoilua ja nyhväystä, mutta sunnuntaina Kotosen väki lähti liikkeelle. 

Aamupäivällä autoilimme äidin ja isän luo nauttimaan talvisesta luonnosta, ulkoilusta ja äidin notkuvista herkkupöydistä. Tällä kertaa kamera keräsi muistoja minun jä äidin päiväulkoilulta. Ihana aurinkokin löytyi kaamoksen takaa, maisema oli kaunis kuin koru ja sää kuin viileää samettia. Paitsi että tuuli puhkui luihin ja ytimiin niin, että piti isältä lisäkaulaliinaa lainata, että yhtään tarkenin ulkoilla.

Paksun pilviverhon takaa paljastui vanhaa taivasta ja ystävämme aurinko. Ihmeellisen ihana pilvinäytelmä!

Hangen seasta nousi paikoin terhakoita talventörröttäjiä.

Jäälle ei ollut menemistä, mutta maisemaa saattoi kahlata ihailemaan laiturilta. Puhuri ei haitannut, kun sai ihailla auringon säteitä.

Rannalta takaisin tuville palatessamme ihmettelimme erikoisen sinistä taivasta kun auringon kirkkaus jäi selkiemme taakse.

Kun palailimme pihaan, kissa pyyhälsi vanhan navetan vintiltä maukuen luoksemme ja pinkoi pyrkimään sisään. Ei se joutanut edes yhtään poseeraamaan.

Kahvittelun jälkeen lähdimme paluumatkalle kaupungin suuntaan, mutta nappasimme matkan varrelta mukaan kummitytön, jonka joululahjatoive oli ollut, että tekisimme jotain yhdessä. Nyt oli aika toteuttaa toive.

Lähdimme kylmyyttä uhmaten kävellen kohti elokuvateatteri Killaa. Rautatiesillalla oli erityisen hyytävää järveltä puhaltaneen puhurin vuoksi, mutta silti jarruttelin matkan edistymistä kuvaamalla Olavinlinnaa. Se kun oli taas niin hienon näköinen!

Elokuvateatterille saavuimme sopivasti ajoissa. Ostimme liput Wonder-leffaan ja kömmimme paikoillemme saliin. Hyvin mahduimme, aika vähän oli yleisöä paikalla.

Wonder kertoo 10-vuotiaasta Auggiesta, jolla on epämuodostuneet kasvot, ja ihmisistä hänen ympärillään. Äiti on opettanut Auggieta näihin päiviin saakka kotona, mutta nyt on tullut aika astua julmaan (koulu)maailmaan.

Elokuva oli erittäin tunteisiin käyvä ja vesi kiersi silmissä miltei koko ajan. Ehkä se johtui vain kuivasilmäisyydestäni... pakkaspuhuri oli ärsyttänyt kyynelkanavia. Vaikka elokuva oli kliseinen ja ennalta-arvattava, toteutus oli sydämeenkäypä ja viisas. Aina kannattaa herätellä yleisöä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää ensisilmäyksellä. Jos Auggien elämä on taistelua, ei isosisko Vian osakaan ole helppo. Auggie on vanhempiensa elämän keskipiste ja "normaali" isosisko jää pakosti vähemmälle huomiolle. Kertojat ja näkökulmat vaihtuivat elokuvan edetessä ja yllättäen monet hämmentävät seikat saivat selityksensä. Tämä elokuva kannatti kyllä katsoa!

Kun Auggien elämä oli saatu järjestykseen, oli aika suunnistaa Caperoon pöperölle. Setä olikin jo meitä vastassa ja yhdessä ajelimme pitseriaan. Salaatit Caperossa on aina hyvät ja muussakaan ruoassa ei ole moittimista. Tällä kertaa valintani oli Capollo-pitsa, jossa täytteenä oli kanaa, persikkaa ja sinihomejuustoa. Nam!

Näin oli koko sunnuntai yhtä laatuaikaa. Kyllä taas jaksaa lähteä uuteen viikkoon!