Vähän niin kuin pikkujoulu

Perjantai-illaksi oli sovittua menoa, työkamusten yhteinen illanvietto lähestyvän joulukauden alkajaisiksi. Olimme menossa iltapalalle kahvila Alegriaan. Itsehän olen toivoton jouluruokarotta ja söisin jouluherkkuja mieluusti pitkin sydäntalvea, mutta monet muut eivät joulun sesonkiherkuista niin perusta. Yleisen sovun vuoksi kompromissina siis vietämme pikkujoulumme aina vähemmän perinteisin menoin.

Olimme sopineet kokoontuvamme Linnankadun ja Koulukadun kulmaukseen kello kahdeksantoista. Pelkäsin liukkautta enkä missään nimessä halunnut olla se, jota koko muu joukkio odottaisi. Niinpä pidin huolen, että lähdin kotoa kävelemään ajoissa ja lopulta olin tapaamispaikalla kaksikymmentä vaille tasan. Tassut märkinä, sillä loskalumi oli päässyt ujuttautumaan vanhojen, mutta rakkaiden talvisaappaideni saumoista sisään. 

En voinut jäädä paikalleni patsastelemaan ja muita odottamaan niin pitkäksi aikaa, joten köpöttelin Pikku Kakkosen puiston äärelle hämmästelemään marraskuista maisemaa.

Kun pieni joukkiomme oli koossa. tupsahdimme aikamatkalaisina vuoteen 1925 ja pääsimme tyttökoulun opettaja rouva Ada Liljeströmin sekä laivanvarustaja Wilhelm Burgmanin vaimon, Elise Burgmanin, kintereille salakuuntelemaan ystävättärien tapaamista pitkästä aikaa. Erittäin kuvitteelliset rouvashenkilöt rupattelivat ja juoruilivat erittäin todellisista tapahtumista tuona vuonna sekä Savonlinnassa että maailmalla. Kuulimme myös kuinka rouvien perheissä on vuosi kulunut ja kuinka lähestyvään jouluun on valmistauduttu.

Tunnin historiallinen kävely oli mielenkiintoinen ja mukava kokemus. Opastus on Savonlinnan oppaiden tarjoama aikamatka oman kaupungin menneisyyteen. Rouvien rooliin eläytyivät taitavasti oppaat Anne Paulasuo ja Merja Leppänen, jotka olivat kuin ilmetyt Elise ja Ada. Opastus ei tuntunut harjoitellulta näytelmältä (vaikka sitähän sen mitä suuremmissa määrin täytyi olla) vaan luontevalta kahden ystävättären jutustelulta.

Vaikka mielikuvituksessamme olimme jo joulukuussa ja pakkasen kourissa, raaka marraskuinen todellisuus oli ihan muuta. Pakkasta ei juuri ollut, mutta kylmän tuulen purevuus sai yleisöä kiskomaan huput pipojen lisäksi korvilleen ja kääriytymään tiukasti takkeihinsa. Illan pimeys teki retkestä melkein yhtä hämäräperäisen kuin Wilhelm Burgmanin laivamiehen salakuljetuspuuhat.

Kierroksemme päättyi Kahvila Saiman nurkille ja lopuksi rouvat houkuttelivat kylmettyneen joukkiomme yhtymään savonlinnalaisen Helmi Auvisen sanoittamaan ja Armas Maasalon säveltämään joululauluun Hiljaa, hiljaa, joulun kellot kajahtaa.

Elise ja Ada lähtivät lämmittelemään kuuman punssin ääreen, mutta meidän poppoomme kipaisi kiireesti Puistokadulle Alegrian lämpöön. Harmillista, ettei Saima-kahvila ollut enää avoinna meille, se kun olisi niin mainiosti sopinut illan teemaan.

Alegriassa meille oli ensin tarjolla lämpimät glögit. Kiitos siitä ajattelevaiselle johtajallemme, joka oli arvannut että kierroksellamme voisi vilu hiipiä sisuksiimme.

Kuntatyönantaja on periaatteessa vakaa ja turvallinen, mutta työntekijä tuntee nykyään olevansa vain pakollinen ja kallis paha. Työkaverit viereltä vähenevät huolestuttavasti eläköitymisten myötä ja työmäärä loputtomasti lisääntyy. Jos ei lihavampinakaan vuosina ole työsuhde-etuja ollut, nykytilanne ei ole muuttanut tilannetta ainakaan parempaan suuntaan.

Onneksi me pienipalkkaiset emme ole paremmalle tottuneetkaan, joten ei nytkään kirpaissut omasta kukkarosta maksaa pientä iltapalaa. Enkä tätäkään olisi tähän muuten kirjoittanut, mutta siksi kerron, ettei kenenkään tarvitse kylillä huudella, että työntekijöiden pikkujouluruokiin ne hupenevat ne vähäiset veroeurot.

Söimme herkullista kreikkalaistyyppistä kasvispiirakkaa ja raikasta salaattia.

Jälkiruuaksi oli syntisen hyvää mutakakkua, jonka kruunasi kermavaahtokokkare ryyditettynä kirpakoilla tyrneillä. Ihan järjettömän hyvää! Palan painikkeeksi sai valita kahvia tai teetä ja tämä täti päätyi valitsemaan saavillisen melko tavallista mustaa teetä. Tässä kahvilassa irtotee tulee kuppiin hauskassa kohossa.

Työviikon päätteeksi perjantai-iltana ei kenelläkään ollut suuria intohimoja yövalvomiseen jatkojen merkeissä. Niinpä olin kotona jo ihan hyvissä ajoin ennen iltavuorosta palannutta setää. Mukava ilta mukavassa seurassa antoi hyvät yöunet. Joten taas jaksaa uusiin rientoihin tänään päivällä ja illalla. Palaamme siis asiaan!